PR-matka: Tallink, Visit Estonia & Visit Saaremaa

Valkoiset rapistuneet seinät hohtavat auringossa ja rosoisinta niistä koristaa kattoon asti ulottuva muraali kissasta, joka kannattelee maapalloa. Kulunut kivitetty polku johdattelee talojen väliin, jonne ei tulisi astuneeksi ellei tietäisi, että täältä löytyy Pöide Beer, saarenmaalainen panimo, joka kysynnän kasvaessa on löytänyt itselleen paikan Kuressaaren pittoreskista kaupungista.

Saarenmaalla on pitkä perinteikäs panimohistoria, joten siksi oli kiinnostavaa vierailla paikallisessa panimossa osana Saarenmaan matkaa syyskuussa. Olen vasta viime vuosina alkanut antaa oluille mahdollisuuksia ja vastoin ennakko-oletuksiani, löytänyt sellaisia, jotka sopivat makuuni. Ei olut vielä ole se ensisijainen juomani ravintolassa, mutta silloin tällöin tulee valituksi illanvietossa ja päihittää omasta mielestäni siiderit mennen tullen.

Koska olen vielä matkalla tutustumisessa omaan olutmakuun, on tastingit mitä parhaita mahdollisuuksia tutkailla, millainen makuprofiili itseä miellyttää. Sama oli aikoinaan viinien kanssa. Kuressaaren pienpanimossa Pöide Beerissä järjestetään tastingejä ja panimokierroksia, mutta sellaiset on varattava ennakkoon. Vaikka Pöide Beer nykyään sijaitseekin Saaremaan keskuksessa Kuressaaressa, on se saanut nimensä Pöide-kylästä Saaremaan itärannikolta ja erityisesti sen massiivisesta keskiaikaisesta kirkosta. Pöide siis kantaa pitkää historiaa, mutta Pöide Beer on vasta 2013 perustettu perheyritys.

Joulukuusi pullossa

Vaikka suuri teollisuushalli on varattu oluen valmistukseen, tutustumme samalla kertaa myös toiseen paikalliseen yritykseen, Lahhentagge Distilleryyn, joka valmistaa laadukasta giniä ja tonicia. Molempien visuaalinen maailma on kiehtova, Pöide Beerin laajan olutvalikoiman etiketit tarjoilevat tyylikästä retrofiilistä kun taas Lahhentagge on modernin graafinen, inspiroituen symboleissaan Saaremaan historiasta ja mytologiasta.

Makumaailmassa hyödynnetään paikallisen luonnon antia ja erikoisuuksia. Onpa yksi tonic-vesistä valmistettu jopa viime joulun Kuressaaren joulukuusesta! Ja se oli muuten todella hyvää. Pullotettua joulukuusta on saatavilla niin kauan kuin kuusesta uutettua aromia riittää, joten jos mahdollisuus tarjoutuu, kannattaa ehdottomasti ostaa mukaan ja maistaa. Lahhentaggea kuten myös Pöide Beeriä löytynee myös Tallinnasta.

Lahhentaggen toinen perustaja on suomalainen pitkänlinjan media-alan ammattilainen, mikä epäilemättä näkyy brändin tarinallisuudessa ja voimakkaassa visuaalisuudessa.

Panimosta piknikpöytään

Haistelin erilaisia lasipurkkeihin kätkettyjä aromeja, maistelin oluita ja varovaisesti kielen kärjellä giniä. Yleisesti ottaen en ole ginin ystävä, mutta on drinkkejä, joihin sen ominaismaku häipyy hyvällä tavalla. Samalla kiersin hallin reunoja tutkien niille nostettuja kuvia niin rakennuksen historiasta kuin nykyaikaisesta panimotoiminnasta. Myöhemmin illalla Pöide Beerin oluet katettiin Saarenmaan syyskuiseen katupiknikpöytään, joissa erityisesti vegaaniseksi brändätty olut jäi omaan mieleen – taitaapa yksi sellainen edelleen seistä omassa kotijääkaapissakin matkamuistona menneeltä reissulta.

Lähellä Pöide Pruuli Kodaa, eli Pöiden Panimoa muuten sijaitseeMareti Kaubamaja kirppari, jonne 2nd hand löytöjä janoavan ehdottomasti kannattaa poiketa!

Vierailu panimossa oli osa pressimatkaa, jonka tarjosivat Tallink, Visit Estonia & Visit Saaremaa.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.