Viime kesänä sen ainoan kerran kun pyöräilin, pyöräilin kaupunkipyörällä Didrichsenin taidemuseon ohi, mutta palasin käännähtämään pihalla. Museo, jonka olemassaolon tiesin, mutta jotenkin aina unohdin. Tuolloin päätin, että täytyy pian päästä tutustumaan museoon pihaa pidemmälle.

Se pian ei kuitenkaan tullut ihan pian, mutta lopulta kuitenkin. Eilen uhmasimme lumipyryä ja suuntasimme rauhallisen aamun jälkeen Helsingin Kuusisaareen Didrichsenin museolle. Emme olleet ainoat, oikeastaan en ollut osannut odottaa museon olevan talvisen lauantai-iltapäivänä niinkin pullollaan.

Toisaalta ei ihme, museo on pieni, mutta erittäin tunnelmallinen. 50- ja 60-lukujen taitteessa kahdessa osassa valmistunut rakennus on viehättävä jo itsessään ja taide limittyy sen mataliin huoneisiin saumattomasti.


Nyt nähtävillä oli Karoliina Hellbergin värikästä ja yksityiskohtien kyllästämää taidetta, sekä musiikki ja tanssi esikolumbiaanisessa taiteessa -kokonaisuus. Mutta myönnän, että yhtä intensiivisesti ihastelin akvaariota, olohuonemaisessa tilassa seisovaa pientä suihkulähdettä ja ulkona hangen ympäröimää turkoosia uima-allasta. Myös museokaupat viehättävät ja jos väkeä olisi ollut vähän vähemmän, olisimme varmasti istahtaneet kahville ja pullalle seinän kokoisten kirjahyllyjen katveeseen.

Pidän museoista ja nyt kolmatta vuotta käytössä oleva Museokortti on ehdottomasti yksi parhaita vapaa-ajan investointejani. Kortin hankinnan jälkeen museoissa vierailu on kasvanut merkittävästi, sillä vaikka mieluusti niissä käynkin, reilun kympin sisäänpääsyhinnat tuntuvat helposti suolaisille, etenkin jos tuntuu, ettei aikaa kaikkien kerrosten koluamiseen koko rahan edestä ole. Niinpä Museokortit on lisännyt myös mukavaa spontaania museoissa poikkeamista ja ajatusta siitä, että koko museota ei välttämättä tarvitse ahmia joka kerta läpi vaan voi poiketa esimerkiksi kurkkaamassa vain vaihtuvat näyttelyt.

Museossa jo itsessään olisi ollut kivasti aktiviteettia rennolle lauantaipäivälle, mutta lumisateen lakattua Meilahden jäät kutsuivat. Innostuin luistelusta viime talvena kokeiltuani luistimia ekaa kertaa pitkään aikaan Helsingin jääpuistossa. Silloin ajattelin, että on pian päästä uudelleen, mutta pian näyttää elämässäni tarkoittavan enemmän puolikasta tai kokonaista vuotta.

Oikeastaan suurin syy luistelemattomuuteen on ollut luistimien puute, niinpä olen sivusilmällä seuraillut erinäisiä nettikirppiksiä jos käytetyt tulisivat vastaan. Onneksi äiti ehti ensin. Vapaaehtoistyössään kierrätyskeskuksessa priimakuntoiset Tšekkoslovakia valmistetut kaunoluistimet sattuivat haaviin ja tällä viikolla sain vihdoin aikuisikäni ensimmäiset luistimet. Pakkohan niitä oli päästävä heti testaamaan, ja olipa kivaa! Vähän vielä tasapaino haki, taisin näyttää hassulta kädet levällään luistellessa ja jalkaterän lihaksetkin tuntuivat rasittuvan nopeasti, mutta seuraavalle kerralla varmasti jo sujuvammin. Ja koska nyt on omat luistimet, pitäisi kynnyksen jäälle lähtöön olla mukavan matala. Ellei nyt sitten talvi pian lopu, mikä toki olisi kiva.

ASU // Raitapaita ja kaulakoru: & Other Stories / Hame: MAX & Co / Laukku: Liebeskind / Nilkkurit: Ten Points

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.