Greatdays!

Kuinkakohan monta kertaa olen valitellut tämän syksyn tunnelmia, sitä kuinka kertakaikkisen lopussa ja väsynyt olen? Erityisesti pari viimeistä viikkoa olen taistellut päänsärkyä vastaan ja yrittänyt vain saada asioita hoidettua askel kerrallaan, blogikin on saanut tuta uupumuksen, sillä energiaa ei tunnu olevan mihinkään ylimääräiseen, vaikka tahtoa kyllä olisi. Kaiken sen stressin keskellä sattui ihan mielettömään saumaan … Lue lisää

Sokeria sohvan etsijöille

Huuuh, sohvan etsiminen käy työstä! Huonekalukauppojen logot vain vilisevät silmissä, ja jossain vaiheessa hädin tuskin enää muisti missä milloinkin oli ja missä oli jo tullut käyneeksi. Asko, Isku, Masku, mikä lie… Luultiin jo, että valinta on selvä, mutta sitten tulikin vaihtoehtoja, epäilyksiä, ideoita. Lopun jo arvaattekin, eihän me vielä mitään sohvaa saatu ostettua. Voih, jos … Lue lisää

Hunajaisen hyvät bileet

Kuvittelin eilen ehtiväni piipahtaa blogissani jossain välissä, mutta toisin kävi, päivä imaisi mukaansa ja piti otteessaan aina myöhään yöhön, jolloin kaaduin tyytyväisenä sänkyyn ja nukahdin hetkessä. Eilen vietettiin päivää bellalaisten kesken, aamupäivällä suuntasin Hunajaisen Riikan luokse ja ensimmäiset hetket kuluivat pää pyörällä kodin upeutta ihmetellen. Olinhan toki pystynyt jo kuvista näkemään, että persoonallinen ja kaunis … Lue lisää