Kuukauden kulutetut 1/2018

0

Toivottavasti kaikilla on ollut ihana viikonloppu! Itsellä ihan poikkeuksellisen kiva. Sellainen, että mieli on todellakin levännyt ja rentoutunut. Näissä fiiliksissä on hyvä jatkaa uuteen viikkoon. Mutta sitä ennen eiliselle suunnittelemani postaus, eli viime kuussa loppuneet kosmetiikat.

1 Biozell  Syväkosteuttava Hoitoaine* ei ole suosikkini. Biozellilla on monia huipputuotteita, mutta tämä ei vain ole sykähdyttänyt. Hoitoaine on turhan paksua omaan makuun ja siten vähän vaivalloista käyttää (erityisesti saada ulos purkista). Paksu koostumus antaa odottaa superhoitavuutta, mutta en kokenut hiuksia silti mitenkään poikkeuksellisen sileiksi tämän jälkeen. Ihan ok, mutta ei sellainen, jonka pariin välttämättä palaisin uudelleen.

2. AVON Advance Techniques Shampoo ja Hoitoaine* oli toimiva pari. Ensimmäinen AVONin hiustenhoitotuote, mitä olen koskaan käyttänyt, ja siten en oikein osannut odottaa mitään. Tämä toimi omiin kuivuuteen taipuvaisiin karheisiin hiuksiin oikein hyvin. Näiden innoittamana voisin siis hyvinkin kokeilla muitakin AVONin hiustuotteita!

3. Sunsilk Pro Heat Shampoo* on ollut todella positiivinen ylläri, kuten saman sarjan hoitoainekin. Itse asiassa tykkäsin tästä niin paljon, että suuntasin ostamaan samaa, mutta en löytänytkään parista poikkeamastani kaupasta. Ostin sitten toisen Sunsilkin shampoon, joka ei kuitenkaan ollut niin mieleen kuin tämä. En tiedä onko tätä enää saatavilla ja jos, niin mistä löytyisi, mutta joka tapauksessa, juuri tämä sopi hiuksilleni loistavasti. Shampoo oli sopivan kevyt eikä liian hoitava, kun taas hoitoaine sai pituuden ihanan pehmeäksi!

4. Everyday Mineralsilta kului loppuun kaksi Semi Matte -pohjaa, jotka ovat suosikkejani. Sävyt Golden Beige (3W) ja Golden Light (2W), joista ensin mainittu oli juuri hyvän sävyinen, mutta jälkimmäinen aavistuksen liian vaalea, mikä tarkoitti sitä, että pääasiassa sekoitin sitä muiden EM:n pohjasävyihin. Omistan siis useampia pohjia, joita tapaan miksailla keskenään ihon kulloisenkin tarpeen mukaan – kesä ja talviaikana ihon sävyllä kun voi olla mainittava ero! Joka tapauksessa, ihan loistavia luottotuotteitani molemmat – lisää näistä löydät Parhaat mineraalimeikkipohjat -postauksesta.

5. Lily Lolo Mineral Bronzer, sävy Bondi Bronze on ihana. Kiistatta suosikkibronzerini, ja enemmän tästä kirjoitinkin viikko sitten samaan postaukseen kuin edeltävistä EM:n tuotteista. Superriittoisa aurinkopuuteri, ja kaunis luonnollinen sävy, joka on käytössä vuoden ympäri. Hinta-laatusuhde todella kohdallaan.

6. YSL Touche Éclat on tuote, jota ilman en halua olla! Nykyään pidän huolen, että varastossa on ainakin yksi, jotta voin heti korkata uuden kun käytössä oleva loppuu. Harmillista on, ettei pakkauksesta mitenkään voi nähdä kun viimeiset vedot ovat käsillä, joten ikäviä yllätyksiä varten olen kokenut hyväksi keinoksi pitää yhtä koko ajan odottamassa kaapissa. Ihana tuote, joka tuo valoa kasvoille ja on arkimeikkini luottopalanen. En nykyään käytä luomiväriä kovin usein, mutta tätä ehdottomasti. Hintava, mutta toimiva!

7. Lumene Gel Effect*, sävy Valkeat illat (nro 45) on yksi parin viime vuoden suosikkikynsilakkasävyistäni. On todella harvinaista, että saan kynsilakan kulutettua loppuun (etenkin kun nykyään käytän kynsilakkaa niin kovin harvoin), mutta nyt Prahan reissulle kynsiä lakatessa huomasin, että nämä molemmat ovat tyhjillään ja kaavin ihan viime rippeitä kynsille. Täytyy tosin myöntää, että sävy ei enää hurmannut niin kuin vaikka vielä viime vuoden alussa, mikä johtuu ehkä siitä, että olen lipunut yhtä luonnollisempien sävyjen suuntaan ja tämä tuntui jopa aavistuksen liian näkyvältä. Toisaalta taas sävy on todella kaunis, ihana hentoon roosaan taittuva. Lisäksi pigmentti on mieletön ja pysyvyys muutenkin mainio!

8. H&M Beauty-huulipuna sävy Peach Fuzz oli yksi viime vuoden suosikkihuulipunistani! Suuntasin jo H&M:lle ostamaan loppuneen tilalle uutta, mutta en tullut tarkistaneeksi sävyn nimeä ja ostin muistinvaraisesti päätyen vahingossa liian beigeen. Tässä siis täydellinen nudesävy, sellainen häivähtävän persikkaisen roosaan taittuva. Todella raikas ja kaunis! Ehdottomasti saatava uusi.

9. Urban Decay Eyeshadow Primer Potion on yksi luottotuotteistani. Tämä purkki kesti ikuisuuden, eli todella riittoisa tuote. En järin tykkää pakkauksesta, levitintöpsykkä (vai mikä lie) on hankala käyttää ja mieluummin levitän tuotteen sormella. Itse aine on kuitenkin niin mainiota, että epämieluisasta pakkauksesta huolimatta palaan tämän pariin yhä uudelleen. Pitää siis silmämeikin todella hyvin paikoillaan, ilman tätä luomet rasvoittuvat hetkessä ja luomiväri karkaa uurteisiin. Sopivan luonnollinen sävy, joten käytän tätä vaikka en laittaisi luomiväriä lainkaan.

10. YA Naturae Suihkugeeli* oli oikein kiva. YA:n luonnonkosmetiikkasarja on muutoinkin yllättänyt positiivisesti. Hinta-laatusuhteeltaan mainioita tuotteita, jotka on vieläpä kehitetty ja valmistettu Suomessa. Tässä suihkugeelissä oli miedon luonnollinen ja raikas tuoksu.

11. Cien Clensing Milk* oli positiivinen yllätys. En yleensä pidä puhdistusmaidoista, sillä ne eivät pääsääntöisesti ole tarpeeksi tehokkaita rasvaiseen taittuvalle iholleni, mutta tämä puhdisti jopa meikin yllättävän hyvin eikä jättänyt ihoa liian voiteiseksi. Hintaansa nähden siis varsin kiva tuote! En kuitenkaan hurahtanut puhdistumaitoihin, mutta tämä oli omaan makuun niitä harvoja, jotka tuli käytettyä loppuun eikä annettua eteenpäin äidille, joka on enemmän mietojen puhdistusmaitojen käyttäjä.

12. Sebastian Twisted  Mask* oli ihan huippu! Twisted-sarjaa kehuinkin muutama postaus takaperin, joten kannattaa käydä lukemassa enemmän sieltä. Kyseessä siis luonnonkiharille ja -taipuisille hiuksille suunnattu sarja, ja tämä hiusnaamio oli parhaita vähään aikaan. Ihanan hoitava ja jätti kivan pehmeän ja helposti käsiteltävän lopputuloksen. Tykkäsin todella!

13. Argan Care Vitalizing Treatment* oli melko mitäänsanomaton. Tämä päätyi harvakseltaan käyttöön, kunnes lopulta päätin, että se on saatava pois kylppäristä pyörimästä ja käytin tietoisesti loppuun. Se ehkä kertoo jo tarpeeksi, eli ei todella valloittanut. Kevyesti hoitava, muttei riittävän hoitava itselle. Ei huono, mutta ei mitenkään erityisen hyväkään.

14. Yotuel Classic Mint* -hammastahna on suosikkini, niin Yotuelin hammastahnoista kuin hammastahnoista ylipäätään. Vuosikausia käytössä ollut, ja lukeutuu jo luottotuotteisiini. Raikas, tehokas ja muutenkin miellyttävä käyttää. Lämmin suositus!

*Saatu blogin kautta.

Kuivien ja karheiden hiusten tuotteet

0

Olen muutaman kerran tullut maininneeksi, että hiusten kunnon kohennuttua ja pituuden kasvettua, myös hiusten hoito on helpottunut. Edelleen toki pituus vaatii tehoa hoitotuotteilta, mutta niin on ollut aina kun mittaa on ollut yli olkapäiden. Hiuslaatuni on kuivan karheaa ja paikoittainen luonnonlaine saa sen vetämään helposti tiukkaankin takkuun. Muistan kuinka kampaajat jo kouluikäisenä tuskailivat takkujeni kanssa, käyttäen jopa saksia niihin – silloin en itse vielä pahemmin välittänyt. Nykyään tiedän jo, millaiset hiustuotteet ja -hoitotavat sopivat hiuksiini parhaiten, joten takutkin jäävät vain paikallisiksi ja hallittaviksi. Ei siis tulisi kuuloonkaan jättää hiuksia ilman jätettäviä hoitoaineita tai pesun jälkeistä selvitystä!

Oleellista hoitotuotteissa on kevyt shampoo ja tehokas sekä hyvin selvittävä hoitoaine, liian mieto hoitoaine näkyy ja tuntuu huonolla tavalla heti. Vastaavasti myös juuri oikea shampoo-hoitoaineyhdistelmä saa karhean hiuksenkin pehmenemään ja hiukset selviämään helposti.

Viime vuonna kaksi sarjaa nousi aivan erityisen edukseen monen perus hyvän keskeltä, ja ansaitsevat siis tulla nostetuksi ihan erikseen.

EVO Mane Taner

Australialaisen EVO-sarjan Love perpetua shine drops*-seerumi on täyttä timanttia. Loistava hiusseerumi, joka silottaa huikealla teholla ilman lähmäisyyttä. Riittoisa pieni purkki kulki mukanani lähes jokaisella viime vuoden reissulla kun minimoin mukana kuljetettavan kosmetiikan määrän, eli sen tehoon saattoi luottaa. Tämän vuoden Prahan matkalla huomasin sen vetävän jo ihan viimeisiään, joten uuden hankinta on edessä.

Myös Mane tamer -shampoo ja hoitoaine vakuuttivat, ja muutama sana niistä löytyykin elokuun kosmetiikkayhteenvedosta.

Tiedättekö kun on sellaisia hiustenhoitotuotteita, joita ekaa kertaa aamu-unisena käyttäessään ei sen enempää noteeraa, mutta päivän edetessä huomaa ihmettelevänsä, miten hiukset nyt tuntuvatkin näin poikkeuksellisen hyviltä ja pehmeiltä? Näiden kanssa oli juuri niin, kerta toisensa jälkeen. Pitävät siis todella lupauksensa ja luvassa on pehmeyttä sekä sileyttä. Loisto kombo pörröisille ja karheille hiuksille!

Sebastian Twisted

Sebastiania olen käyttänyt säännöllisen satunnaisesti vuosikausia, ja brändi on ollut omanlaisensa luottovalinta. Viime vuoden puolella lanseerattu Twisted-sarja kuitenkin nousi ihan uudelle tasolle ja sai aikaan samaa käytönjälkeisessä fiilistä kuin EVOkin. Twisted on kiharoille ja luonnonkiharoille hiuksille tarkoitettu tuotesarja, jonka luvataan toimivan niin villille kiharapilvelle kuin loivemmille laineille. Yhtenäistä kun luonnontaipuisassa tukassa on kuivuus ja usein myös pörröisyys, joihin nämä tuovat täsmäapua.

Itsellä on luonnontaipuisa tukka, mutta vähän hassulla tapaa. Niskasta hiukset vetää selvästi laineille, mutta edestä päältä taas ne ovat melko suorat. Tämä tarkoittaa, että lopputulos näyttää helposti sekaiselta ja päällimmäisten kerrosten alle sekä aivan erityisesti niskaan muodostuu hurjiakin takkuja, erityisesti näin talvella kun kaulahuivi hankaa hiuksia ja pakkanen kuivattaa niitä entisestään.

Twisted kuulostikin spekseiltään jo lähtökohtaisesti niin hyvälle, että en malttanut odotuttaa pitkään sen testiin ottamista. Odotukset täyttyivät, ja tuotesarja osoittautui itselle todella toimivaksi.

Eritysesti shampoo-hoitoainepari on huikea, hiukset jäävät sileiksi, hoidetuiksi ja pehmeiksi. Vaikka hoitoaineen sormituntuma on melko kevyt, hoitaa se yllättävän hyvin kun malttaa antaa vaikuttaa ihan hetken tavallista pidempään. Shampoo taas on sopivan kevyt, ja siten pari toimii hyvin yksiin. Lisäksi naamio oli erinomainen, yksi parhaista vähään aikaan, käyttämistäni. Lisäksi jätettävistä tuotteista tukea tarjoava hoitovaahto on loistava. En huomaa näiden korostavan luonnontaipuisuutta, mutta sen sijaan tekevän niistä huomattavasti hallittavammat ja vähemmän pörröiset sekä takkuiset. Ehdottomasti siis lämmin suositus näille, mikäli hiuksissa on luonnonkiharuutta tai pörröisyyttä.

Tuotteet saatu blogin kautta.

Kuukauden kulutetut 12/2017

0

Nyt taisi venähtää kautta aikojen pisimmälle edelliskuun loppuneiden kosmetiikkojen yhteenveto, mutta sentään vielä juuri ja juuri oikean kuun puolella pysytään. Tässä siis yhteenveto joulukuussa loppuneista!

1. Lumene Sisu Recover&Protect Facial Oil* oli vähän pettymys. Lumenella on joitain kivoja kasvojen täsmätuotteita, mutta tämä ei sopinut omalle iholleni. Tuote tuntui tukkivan ja ihon kunto koheni selvästi kun luovuin tästä. Ehkä ylipäätään seerumit sopivat omalle iholleni paremmin kuin öljyt. Loppupurkin käytin dekolteelle, johon se toimi mainiosti. Kaunis pakkaus, mutta ei minulle sopiva tuote.

2. Natura Siberica Shower Gel oli keskiverto suihkugeeli. Näppärä pumppupullo, jota oli helppo käyttää suihkussa, ja muutenkin koostumukseltaan toimiva tuote miedolla tuoksulla. Vaahtoavuutta olisin kaivannut, mutta se on tyypillistä luonnonkosmetiikan suihkugeeleissä. Ehkä vähän paksumpi koostumus olisi tehnyt tästä riittoisamman tuntuisen, mutta silti kiva ja hintaansa nähden hyvä tuote. En ehkä ensimmäisenä poimisi juuri tätä uudelleen hyllystä, mutta voisin kyllä kokeilla jotain muuta versiota. Natura Sibericaan ylipäätään olen tykästynyt, joten merkin tuotteita tulee varmasti vielä hankittua.

3. YA Naturae Vartalokuorinta* (tuoksu omena ja mustaselja). Yliopiston Apteekki on lanseerannut oman luonnonkosmetiikan ihonhoitosarjan, jonka tuotteet on kehitetty ja valmistettu Suomessa. Monta hyvää ominaisuutta ja hintatasoltaan todella kohtuullinen (hinnat pääasiassa alle kympin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta). Pakkaukset ovat simppelit, mutta riittävän raikkaat. Tämän vartalokuorinnan ulkonäkö ei varsinaisesti antanut odottaa mitään ja ehkä siksi kokemus oli positiivinen yllätys. Kuorinta oli koostumukseltaan erinomainen, tuoksu raikas ja muutenkin hyvä tuote. Sarjan suihkugeeli on myös tosi kiva!

4. Nivea Invisible Anti-perspirant* on toimiva perusdeodorantti, mutta tykkään enemmän roll-on -versiosta. Suihkeista en muutenkaan niin perusta, mutta koska tämä on ihan toimiva, tuli käytettyä kun kaapista kerran löytyi. Jos suihkeet miellyttää, tämä ajaa hyvin asiansa.

5. Herbina Soft Casmere Antiperspirant* oli kiva, tai niin kiva kuin nyt perusdeodorantti ylipäätään voi olla. Toimiva, hyvä pito sekä ihanan tuoksuinen tuote. Lisäksi soma ja raikas pakkaus. Voisin mieluusti käyttää uudelleenkin!

6. YOUTUEL Pharma B5 Toothpaste* – kuinkakohan monta Yotuelia olette nähneet blogissani vuosien varrella? Ehdottomasti eniten käyttämäni hammastahna, eli tämä on ihan lemppareita. Toimiva, hellävarainen ja kaikin puolin hyvä. Tykkään, tykkään!

7. Biozell Arganöljyeliksiiri* on sekin useita kertoja blogissa vilahtanut tuote. Hinta-laatusuhteeltaan paras hiuksille kohdennettu arganiaöljytuote, mitä olen käyttänyt. Ei jätä hiuksia raskaiksi, mutta hoitaa ja silottaa pintaa. Loistotuote!

8. Goldwell Soft Color (sävy 10V) toimii, vaikka hiusteni sävy on tummentunut vähitellen. Eli kylmentää sävyä selvästi ja tehokkaasti. En enää käytä muuten kuin jättämällä yöksi, sillä lopputulos on niin kaikkein tehokkain. Huipputuote, en tiedä mitä tekisin ilman! Ei vedä takkuun vaan jättää hiukset pehmeiksi ja helposti käsiteltäviksi.

9. Schwarzkopf Gliss Fiber Therapy Hoitoainesuihke* yllätti positiivisesti. Olen viime aikoina tykästynyt moniin marketista löytyviin edullisiin hiustenhoitotuotteisiin. En tiedä johtuuko se siitä, että hiusten kunto on kohentunut niin huimasti, ettei enää ole mainittavasti erityisvaatimuksia, jotka tuotteen tulisi täyttää vai enkö vain ennen ole antanut tarpeeksi mahdollisuuksia ennakkoasenteen myötä. Joka tapauksessa, nyt kylppäristä löytyy useita edullisempiakin hiustenhoitotuotteita ja ostinpa ennen reissua shampoon kolmella eurolla Tokmannilta. Mutta tämä hoitosuihke on niin ikään mainio. Hoitavuusaste jossain keskipaikkeilla, eli saisi olla makuuni nähden vielä aavistus enemmän selvittävyyttä, mutta toisaalta toimii hyvin muihin jätettäviin hoitotuotteisiin yhdistettynä.

10. Schwarzkopf Color Refresher* -tuotteesta kuvittelin kilpailijaa Goldwellin Soft Colorille, sillä se vaikutti käyttötavoiltaan ja tuotespekseiltään hyvin samantyyliseltä, mutta olin väärässä, se(kin) kalpenee edellä esitellyn luottotuotteeni rinnalla. Annoin jopa Color Refresherin viipyä yön yli, mutta vaikutus oli mitätön ja hiukset vetivät takkuun, siinä missä Goldwellin versio viilentää sävyä selvästi jättäen kuitenkin lopputuloksen pehmeäksi. Ei jatkoon siis.

*Saatu blogin kautta