“Life is not measured by the number of breaths we take, but by the moments that take our breath away” sanoi työkaverini yli vuosi sitten tutun mietelauseen Meksikon rantahiekassa, keskellä yötä, hiljaisuudessa, varpaat syvälle hienoon hiekkaan kaivautuneena. Hymyilin, sitä ajatusta on elämäni seuraillut, pyrkinyt tavoittamaan hetkiä, jotka tuntuvat joka solussa.

Aamulla herään vuoden vanhempana. Vaikken vielä ole vanha, olen vanhempi, ja ajankulku hämmentää. Kulunut vuosi on tuntunut silmänräpäykseltä. Onneksi pysähdyksiä ajan juoksuun ovat olleet tuomassa ihanat läheiseni, jotka ovat tarjonneet juuri niitä hetkiä, joista työkaverini puhui.

Kaikki se kehitys, oikeastaan koko viimeisenä kymmenenä vuotena, saa palamaan halusta nähdä, mitä tulen tavoittamaan seuraavassa kymmenessä. Tänään sanoin synttäri-illallisella, että viimeiset puolitoista vuotta olen voinut paremmin kuin koskaan. Paljon ihanaa on ollut ennen sitäkin, mutta tänä viimeisimpänä ajanjaksona olen tavoittanut jonkin aivan uuden tason elämässäni itseni kanssa.

Siksi iän karttuminen ei suotta pelota, koenhan olevani vuosi vuodelta enemmän tasapainossa, ymmärtäväni enemmän, eläväni koko ajan enemmän juuri sellaista elämää, jota tahdonkin elää. Palosta elämää kohtaan vain ajan valuminen sormien läpi huimaa, mutta onneksi se ei lamauta, se vain ruokkii tekemään asioita tänään eikä huomenna. Ja aina kun hassu epävarmuus tai turhautuminen maailman menoon on kannoilla, ilmestyy jostain pieni viesti, ihminen, kosketus tai katse, joka palauttaa uskon ja hymyn kasvoille. Tänään olen saanut osakseni kauniita sanoja, merkkipäivä on herättänyt ihmiset muistamaan, ja he muistavat, vaikken olisi sitä osannut odottaa. Olen hämmentynyt ja otettu. Pienillä asioilla on iso merkitys.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.