Printtihousut ovat ilmestyneet kuvastoihin ja kauppojen hyllyille, mutten itse ole juurikaan niihin sen kummemmin huomiota kiinnittänyt. Sunnuntaina satuin kuitenkin poikkeamaan H&M:llä ja ennen kuin huomasinkaan, jonotin kassalle printtipöksyt kädessä. Todellinen heräteostos, en edes vaivautunut sovittamaan. Kympin hinta oli niin vähän, että uskaltauduin niinkin nopealla päätöksellä ostamaan jotain kokeilumielellä.

Housut päätyivät päälle jo heti maanantaina ja ne tuntuivat ihan hauskoilta siihen nähden, että ovat housut (edelleenkin tunnen oloni kotoisammaksi hameessa kuin housuissa) ja vielä varsin näyttät sellaiset. Jottei kävisi tylsäksi, yhdistin ne vieläpä vähän keskenään riiteleviin printtisukkiin, jotka pilkottavat nilkkureiden varresta. Löytyy minulta itse asiassa yhdet toisetkin printtihousut, viime syksynä Veronasta ostetut, mutta niitä ei vielä ole tullut käytettyä vaikka ovatkin esille nostettu muistuttelemaan olemassaolostaan. Niissä kuosi tosin on vähän hillitympi kuin näissä, että siinä mielessä pitäisi kyllä olla helpommat ja turvallisemmat. Mutta vaikka vielä sopivaa käyttökertaa ei niille olekaan vastaan tullut, olen aivan varma, että nekin pääsevät jalkaan tässä kevään aikana!

Kokokuva tästäkin asusta luvassa kunhan saan loput kuvat postaukseksi ladattua… :)

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Odotan jo mielenkiinnolla kokokuvaa – hauska nähdä sinut vähän totutusta poikkeavassa tyylissä (siinä nykyisessä ei siis mitään vikaa :D).

Vastaa

Heh, joo, tää olikin vähän erilainen muihin asuihini verrattuna! :) Pian tulee kuvamateriaalia ja pääsee sanomaan kannattaako jatkaa vai jättää kokeilut siihen ;)

Vastaa

Eiväthän nuo kuosit riitele lainkaan , negatiivisella tavalla.
Mustavalkoinen vs. musta-valko-sini-punainen = toimii hyvin.
Go girl! :)

Vastaa

Kiva kuulla, että toimii! Totta, eiväthän nuo sinällään riitele, ainakaan värien perusteella, moni vain tuntuu vierastavan kahden tai useamman eri printtikuosin yhdistämistä! :) Itse olen avoin ajatukselle, ja kunhan lumet tästä sulaa, mielessä onkin jo yksi kokonaisuus, jossa surutta yhdistyy eri printit :)

Leave a Reply to Korundi Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.