Kuu on puolivälissä ja ehkä juuri kiireen takia ei millään meinaa ymmärtää, että ollaan jo näin pitkällä. Toisaalta hyvä niin, sanoin jo aikaa sitten, että lokakuu tulee olemaan vuoden kiireisin kuukauteni. Väite on pitänyt erittäin täsmallisesti, joten senkin puolesta hyvä jos tämä kuu saadaan paketoitua vauhdilla! Ettei kuitenkaan ennätetä loppuun asti, niin hypätään perinteiseen menneen kuun kosmetiikkayhteenvetoon – mitä siis kului loppuun syyskuun aikana?

1 BOSS Jour* oli ihana arkituoksu! Ole vähän nirso hajuvesien suhteen, enkä muutenkaan kovin aktiivisesti käytä, joten tuoksun loppuun kuluminen on harvinaista! Tämä oli kuitenkin kiva arkituoksu. Ei liian kukkainen tai liian mausteinen, vaan raikas ja ehdottomasti elegantti. Lisäksi kauniin pelkistetty pakkaus.

2. Korres Castanea Arcadia Antiwrikle, Firming & Brightening Serum* oli miellyttävä kosteuttava seerumi, jota käytin säännöllisesti ennen yövoidetta. Hyvin imeytyvä hieman geelimäinen koostumus ja riittoisa.

3. Clarins Beauty Flash Balmille* sytyin hitaasti. Ensin en oikein ymmärtänyt tuotetta ja se jäi seisomaan avattuna kaappiin. Sitten tajusin lukea käyttöohjeet ja huomasin, että voide tulisi levittää ilman hieromista ja meikki heti perään, ja koin herätyksen. Nopeasti huomasinkin Beauty Flashin tuovan kivaa pitoa meikille ja muutenkin petraavan pohjaa. Tuote oli superriittoisa eli purkin pientä kokoa ei kannata säikähtää. Ehdottomasti voisin palata tämän pariin toistekin nyt kun osaan käyttääkin!

4. Organic Shop Body Dessert Mango Sorbet Body Scrub* oli ihana. Käytän vaihtelevasti kuorintakinnasta ja kuorintavoidetta. Kun käytän jälkimmäistä, haluan sen olevan enemmän tehokas ja vähemmän hoitava, käytän kuitenkin kosteusvoidetta aina vielä erikseen. Tämä oli mainio tuote ja lisäksi riittoisa sekä järkevän hintainen. Jos unohdan käyttää kuorintaa, säärikarvani alkavat nopeasti kasvamaan sisään, mikä on todella ikävää. Näin ollen kropan kuorinta kuuluu vakiorutiineihini muutaman kerran viikossa.

5. Nivea Refining Clear-up Stripsit ovat loistavat epäpuhtauksiin taittuvalle iholleni, eli imevät mustapäitä ihanasti itseensä ja käytän säännöllisesti. Ihan parasta olisi, jos pakkauksen isompia (nenälle tarkoitettuja) lappuja olisi enemmän, itse kun käytän niitä myös leukaan (kolmio jää turhan pieneksi leuan epäpuhdasta aluettani ajatellen). Jos siis tarjolla olisi vain isompia lappuja, ostaisin niitä. Mutta hintaansa nähden tämä molempia sisältävä on ihan kelpo.

6. Garnier MIneral UltraDry Anti-Perspirant oli toimiva perusdödö. Hinta-laatusuhde kohdillaan ja voisin ostaa toistekin, joskin nyt olen hieman kiinnostuneempi luonnonmukaisemmista dödövaihtoehdoista.

7. DS Heat Protection Spray* – aina kun käytän lämpömuotoiluvälinettä, eli useamman kerran viikossa, käytän myös lämpösuojatuotetta. Niinpä lämpösuojasuihke on vakionäky kylppärissäni. Tämä kotimaisen Sim Finlandin tuote oli kaikessa selkeydessään toimiva. Tehokas, riittoisa ja kivan pelkistetty pakkaus. Lupaa suojata jopa 220 asteen lämpötiloissa, joten hyvä myös suoristusraudan tai kihartimen kanssa (itse käytän lähinnä fööniä).

8. Vita Liberata Fabulous Self Tanning Tinted Mousse on luottotuotteita. Tosin näin talvikautta vasten sävy Dark alkaa tuntua jo turhan tummalta, joten tavoitteena on päivittää miedompaan. Joka tapauksessa huipputuote, imeytyy nopeasti, levittyy hyvin ja vaikuttaa tehokkaasti.

9. Batiste Original Dry Shampoo on edelleen ihan lemppari. Vaikka rinnalle on tullut muitakin toimivia, tämä pitää silti pintaansa suosikeissani.

10. Wella Invigo Color Brilliance Miracle BB Spray* oli vähän erilainen hiuksiin jätettävä hoitosuihke sillä sen koostumus oli hieman voidemainen, mikä on varsin epätyypillistä suihkemaisille hiustuotteille – tosin siitä ehkä BB-nimitys? Ei siis ollut sellainen hienojakoinen vesimäinen spray vaan selvästi geelimäisempi. Jos kaipaat astetta hoitavampaa suihketta, kannattaa kokeilla! Kosteuttaa hyvin, joskaan ei kovin selvittävä, eli sitä ominaisuutta olisin kaivannut enemmän.

*Saatu blogin kautta.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.