Kaupallinen yhteistyö: SLURP Coffee.

Heräilen vasta vaihdetuista lakanoista. Ummistan silmiä jos siltä tuntuu. Makoilen, torkahdan, herään uudestaan. En välitä katsoa kelloa, sillä ei oikeastaan ole väliä.

Jossain vaiheessa hivuttaudun hitaasti alas sängyltä, raotan verhoja ja toivon näkeväni kuulaan kauniin sään. Annan luonnonvalon tulla sisään. Vanha asunto tuntuu hieman kolealta ja vedän samalla villasukat jalkaan.

Unihiekka painaa vielä silmissä kun nostan vesikattilan kiehumaan. Lämmitän pressopannun ja odotan, että pääsen laskemaan kahvinpurut pannuun. Yksi, kaksi, kolme, ehkä jopa neljä mittaa. Kahvi ei saa näkyä läpi, parempi vahvaa kuin laihaa. Kaadan veden päälle ja odotan.

Laitan ehkä radion soimaan rauhallisesti taka-alalle. Kaadan kahvin suureen mukiin ja palaan lämpimään sänkyyn se seuranani. Siitä alkaa heräily, aamiaisen syön vasta myöhemmin.

Täydellinen viikonloppuaamu ei vaadi paljoa. Se tarvitsee vain kiireettömyyden, pehmeiden tyynyjen sekä peittojen täyttämän sängyn ja hyvän aamukahvin. Parasta tietenkin on, jos sen kaiken voi tehdä hyvässä seurassa, ja juuri sellaisia hetkiä arkikiireen keskellä odotan kaikkein eniten. En ole aikaisten aamujen ihminen, mutta hitaiden sitäkin enemmän. Rakastan rauhallisia aamuja ja sängyssä loikoilua. Köllimistä toisen ihoa vasten ja kahvin tuoksua.

Aamukahvi on erottamaton osa niin arkeani kuin viikonloppuanikin, mutta sen rooli on erilainen molemmissa. Arkena nappaan ison aamukahvin, jonka juon puolikiireessä kun ehdin. Se toimii lääkkeenä väsymykseen ja ikään kuin rutiinina starttaa päivän. Viikonloppuisin taas kahvi on nautinto, jonka äärelle pysähtyy. Se ilahduttaa ja tuoksultaan ja on tärkeä osa heräämisprosessiani.

Aloitin kahvin juomisen verrattain myöhään, vasta noin 27-vuotiaana. Sitä ennen en pitänyt kahvin mausta, nyt rakastan sitä. Onkin ollut kiinnostavaa huomata, kuinka maku tottuu ja jalostuu. Sama on tapahtunut monessa muussakin kuin vain kahvissa. Jos alussa kahvi oli vain kahvi, nyansseja hädin tuskin huomasi, niin tänä päivänä kahvilla on hyvinkin väliä.

Aloin pari vuotta sitten kiinnittämään enemmän huomiota yksityiskohtiin. Millaisessa pakkauksessa kahvi tulee? Onko se pienpaahtimon tuote tai Reilua Kauppaa? ”Perusmokkaa” en ole ostanut enää pitkiin aikoihin, kahvi on asioita, joihin mielelläni panostan. Toisaalta siihen on myös helppo panostaa. Ei kahvin kulutukseni kuitenkaan ole niin suurta, etten voisi tässä kohtaa hieman hifistellä ja saada siten vähän parempaa, myös eettisessä mielessä. Peruslaiskana kuitenkin olen lähtökohtaisesti luottanut omien lähikauppojen valikoimaan, mutta sitten tutustuin Slurpiin, palveluun, joka tuo kotimaisten pienpaahtimoiden kahvit suoraan kotiovelle.

Eräänä alkukesän aamuna vanha työkaveri kertoi tilaavansa Slurpilta kahvit kotiin ja lahjaksi, ja suosittelevansa palvelua lämpimästi. Kiinnostus heräsi ja sukelsin nettisivujen maailmaan. Olikin häkellyttävä sattuma, että kun olin tutustunut tarjontaan ja päättänyt jättää kesälomien jälkeiseen aikaan, kun Slurp lähestyikin yhteistyön merkeissä. Aivan kuin olisivat lukeneet ajatukseni. Pääsin siis todentamaan epäilykseni, palvelu todella on kahvinystävän unelma! Kahvilähetys on sekä ihana arjen piristys, että helpottava tekijä.

Kahvia kotiin oman maun mukaan

Slurpin kahvit ovat pienpaahtimoissa käsityönä paahdettuja, huolella valittuja ja kestävästi tuotettuja. Slurp tekee yhteistyötä lähes 20 suomalaisen pienpaahtimon kanssa ja kahvit tulevat tuoreina suoraan paahtimolta kotiin. Vajaan parin sentin paksuinen lähetys mahtuu näppärästi postiluukusta, eikä ole pakattu turhiin kerroksiin. Vain kierrätettävä pahvikuori ja kahvipussi, joka kääntöpuolelta löytää tarkat tiedot kahvista.

Kahvitilauksen voi räätälöidä omiin mieltymyksiin. Haluaako tummaa vai vaaleaa paahtoa? Käyttääkö pressopannua, keitintä vai suosiiko papujauhatusta? Kahden viikon välein vai mieluummin kerran kuukaudessa? Variaatiovaihtoehtoja on mukavasti.

Oma tummaa ja vaaleaa paahtoa vuorotteleva tilaukseni saapuu kahden viikon välein, mikä on varsin sopiva rytmi. Kahvi ei ole kertaakaan päässyt loppumaan, vaan kaapista löytyy vielä avaamatonta paketti odottamassa aamukahvihetkiä. Ja kaikki tähän mennessä ihastuttavan pehmeitä makuja! Yleensä kahvia pahemmin kommentoimaton mieskin totesi pari viikkoa sitten Holmen Havanaa juodessamme, että onpa hyvää. Niin oli, samoin kuin sitä seurannut Kahiwan Finca Bolivar. Nyt avasin rinnalle Pirkanmaan Paahtimon Sunrisen ja sama juttu, miellyttävä harmoninen maku pehmeillä vivahteilla.

Konsepti mahdollistaakin kivasti erilaisten kahvien kokeilemisen, ja jos johonkin ihastuu erityisen paljon, voi sitä tilata vielä erikseen lisää. 200 gramman pussikoko yhden tai kahden hengen talouteen mainio, siitä kun riittää useampaan pannulliseen.

SLURP-etukoodi

Pienpaahtimokahvien hankkiminen saattaa olla hankalaa vaikka asuisi Helsingin keskustassa, joten kiireisessä arjessa Slurp tarjoaa helpon tavan sukeltaa kahvien maailmaan ja samalla tukea pienpaahtimoita.

Slurpin kahvipalvelu on hyvin räätälöitävissä, pakkauskokoja kun on aina 200 grammasta kiloon ja kokonaisuuden voi tilata kestona tai määräaikaisena. Määräaikainen tilaus onkin kiva lahjaidea kahvinystäville ja sellainen piristys arjen keskellä, joka varmasti tulee käytettyä. Nettisivuilta löytyy tarkempaa tietoa siitä, kuinka monta kupillista kahvia per pakkauskoko suurin piirtein tulee, ja tilaukseen voi myös tehdä myöhemmin muutoksia.

Jos innostuit kokeilemaan, käytä tilausta tehdessäsi kassalla koodia secretwardrobe, niin saat viiden euron edun ensimmäisestä kahvitilauksestasi, eli edullisimmillaan ensikahvin kotiin saa vajaalla viidellä eurolla!

Tilaamaan pääset täältä:

SLURP X Secret Wardrobe.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.