Puolen tunnin matkan päässä Kotorista etelään sijaitsee Montenegron ehkä kuumin lomakohde Budva, jonka sydän ja sielu on sen pikkuinen mutta sitäkin tunnelmallisempi vanhakaupunki. Ja jos rehellisiä ollaan, on se mielestäni ainoa syy suunnata kyseiseen kaupunkiin. Toki tiedän, että matkailijoita on erilaisia, joten jollekin toiselle se syy saattaisi hyvin olla mainiot rannat, tasokkaat hotellit ja turismin mukanaan tuomat huvitukset. Olen iloinen, että menimme Budvaan viimeiseksi, sillä ehdimme sitä ennen nauttia muun Montenegron rauhasta eikä yhtäkkinen ihmispaljous ja pilviin kohoavat hinnat järkyttäneet, ainakaan niin pahasti kuin ne olisivat saattaneet tehdä jos olisivat olleet ensikosketus kauan odotettuun maahan.

budva old town 15budva old town 2budva montenegro 3budva old town 3

Vaikka vanhakaupunki on pieni, on siinä silti riittävästi syytä poiketa Budvaan. Se on mielettömän kaunis ja hyvin kapeiden katujen valloittama, kuin minikokoinen versio Dubrovnikin vanhastakaupungista. Erityistä nähtävää siellä ei juuri ole, mutta se on nähtävyys jo itsessään! Suosittelen ehdottomasti maksamaan reilun parin euron pääsymaksun linnoitukseen ja kapuamaan sitä kautta vanhaakaupunkia ympäröivälle muurille, sillä sieltä aukeaa upeat maisemat kaupungin kattojen ylle sekä merelle. Budvaa ympäröi vehreä vuoristo ja vesi on hurmaavan turkoosia, en siis yhtään ihmettele, että kaupungista on muodostunut niinkin suosittu kohde!

Turisteja kaupungissa on ainakin kesäkautena paljon ja kaupungin rantabulevardi on pimeän laskeuduttua kuin minkä tahansa tunnetun rantakohteen kävelykatu; sieltä löytyy kaikki mitä rannalla päivän viihtynyt matkailija saattaakaan kaivata, mutta hyvin vähän mitään autenttista. Illan tullen päiväsaikaan rauhallinen rantakatu pakkautuu täyteen auringon polttamia ihmisiä ja muuttuu vilkkuvien värivalojen siivittämäksi iltasirkukseksi baareineen, pikaruokakojuineen ja rihkamapuoteineen. Niinpä en suosittele jäämään illallistamaan näille kulmille vaan mieluummin syömään vaikka joko jossain vanhan kaupungin intiimimmässä ravintolassa tai ottamaan harppauksen rannasta kohti keskustaa. Esimerkiksi maan ravintoloissa harvinaisuus, aasialainen ravintola ja vieläpä erittäin oiva sellainen, löytyy pienen kävelymatkan päässä rannasta. Taste of Asia tarjoaa todella hyvää thaimaalaista tunnelmallisessa ympäristössä, tosin paikalliseen hintatasoon nähden korkein hinnoin, mutta silti karkeasti ottaen samaan hintaan kuin mitä perusaasialainen maksaa meillä.

budva montenegro 8budva montenegrobudva montenegro 9

Hintataso on muutenkin Budvassa huikea verrattuna muuhun Montenegroon, melkein uskaltaisin väittää, että kaikki on vähintään puolet kalliimpaa (jos turistien suosimaa Kotoria ei oteta laskuihin mukaan). Kurkin vanhankaupungin pikkukojuissa samoja tuotteita, joita olin hypistellyt viikkoa aiemmin Ulcinjissa, ja en voinut olla naurahtamatta sille, että jostain oli hintalappuihin ilmestynyt kaksi kolmasosaa lisää ja hinnat tuntuivat jopa törkeiltä laatuun nähden. En siis suosittele ostosten tekoa Budvasta, ellei nyt jotain erityisen ihanaa löydä. Toisaalta, eipä shoppailu suuri huoli ole, sillä ostosmahdollisuudet ovat heikot sielläkin, vaikka toki vaihtoehtoja on muihin paikkoihin nähden vähän enemmän kiitos turismin mukanaan houkutteleman tarjonnan. Silti tarjolla on lähinnä turistikrääsää, mutta kansainvälisellä tasolla vertailukelpoisia putiikkeja tai ketjuja ei juuri ole.

budva old town 10budva old town 9budva montenegro 7budva old town 8

Budva nouseekin Montenegron kohteista hyvin omanlaisekseen, syvän turkoosi meri värittää kaupunkikuvaa ja sesonkiaikana kaupunki on vilkas. Vanhakaupunki on nyppylänä mereltä katsottuna vasemmassa päädyssä lahtea. Keskellä on merestä hauskasti huippuna kohoa vehreä kallioinen saari, jossa hohkaa kutsuvana ihana vaalea hiekkaranta. Jos rantaviivaa jatkaa eteenpäin päästään vieressä sijaitsevaan Sveti Stefan -kylään, jonka edustalla on kuvauksellinen sillalla mantereeseen yhdistetty saari, joka on tällä hetkellä luksushotelliketju Amanin omistuksessa. Vanhankaupungin ohella Budvan antoisimmat tekemiset liittyvät mereen, uiminen, rantahiekka ja veneretket houkuttelevat näissä maisemissa, ja vanhankaupungin kupeesta voi napata vaikka privaatin venetaksin alle. Kaupungissa harrastetaan myös riippuliitoa ja sen turisteille räätälöityjä kevyempiä muotoja, joten aktiviteetteja kyllä löytyy. Mikäli Budva on matkan pääetappi, kannattaa tehdä retkiä lähialueelle tai vaikka vuokrata auto. Kaupungin keskustassa on bussiasema, josta pääsee näppärästi suoralla bussilla esimerkiksi Dubrovnikiin tai lähellä sijaitseviin Kotoriin tai Tivatiin.

Budva sopii mainiosti rentoon lomailuun hyvine hotelleineen, rantoineen ja liki täydellisine lämpötiloineen. Ympäristö on kaunis ja vanhakaupunki yllättävän rauhallinen. Turistit vaikuttavat olevan pääasiassa muualta kuin Pohjoismaista, joten siinäkin mielessä alueella on hauska oma tunnelmansa. Kaikkiaan kaupunki vaikuttaa hyvin perheystävälliseltä lomakohteelta ja erityisesti rantalomailijoille varteenotettavalta vaihtoehdolta!

budva old town 17budvabudva old town 4

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

6 comments

Vastaa

Oi mitä lomakuvia! Nyt tuli reissukuume…

<3 Hannele
http://rakkaudellahannele.blogspot.fi

Vastaa

Kiitti! Maisemat tuolla olivat kyllä aivan käsittämättömän upeita <3

Vastaa

Aivan ihanalta näyttää!

Vastaa

Kiitti! Budvan vanhakaupunki oli tosi hurmaava ja merimaisema kyllä vailla vertaa <3

Vastaa

Ihana koira ja hyvät kuvat. Itsekin oon ihmetellyt tota että joissain suosituissa rantakohteissa saattaa olla huippukallista kun taas jos menee vähän sivummalle niin on heti halvempaa. Alicantessa oli keskustassa yksi laatutavaratalo jossa oli myös ruokakauppa mutta sivummalle olevat ruokakaupat olivat heti huomattavasti edullisempia. Vuosi sitten eksyin bussista sivukujille sattumalta ja ihan hyvä niin. Ilmeisesti jo pelkät rantaravintoloiden hinnat on turisteille eri, olen kuullut myös sellaisesta että kesällä on kalliimmat hinnat ja talvella vaihdetaan ”paikallisten kukkarolle” sopivat ravintolahinnat kun turistit häipyvät.

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.