Kuukauden kulutetut 2/2019

Miten viikonloput menevätkin näin nopeasti! Tuntuu, että juurihan oli perjantai, mutta nyt käynnissä on sunnuntain viimeiset tunnit ja pitäisi jostain vielä onnistua keräämään voimat uuteen viikkoon. Onneksi näinä parina päivänä on tullut lököiltyä, lepäiltyä ja muutenkin oltua, joten ehkäpä omat akut ovat hieman latautuneet. Eikä tulevan viikon pitäisi olla niin paha kuin mennyt, joten toiveikkaana … Lue lisää

Mon Guerlain – uusi tuoksusuosikki

Kuten ehkä muistatte, en ole hajuvesien suurkuluttaja ja itse asiassa tyypillisesti käytän tuoksuja melko harvakseltaan. Viime vuonna päätin hieman ryhdistäytyä ja alkaa käyttämään pois hyllyllä pölyttyviä tuoksuja, mutta niitä testaillessa olen huomannut, että sen ns. oman tuoksun löytäminen on yllättävän vaikeaa. On paljon kivoja, mutta sitten moni tuntuu katoavan iholta nopeasti ja jollain tapaa unohtuvan. … Lue lisää

Unohtuneet housut

Yksi keinoistani selvitä viime viikkoina vaivanneesta kuormituksesta ja kiireestä on ollut liikunta. On ehkä hieman ristiriitaista, että normiarjessa on helppo keksiä syitä miksei juuri nyt lähtisi liikkumaan, mutta näin kalenterin ollessa täysi sitä vain raivaa tilaa päästäkseen liikkumaan. Olen nimittäin huomannut, että ne hetket kun mieli oikeasti hetkeksi hiljenee, on hyvä treeni. Silloin unohtuu kamala … Lue lisää