Tansanian luonnonpuistojen väliä matkatessa ei voi olla huomaamatta siellä täällä kuivaa maisemaa kuvioivia ympyrän muotoon aidattuja alueita, joita pilkuttava pienet lähes identtiset matalat majat, maasaiheimojen asutukset. Maasait ovat itäafrikkalainen paimentolaiskansa, joita voi tavat pääasiassa Kenian ja Tansania alueella, ja nämä tiheillä oksa-aidoilla suojatut alueet ovat maasaiheimojen kyliä. Ominaista maasaille on luonnonläheinen elintapa ja kulttuuri, joka näkyy runsaslukuisesti askeettisena ja perinteitä noudattavana elämäntapana vielä tänäkin päivinä.

Osa maasaiheimoista tosin on hyödyntänyt turismin tuoman mahdollisuudet ja avanneet ovensa kyläänsä sekä elämäntapaansa muutamien kymmenten dollarien sisäänpääsyä vastaan. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyimme tekemään pysähdyksen matkalla Serengetin savanneille maasaikylään, jollaisia sijaitsee useita Ngorongoron ja Serengetin välimaaston kumpuilevilla alueilla.

Punnitessamme syitä jättää vierailu välistä nousi ajatuksiin esimerkiksi riski rikkoa alkuperäistä elämää tirkistelemällä erilaiseen arkeen rahaa vastaan, samoin kuin epäilys siitä, onko lopulta turisteille avautuneissa heimoissa vain kyse näytöksestä turistien huvitukseksi. Kun oppaamme vakuutti, että kyseessä on aito maasaiheimon kylä, päätimme antaa mahdollisuuden ja tutustua yhteen Afrikan tunnetuimmista etnisistä heimoista.

Kylässä maasaiden luona

Kun jeeppi kurvasi matalan risuisen ja rosoisen aidan kupeeseen, oli vastassa joukko värikkäästi pukeutuneita heimolaisia. Tunnusomaista maasaille on punainen vaatetus, kaljuksi ajeltu päälaki sekä värikkäät koristeet ja korut. Matkailija saa vierailulleen viihteellistä vastinetta, kun raha on vaihtanut omistajaa, on luvassa tervetulolaulu, hyppykisaa ja tulentekotaitojen esittelyä.

Hieman kiusaantuneena seuraan sivusta ohjelman etenemistä ja jollain tapaa tuntuu väärälle. Oikeastaan se, miksi olen paikalla, on toive aistia aitoa elämää, ei vastaanottaa turistien ihmetykseksi järjestettyä esitystä. Niinpä yritän pyristellä irti yhteiskuvista, kaulaani asetelluista koruista, kutsuista hyppykisaan ja ylipäätään kummastelun kokemuksesta. Se ei ole sitä mitä kaipaan.

Kiinnostavinta on saada valitettavan lyhyeksi jäävä oma hetki kylän keskellä alueen visuaalisuudesta ammentaen. Aikaa katsella lehmänlannasta ja oksista valmistettuja asutettuja pieniä savimajoja, ja kurkistaa sisään päällikön majaan, jossa pieni lapsi nukkuu nurkkaan rakennetun lyhyen laverin päällä kuin paikalla ei olisi muita. Kumarrun sisään simpukkamaiseen muotoon rakentuneeseen majaan ja annan katseeni nousta matalan katon korkeimman kohdan savulle rakennettuun aukkoon, josta pilkottaa pala taivasta. Istun laverin laidalle ja mietin, millaista on pimeän laskeuduttua. Niinä hetkinä vierailu tuntuu kiinnostavalle, mutta valitettavasti se hetki jää lyhyeksi, sillä tilaa aistia niitä kokemuksia ei ole.

Vierailulla on agenda, ja sen agenda on saada tyypillinen turisti viihtymään. Näyttävä moderni kello vilahtaa rahat keränneen heimopäällikön kädessä ja sivulauseessa vilahtaa, että vain vaimo (tai kuten kulttuuriin kuuluu, yksi heistä) majoittuu majassa, hän itse asuu muualla. Majan jälkeen matkailijat ohjataan ostoksille keskellä sijaitsevien korujen ja pienten koriste-esineiden äärelle. Mutta nyt ei tee mieli tehdä ostoksia, vaikka se näyttää harmittavan kylän päällikköä ja intensiivinen myyntiyritys jatkuu vielä hetken.

Turistiryhmää kuljetetaan laidalla sijaitsevaan kouluun, jossa lapset näytöksen omaisesti tavaavat englantia. Pyydetään ottamaan kuvaa. Jätän ottamatta ja samalla kuuntelematta esityksen loppuun, jätän muut olemaan kohteliaita ja taitan yksin askeleeni kylän ulkopuolelle karujen matalien puiden ja kellertävän kuivan hiekan värittämään ympäristöön. Hengitän syvään, näin on parempi. Tarkkailen mieluummin etäältä kuin olen osa kiusallista performanssia.

Jätän kuvaamisen vähiin ja tunnustelen kokemusta. Kylän laidalla seistessä ajattelen, että ristiriitaisten tuntemusten takia en ehkä pura sitä osaa matkasta blogiin, mutta nyt kun aikaa on kulunut, on tuohon kokemukseen helpompi palata. Vaikka heimokylä ja sen asukkaat olivat aitoja, en koe, että kokemus oli aito.

Hieman kiusaantuneena olen oman kokemuksen jälkeen katsellut maasaiheimojen luokse tehtyjä turistivierailuja, ja pohtinut sitä, että lopulta kyse on vain vähän erilaisesta ostetusta kokemuksesta, jolla voi kuvien kautta rakentaa autenttisuuden illuusiota. Mietin, että itse olisin saanut kokemuksesta paljon enemmän irti jos sitä ei olisi ohjelmoitettu, oikeasti kiinnostavinta on se, mitä on olemassa jo ennen kuin saavun paikalle, ei se, millaiseksi asiat väritetään minua varten. Toisaalta ymmärrän, että monista kanssamatkailijoista juuri se tavallisuus voisi tuntua tylsältä. On hienompaa esiintyä kuvissa heimolaisten kanssa ja näyttää somessa suloisia pieniä koululaisia. Sitten astua takaisin jeeppiin ja tuntea kokeneensa jotain uniikkia.

Ristiriitaisuuden kääntöpuolena on aito kiinnostus erilaisiin elämäntapoihin. Vierailu sai lukemaan maasaiden kulttuurista ja asutuksesta, ja sitä kautta kasvatti omaa tietoisuutta ja avarsi ajatuksia. Itse vierailuspektaakkeli taas ei tarjonnut mitään sellaista, minkä kokematta jääminen olisi varsinaisesti huono asia.

Katso myös nämä

3 comments

Vastaa

Hei! Mistä tuo kaunis mekko on ostettu?

Vastaa

Oi, kiitti! Tämä on Oasiksen mekko viime kesän mallistosta :)

Vastaa

Kiitos vastauksesta ja hyvää viikonlopun jatkoa🌤️

Leave a Reply to Mari Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.