Kuinka ihanaa, että pahin pakkaspiikki tuntuu lauhtuneen ja vaikka vielä on viileää, ihan kuin ilmassa voisi aistia jo kevättä! Tässä eräs päivä havahduin siihen, kuinka kotimatkalla jokin kaduista oli kuiva ja lumeton, toisena kertana taas aurinko paistoi ja linnut lauloivat poikkeuksellisen kirkkaasti. Niinä hetkinä hymy hiipii huomaamatta kasvoille. Voi kevät, miten ihanaa! Olen niin valmis, vaikka henkisesti varautunut siihen, että pakkasta saattaa viikonlopulle (ainakin tänne etelään) luvatuista vesikeleistä huolimatta vielä olla.

Talven kylmimpinä kuukausina kiistatta eniten käyttämäni takki on ollut tämä kuvien harmaa parka. Se oli sellainen, jonka ostin vähän kokeilumielessä, sillä en ole aiemmin talviparkaa omistanut, mutta hurahdin. Takki osoittautui niin lämpöiseksi, että se oli automaattinen valinta kun lämpötilat tipahtivat kunnolla pakkasen puolelle. Ehkä kuitenkin parasta oli huppu. Miten ihana olikaan vetää se päähän merituulen tempoessa vasten, kylmimpinä päivinä pipo alla toi kivaa lisälämpöä.

Nyt kun mittari on hiponut enää vain muutamassa pakkasasteessa, on takkivalikoimaankin tullut variaatioita ja viime päivinä käytössä on ollut yhä enenevissä määrin villakangastakki. Bleiserilaatikko polttelee jo eteisessä. Ehkä ei mene enää kauaa, että pääsee keventämään vielä lisää?

Parka: H&M / Kämmekkäät: Marks&Spencer* / Kaupahuivi: By Pia’s*
*satu blogin kautta
Kuvat: Anna-Maria K.

Katso myös nämä

2 comments

Vastaa

Mun pelastus oli Joutsen-takki, jonka ostin veronpalautusrahoilla. En olisi mitenkään pärjännyt ilman sitä hirmupakkasilla, kun kävelen päivittäin pitkiä matkoja paikasta toiseen!

Vastaa

Joutsenen takit on kyllä ihan älyttömän lämpöisiä! Hintakin on suolainen, mutta toisaalta, ne kestää vuodesta toiseen ja se lämpö <3 Mulla Joutsenen kevytuntsikka ja sekin on ihan huippu!

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.