Tänään on taas päivä kulunut juostessa aikaa vastaan, pitkä tehtävälista kädessä ja illassa silti ne ihan samat tunnit kuin muillakin. Pelkäsin jo, etten ehdi koneen äärelle lainkaan, mutta nyt on ehkä kuitenkin hyvä ottaa pieni breikki muiden juttujen keskelle, ja hengähtää hetki eiliseen palaillen. Eilen oli yksi niistä tapahtumarikkaista päivistä, kun sain kirjoitella ylös muistettavaa itselleni ja kuluttaa kengänpohjia kaupungilla.
Piipahdin showroomilla tulevaa kurkkimassa, jonka jälkeen suuntasin Eirenen ja Private Blendin Mikon kera Kanavarantaan ihastuttavaan Johan&Nyströmin konseptiputiikkiin, joka toimii myös kahvilana. Sisustus on valloittava ja pullollaan yksityiskohtia, ja lasivitriini notkuu herkuista, jotka ehkä näin ensi maistamalla näyttivät paremmilta kuin maistuivat, mutta tätä on testattava vielä uudelleen ennen lopullista mielipidettä. Ihana auringonpaiste helli, seura oli loistavaa, tunnelma piti otteessaan ja aika kului hujauksessa! Aivan kuin siihen mennessä ei olisi kertynyt tapahtumia yhdelle päivälle riittämiin, jatkoimme vielä Bläkiin Helsingin kattojen ylle syksyn tuoksumaailmaan tutustumaan. Tila oli pullollaan klassikoita ja uutuuksia, ja nenä joutui koetukselle mausteisen ja kukkaisen tasapainnoillessa kauniissa lasipulloissa. Joskus kannattaa olla myöhässä, niin kuin me eilen, sillä muiden jo siirryttyä jatkamaan iltaa kuka minnekin, oli tuoksupöydät katettu kuin vain meitä varten. Siinä sattumalta löysin myös uuden tuoksuihastuksen, joka pääsi pariksi toiselle syksyn uudelle tuoksulleni, joka sekin on vielä esittelemätttä, mutta ehtiihän tässä – vai mitä?
Keskeneräiset kotityöt kutsuu, jotka on saatettava päätökseen vielä tämän vuorokauden puolella, joten ihaniin kommentteihinne palaan vastailemaan vähän myöhässä, mutta pikapuoliin kuitenkin! Ilosita perjantain odotusta :)
4 comments
Mikko
Kiitos, oli tosi leppoisa iltapäivä! Hauskaa, että ehdittiin näkemään vähän paremmalla ajalla ja hyvä, että mentiin vielä Bläkiinkin! Ihanaa viikonloppumatkaa ja nähdään taas pian :)
Korundi
Kiitos sinulle! Mahtavaa, että lähdit mukaan ja kiva, että nappasit meidät Bläkiin mukaan ;) Rentouttavaa viikonloppua myös sinulle, ja pikaisiin näkemisiin!
maya
Ihanaa, että joku muukin ”uskaltaa” myöntää, että tottumattomaan suuhun raakaruokaleivonnaiset maistuvat, noh, ehkä hieman voimakkailta ja erikoisilta.. Ne on jotenkin nyt niin ”kova juttu”, että saa kummeksuvia katseita sanoessaan etteivät ne kuulu nyt / heti lemppareihin. :) ei sillä, varmasti niihinkin tottuu ja ihastuu useammalla kokeilukerralla… :)
Korundi
Just kuten kuvailit! Oma makeaa ja pehmeitä makuja rakastava kieleni oli vähän hämillään, ja voi olla, että vaatisi muutaman maistelukerran ennen kuin tottuisi makuun, ja se ei vielä tarkoita, että niihin tykästyisi ;) Hyviltä kyllä näyttivät, mutta ens kerralla valkkaisin kyllä ehkä perinteisen kakkupalan tai suolaista. :)