Kevättakkiviikko sai täydellisen päätöksen, sillä tänään sää oli niin upea ja mittarissa loistaneet plusasteet lämmittivät mieltä niin, että uskaltauduin ensimmäistä kertaa tänä vuonna liikkeelle kevättakissa. Kävelin trenssissä kuivilla kaduilla aurinkolasit silmillä ja kuulokkeet korvissa, ja fiilistelin auringon lämpöä iholla. Ajatuksena oli viettää vapaapäivää poiketen keskustan kaupoissa, mutta eiväthän ne olleetkaan auki, joten reissu jäi pelkäksi kävelylenkiksi.

Kevättakkiviikon innoittaman sukelsin tutkailemaan nettikauppojen valikoimaa. Huomasin, että se Supertrashin musta pitkä trenssi, johon ihastuin (ja jonka tilasin – on muuten ST Studion sivuilla alessa) edustaa hyvin tämän kevään takkitrendiä – pitkää helmaa, ajatonta mallia, vyötäröltä kurottua linjaa ja pientä boheemiutta. Tykkään! Edullisempia versioita löytyy esimerkiksi H&M:ltä ja Vero Modalta, tai Onlylta, jonka kollaasin ylärivin keskimmäinen takki on. Sen vieressä oleva kamelinruskea versio ihastutti myös.

kevattakki

Musta kaksirivisellä napituksella varustettu ryhdikäs bleiseri on hyvin samanlainen kuin se, joka näkyi boyfriend-farkkujen parina Marks&Spencerin kevätkuvissa ja jollaisen itse ostin viime vuonna Mangolta. Klassinen valinta, joka taipuu moneen, eli on osoittautunut erinomaiseksi hankinnaksi!

Valkoinen on täydellinen kevätväri ja nyt tuntuu olevan mukavasti tarjolla valkoisia päällysvaatteita. Hyvin samanlainen kuin jo omistamani (tuossa sivupalkin profiilikuvassakin näkyvä) Zaran takki on tämän kollaasin vasempaan alareunaan poimittu vyötäröltä solmittava kevyt takki. Toinen ihana on oikean reunan trenssimäisempi ja supernaisellinen takkimalli.

Ja mitä olisi kevättakkipoiminnat ilman täydellistä trenssiä! Vertailin muutamaa eri versiota, mutta tykästyin tähän kauniiseen beigeen trenssiin, johon nahkaa mukailevat yksityiskohdat tuovat kivaa särmää.

Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä on Andiatan jakun inspiroima takkivalinta, eli siro bleiseri, joka käy niin ulko- kuin sisäkäyttöön. Punasävyinen jakku käy niin kauluspaidan pariksi kuin muhkean huivin alle, eli ajaton ja kaunis takkivalinta.

Kuvien lähteet linkkien takana, sisältää mainoslinkkejä.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.