Volyymia ripsiin

Ajatukseni oli lähteä käymään keskustassa asioilla viilailtuani ensin aamun työhakemuksiani paraatikuntoon, mutta kun sade ei millään meinaa tauota, tapankin hetken aikaa blogin äärellä meikkien maailmassa toivoen sään sinä aikana hieman selkeytyvän. Olen ollut aika naimisissa viimeisen vuoden yhden ja saman ripsarin kanssa, mitä nyt joskus silloin tällöin korkkaan kylkeen jonkun testiin saadun ja palaan muutaman … Lue lisää

Uusi nudepuna + arvonnan voittaja!

Koska ruudun toisella puolella ehdittiin jo kaipailla kuvamateriaalia uudesta nudehuulipunastani, viikonloppuna ostamastani MACin Kelly Osbourne sarjan Strip Poker -sävystä, niin tässäpä olkaa hyvät! Sävyssä on häivähdys persikkaa, mutta silti se on hyvin nude ja ennen kaikkia mattainen (kuten aiemmin viittasinkin, mielestäni MACin vakiosävy Myth on hyvin lähellä tätä). Rakastan paksuja ja pitäviä nudepunia erityisesti siksi, … Lue lisää

Meikkivaraston täydennystä

No niin, otetaanpas taas vakavasti, paljon painavaa asiaa! Vaikka oikeasti ei edes ole, ihan sitä samaa heppoista huttua kuin aina ennenkin, paitsi asujen sijaan tällä kertaa muita kaunistautumistarpeita, tein nimittäin tänään jotain ihmeellistä ja ostin pitkästä aikaa kosmetiikkaa. En ole pitänyt kiirettä ja ostoslistallani on koko kesän roikkunut kasvovesi, valkoinen kynsilakka ja nudehuulipuna, mutta vasta … Lue lisää