Se, mitä mun piti tänään tehdä, oli mennä rentouttavaan aamupäiväjumppaan ja viettää rauhallista kotipäivää koneen ääressä, mutta aina asiat eivät mene ihan niin kuin on mielessään ajatellut. Musta tulikin lapsenvahti, ekaa kertaa elämässäni. Luulen, että olin Elsalle ihan vika oljenkorsi suunnitellun lapsenvahdin peruttua, kun kaikki muut nimet puhelimessa oli soitettu läpi, mutta ei se haittaa, sillä olen otettu kunniasta – joku muu voisi ajatella lapselle olevan turvallisempaa olla pari tuntia yksin kuin minun seurassa puistossa, heh. Mutta hei, me selvittiin! Pelättiin ukkosta, jota ei tullut, keinuttiin käteni kipeiksi ja leivottiin hiekkakakkuja. Kärräsin rattaita ympäriinsä ja tunsin itseni ihan outolinnuksi muiden puistoilevien keskellä. Mutta selvisin ja epäilen, ettei lapsellekaan hirveitä traumoja jäänyt. Kai. Mutta kieltämättä nyt olen puhki. Kai sitä tsemppasi niin kovasti, ettei vaan mitään yllättävää tapahdu, puu kaadu päälle tai kärryt kippaa vahingossa kivikkoon, joten nyt sitten olen ihan finaalissa.

pur bar 3

Puistoiltapäivän jälkeen käveltiin Elsan kanssa pienelle palauttavalle ja istahdettiin Kampissa sijaitsevan PUR Hyvinvointikaupan smoothie bariin, ja voi mikä keidas paikka olikaan! Taas jouduin hämmästelemään sitä, että miten en yhtään tiennyt tällaisen paikan olemassaolosta! Liikkeen hyllyt notkuivat luonnonkosmetiikkaa, elintarvikkeita ja hyvinvointitarpeita, ja perällä sijaitsi rento smoothie bar. Kaikki se ihan Kampin kauppakeskuksen kulmalla. Ja ne smoothiet, nam! Viherkuuri oli niin hyvää, etten voinut lopettaa vain yhteen, vaan oli pakko testata vielä mustikkapiiras-smoothieta. Kuulostaa epäterveelliseltä, mutta kyseessä onkin yltiöherkullinen kokonaisuus mustikkaa, vaniljaa, mantelimaitoa, banaania ja vaikka mitä muuta hyvää tekevää herkkua. Loistava makeanhimon taltuttaja ja niin maistuva! Suosittelen lämpimästi poikkeamaan smoothielle tai vaikka ostoksille. Itse sain ehdottomasti uuden syyn suunnata Kamppiin, eikä se syy suinkaan ollut leikkipuisto.

pur bar 2pur bar 1pur bar 7

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

5 comments

Vastaa

Vaikuttaa tosi kivalta paikalta :) On aina kiva käydä jossain pikku paikassa kahvilla tai smootilla. En tykkää kannattaa massa kahviloita.

http://girlwithapoodle.blogspot.fi/

Vastaa

Suosittelen lämpimästi poikkeamaan! Noi smoothiet oli vielä suunniteltu yhdessä ravintoterapeutin kanssa, että niissä olisi mahdollisimman hyvä kombo. Eli terveellistä ja niin maistuvaa, jopa vihersmoothie oli oikeasti ihan hurjan hyvää! :)

Vastaa

Kultaseni, sä olit toinen jota kysyin. Eka oli Kaamoksen kummitäti :)

Vastaa

Voi ei, onpa sulla vähän nimiä kännykässä! :D No ei vaan, olen otettu <3 …ja vähän myös innoissani tästä ihan uudesta kokemuksesta ja aivan erityisesti mainioista smoothieista ;)

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.