Havahduin tänään siihen, että kevään matkakimarani ensimmäinen reissu on jo ensi viikolla. Huh, mihin nämä viikot rientävät? Sen kunniaksi buukkasin Varsovan reissulle hotellin ja kävin noukkimassa Akateemisesta matkaan matkaoppaan. Ihan kuin nyt varsinaisesti painettua matkaopasta parille päivälle tarvitsisi, mutta niin tykkään kerätä itelle muistoksi matkakirjoja kohteista, joissa olen käynyt.

varsova opas otava-4

Havahduin myös matkalaukkuasiaan, tai siis ongelmaan. En pysty ymmärtämään mitä on tapahtunut, mutta jossain muuton ja tämän hetken välissä cabin-kokoinen matkalaukkuni on kadonnut. Käännettyäni varaston olen ihan varma siitä, ettei se ole kotonani ja kun tarkemmin mietin, en ole edes nähnyt tai tarvinnut sitä muuton jälkeen. Mutta eipä se ole vanhassa osoitteessakaan. Todellinen mysteeri. Ja erityisen ärsyttävä juttu, sillä Samsoniten laukku oli palvellut pitkään menestyksekkäästi ja mielelläni olisin jatkanut yhteistä matkaa. Nyt joudun miettimään, mistä tähän hätään (ja tuleviin käsimatkatavareissuihin) matkalaukku. Klikkailin jo auki nettikauppoja, mutta tiedä sitten ehtivätkö toimitukset. Voihan tylsyys.

Ai niin, repunkin tarvitsisin. Olen pitkän jahkailun jälkeen tullut siihen tulokseen, että tyylikäs ja laadukas reppu olisi erittäin järkevä hankinta ja ehkä maailman näppärin juttu juuri vaikka reissuille mukaan. Ongelma on ainoastaan se, että kaikki mihin satun iskemään silmäni, maksavat älyttömästi ja näin reppunoviisina en ole ihan varma, kuinka valmis olen panostamaan suoriltaan useita satoja pelkkään reppuun. Toisaalta tiedä sitten, onko kompromissikaan järkevä vaihtoehto.

Hmm, täytyy miettiä. Sitä ennen keskityn kuitenkin vähemmän akuuttiin, mutta jollain tapaa hauskempaan aiheeseen, nimittäin vihreän iltateen keittämiseen ja Rooman reissun majoituksen varaamiseen. Oi Rooma. Oi kaikki tulevat ihanat kohteet!

Katso myös nämä

10 comments

Vastaa

Minäkin tarvitsisin käsimatkatavarakokoisen matkalaukun. Nykyisestä on nimittäin pyörä irti! Yritin pikaisesti jouluna katsella uutta laukkua nettikaupoista, mutta hinnat olivat suolaiset eikä mikään oikein iskenyt. Ehkäpä löydän kesällä Jenkeistä uuden; sieltä nimittäin hankin ison matkalaukun viime reissulla. Tosin sekin alkaa pikkuhiljaa olla parhaat päivänsä nähnyt.

Vastaa

Äh, niinpä nuo hinnat!! Just eilen katselin laukkuja, ja kaikki ne, joiden kohdalle pysähtyi olivat jotain neljän sadan euron versioita :D Juu ei. Musta jo pari sataa käsimatkatavaralauksuta on paljon, mutta toisaalta, kyllähän ne sitten laadukkaina kestää, cabin-laukku kun joutuu vähemmälle rasitukselle. Ja ehkä voisinkin maksaa pari sataa jos olisi tosi kiva, mutta tuntuu tyhmältä maksaa paljon jostain, johon ei ole edes täysin tyytyväinen. Hmm. Hankalaa. :/

Vastaa

Mullakin on tapana ostaa aina lyhyellekin reissulle matkaopaskirja :). Niitä on kiva sitten katsella myöhemmin kirjahyllyssä ja muistella reissua. Ja eihän sitä koskaan tiedä, jos opaskirjaa tarvitsisi vielä uudestaan :).

Vastaa

Hih, niinpä! Lisäksi jos myöhemmin tarvitsee muistaa joku paikka/nähtävyys, niin saa helposti tsekattua faktat :) Ja noh, onhan se vaan ihana konkreettinen muisto!

Vastaa

Varsova voipi olla kiva, kerro sitten lisää. :) Nykyään on myös sellaisia laukkuja, jotka on reppu ja matkalaukku samassa ja sen voi viiä koneeseen. :) Sellainen voisi olla kätsy, jos meinaat ostaa. Tosin tässä vaiheessa se ei saata reissulle ehtiä, jos tilaat netistä, mutta ehkä voit lainata matkalaukkua joltain tutulta? :)

Vastaa

Ehdottomasti! :) Aivan totta, nyt kun sanoit, niin olenkin jossain somessa tai kuvassa tainnut bongata sellaisen! Nyt tosin tarvetta on molemmille erikseen lähinnä toisiaan tukemaan ja reppua tarvitsen myös töissä, eli täytyy olla sellainen, joka käy siistiempienkin vaatteiden kanssa. Niinpä on hankittava ne erikseen. Yhtä supertyylikästä nahkareppua olen jo pari kuukautta tiiraillut, mutta vaikka kuinka yritän, niin se ei vain tule aleen, höh :D

Lainasin just viime reissulle matkalaukkua, mutta rikoin sen (hups), joten totesin, että varmaan parasta hankkia oma niin ei tarvitse huolia miten käy toisen omaisuudelle. Mutta seuraavan reissun suhteen sain matkalaukkuasian sumplittua, joten hankinta siirtyi vähän – parempi, ettei tarvitse kiireessä vaan voi rauhassa vertailla :)

Vastaa

Odotan innolla reissujuttuja :) Meillä on tiedossa vappuna Amsterdam (kävimme siellä viimeksi elokuussa ja ihastuimme) ja syyskuussa uutena kohteena Kroatia <3

Vastaa

Oi, Amsterdam onkin ihana!! Ja Kroatia <3 Hih, ihanaa päästä taas reissujuttujen pariin, viime vuosi olikin niin hiljainen sillä rintamalla. En malta odottaa :)

Vastaa

Niin ja sitä piti sanoa, että jos löydät sekä kauniin että toimivan repun, niin huikkaatko. Tarvetta olisi itsellekin.

Vastaa

Aika kiva idea toi matkakirjan osto jokaisesta paikasta! Itse ostan aina käydyistä paikoista joko magneetin tai avaimenperän :) Itellänikin on mietintä tuosta matkalaukusta, sillä tahtoisin ehdottomasti uuden (ja oman), mutta ne maksaa vaan niin paljon että pitää vielä hetki harkita ja kyttäillä vaikka tarjouksia.

hanna
http://www.hannamariav.com

Leave a Reply to hanna Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.