Kotitoimistolla

Yrittäjyyden parhaita puolia on se, etteivät viikot toista samaa kaavaa. Se tarkoittaa sekä työmäärää että töiden jakautumista. Välillä tekee tiiviisti isoja projekteja ja toisinaan tasapainoilee pienien juttujen lomassa. Jotkut viikot ovat mukavan verkkaisia ja saa ottaa päivätorkkuja rauhassa, sitten toiset ovat kelloa vastaan juoksemista. Kaikki ne ovat hyvä lomittain, tasapainottavat toisiaan. Tämä viikko on lukeutunut … Lue lisää

Pinkki uikkari ja kevään kivoin lanseeraus

Olen todella onnellinen siitä, että olen päässyt tekemään kiinnostavien brändien ja mukavien ihmisten kanssa töitä. Yksi viime aikojen mukaan tempaisseista projekteista on ollut tänään myyntiin tullut Antti Tapani -mallisto, jonka somen strategisesta suunnittelusta ja sisällöntuotannosta hyppäsin vastaamaan pari kuukautta sitten. Koska olen pääsääntöisesti enemmän kiinnostunut ilmiöistä ja asioista kuin ihmisistä, on myönnettävä, että malliston suunnitellut … Lue lisää

Tuetaan yrittäjiä

Kotona pysyminen tulee kalliiksi. Some ja sähköposti nimittäin täyttyy muistutuksista ihanien brändien olemassa olosta ja ennen kaikkea erilaisista hätähuudoista sekä vienoista toiveista. Niin monilla pienyrityksillä ei mene hyvin ja toiminta saattaa tilanteen pitkittyessä olla jopa vaakalaudalla. Se osuu tietenkin itseä sydämeen. Se osuisi varmasti vaikken olisi yrittäjä itse, mutta uskon, että omakohtaisuus myös herkistää viesteille. … Lue lisää