Ivana Helsinki x Specsavers

En ole voinut sanoa olevani täysin Ivana Helsinki -tyttö. Omistan kyllä joitain merkin vaatteita ja osa valikoimasta kolahtaa, mutta osan vaatteista koen omalle kropalle ja jopa omaan makuun melko haastaviksi. Toisaalta taas ne jotka kolahtavat, kolahtavat kunnolla. Ja brändi noin yleisesti ottaen kiehtoo, samoin kuin sen takana oleva Paola Suhonen. Ihastelin Paola Suhosen estetiikkaa taannoin taidehallin … Lue lisää

Silmälasit ja vaateklassikoita

Onpas ollut jotenkin poikkeuksellisen aikaansaava viikonloppu! Ehkäpä ihana sää ja häivähdys kevättä ovat vaikuttaneet ja tuoneet pienen energiapiikin. Voi kun jatkuisi sama fiilis tulevaankin viikkoon! Olen jatkanut työtäni vaatekaapin suursiivouksessa ja saanut viimein kunnolla aikaan. Kaapit ovat tyhjentyneet ihanan paljon ja jäljelle on jäänyt klassikoita, sellaisia kuin vaikka tässä asussa. Monikäyttöisiä ajattomia vaatteita, joita on … Lue lisää

Guccilla kehystetty katse

Tilaamani kahdet uudet silmälasit saapuivat viikolla ja heti tiedon saatuani rynnistin niitä malttamattomana noutamaan. Pitkään kestänyt silmälasi-ihastus konkretisoitui viime vuonna kun hankin ensimmäiset käyttökelpoiset vahvuudettomat lasini, mutta luulenpa, että tästä vuodesta tulee se the silmälasivuosi. Suosikkini kaksista uusista ovat nämä malliltaan pyöremmät Guccin lasit. Ne ovat pehmeämmät ja naisellisemmat kuin aiemmat mustasankaiseni ja kehystävät kivasti katseen. Lisäksi … Lue lisää