Pitkällinen toiveeni toteutui kun sain mieheltä synttärilahjaksi maailmankartan, johon voi merkata kolutut matkakohteet ja vaikka reissuhaaveet. Olin jo pitkään etsinyt sitä oikeaa, muistattekin varmaan kun huutelin aikoinaan vinkkejä bloginkin kautta? Kriteereinä oli selkeä kartta, joka on varustettu maiden nimillä, kaupungeilla ei niin väliä, kunhan kaikki maat löytyvät. Kokotoiveena epämääräisesti iso, muttei kuitenkaan liian iso, ja materiaaliltaan ehdottomasti sellainen, että siihen voi painaa pienet neulat. Kiitos vinkkienne Etsystähän niitä oikeantyylisiä viimein alkoi löytymään, mutta omalla kohdalla karttashoppailua hidasti haasteellisuus, mitään sellaista karttaa, jonka olisin halunnut, ei nimittäin saanut tilattua Suomeen. Niinpä löin hanskat tiskiin ja luovutin vähäksi aikaa. Mies jaksoi nähdä vähän enemmän vaivaa ja Etsyn kautta tämäkin on tilattu, mutta ainoastaan printti, joka sitten on pohjustettu ja kehystetty täällä.

matkakartta 3matkakartta 5matkakartta 02

Kartta pääsi heti kunniapaikalle sohvan yläpuolelle, ja innoissani pinnailin maihin hopeisia, mustia ja valkoisia neuloja sen mukaan, onko kohteet vain toisen käymiä vai molempien valloittamia. Näköjään kartalta on unohtunut muutama kohde, mutta ehtiihän tuota täydentää. Mikäli päätämme laittaa mukaan myös suunnitellut matkat, taidan hankkia niitä edustamaan jonkin raikkaan värin, keltaisen ehkä? Kuvien perusteella kotimme näyttää nyt kovin mustavalkoiselta, mutta ei se pidä ihan paikkaansa. Vaikka mustasta ja valkoisesta tykkäänkin, tykkään myös ripauksesta värejä. Niitä pitäisi tulla sohvaankin sisustustyynyillä, joita olen jo haalinut kasan päällisinä, mutta pitäisi vielä tehdä retki Ikeaan, jotta saataisiin tyynyihin myös täytettä.

Myös olkkarin kamala puunvärinen sohvapöytä pitäisi hioa ja maalata uudelleen, mutta en ole vielä ihan varma väristä. Ensin ajattelin valkoista, mutta se alkoi nopeasti kuulostamaan tylsältä kun meillä on kuitenkinnyt niin paljon valkoisia kalusteita. Sitten ajattelin, että josko hulluttelisikin haalealla turkoosilla (joka yllättäen myös miehen korvaan kuulosti hyvältä idealta), mutta nyt olen taas alkanut kallistua neutraalimpaan sävyyn, kuten vaaleaan harmaaseen, joko kuultavana tai peittävänä korkeakiiltoisena. Tavoitteena on saada pöytä maalattua kesän aikana, mutta vielä kun osaisi tehtyä lopullisen väri- ja maalivalinnan! Huoh, mikä valinnan vaikeus!

maailmankartta 1matkakartta 18matkakartta 7

Näkyy muuten taulun puhtaanvalkoista pohjaa vasten hyvin meidän olkkarin sävytetty vaalea seinämaali. Olemme harmitelleet, että tuli maalattua vähän liian vaalealla kun monessa valossa se näyttää ihan vain valkoiselta vaikka tavoitteena oli saada hillittyä kontrastia. Ajatuksissa onkin joskus tummentaa ainakin tämän päätyseinän väriä, mutta katsotaan milloin sitä oikeasti saa aikaiseksi… :)

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

14 comments

Vastaa

Hei aivan ihana sisustuselementti! <3 Mä täällä kateudesta vihreänä katselin teidän maailmanvalloitusta; melko monessa unelmieni kohteessa olet käynyt! :)

Vastaa

Voi eikö olekin! Hih, nyt tämän äärellä voi haaveilla uusista kohteista ;) Tosin nämä nuppineulat tauluun paineltua tuli sellainen tunne, että voi että, eihän me olla käyty vielä missään ja vielä niin paljon vallittamatonta maaperää vähän joka suunnassa! :D

Vastaa

Mullakin olis vastaavanlainen sisustuselementti vähän toiveissa, tosin haluaisin sen mielellään vanhana ”koulukarttana” :)

Reissut on kyllä parhaita ja olis kiva saada ne ihan konkreettisesti kartalle!

Vastaa

Oi, sellainen olisi kanssa tosi kiva! Itse halusin mustavalkoista ensisijaisesti sen takia, että meillä on muutenkin yleensä ”runsaasti” värejä kotona, niin mustavalkoinen kartta on sellainen, mikä toimii taatusti aina ja värimaailmasta toiseen :)

Vastaa

Mikä tuo ihana sohva on ja mistä se on hankittu? :)

Vastaa

Voi kiitti! Tämä on ihan Ikean halpissohva ja niin kovin haaveilisin tilalle jotain ”ikuisempaa” versiota, mutta myönnettävä on, että yllättävän hyvin tämäkin on toiminut ja muotonsa pitänyt :)

Vastaa

Tosi kiva idea! Mistä karttaa saa?

Vastaa

Kiitti! Tämä on siis Etsyn kautat tilattu, mutta nyt en tiedä mitä firmaa siellä mies käytti – käytännössä kuitenkin ihan vastaavia löytyy sieltä runsaasti kun vaan laittaa hakusanaksi pinnailtavan matkakartan tai maailmankartan :) Siellä on myös tosi kivoja värillisiä, mutta haasteena on just tuo, että suurin osa niistä on Yhdysvalloista, eivätkä siten toimita tänne meille. Mutta toisaalta, jos vaivaa jaksaa nähdä, niin tilaamalla pelkän printin kyllä saa tosi kivan täälläkin aikaiseksi :)

Vastaa

Miten mahtava idea! Kartta on sisustuksessa todella kiva, mutta mun kartasta ei löytyisi kyllä yhtään pinnailuja :D Tai no Turkki vuonna nakki ja muussi. Kauhea maailmanvalloittaja täällä vaan hei xD

Vastaa

Haha, ihana olet :D No niinpä, musta tää kanssa on ihan huikea sisustuslementti – jos ei muuta, niin ainakin voi sitten haaveilla tämän äärellä ja miettiä, minne sitten joskus matkustaa kun on aikaa ja rahaa :)

Vastaa

Hei, mitä sävyjä valitsitte keittiön ja olkkarin seiniin, näyttää hyville ja valitsemasi ideakuvat pompsahtaa aina esiin kun laitan omia hakusanoja :) Ihana blogi

Vastaa

Pakko kysyä että mistä ootte ostanu ton maailmankartan?

Vastaa

Tämä on käsittääkseni tilattu netin kautta Jenkeistä. Sain siis silloiselta poikaystävältä lahjaksi. Muistelisin, että olisi tilannut posterin Etsystä ja kehystänyt sen täällä Suomessa. :)

Vastaa

Ihana kartta! Meilläkin haaveiluun hieman vastaava käytössä ja mukava muistella jo tehtyjä reissuja♡ Nyt kuitenkin menossa neulat vaihtoon vaihtelun vuoksi. Satutko muistamaan mistä olet nuo hopeiset neulat hankkinut?

Leave a Reply to Anna-Maria Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.