kristiina turtonen 1

Olin pari päivää inspiroivalla blogimatkalla Naantalissa ja yksi reissun kohokohdista (muumimaailman ohella, tietenkin) oli päästä maalausoppiin taiteilija Kristiina Turtosen luokse. Turtosen kaunis galleria sijaitsee vanhankaupungin sydämessä, Mannerheiminkadulla, ja on avoin myös yleisölle. Ateljéessaan Kristiina järjestää myös maalausopetusta niin ryhmille kuin yksityishenkilöillekin.

kristiina turtonen 5kristiina turtonen gallery 2kristiina turtonen gallery 06

Siitä on aikaa kun olen itse maalannut. Ihan liian kauan. Tuon inspiroivan parituntisen aikana huomasin, kuinka paljon sitä oikeastaan olenkaan kaivannut. Vaikka nyt pääsimme kulttuuriorientoituneessa pienryhmässä taiteilemaan akryyliväreillä, palautui mieleen öljyvärien tuntu.

Terapeuttisen vähistä väreistä täyttyvän paperini edessä unohdin hetkeksi kaiken muun ja mietin, että ehkäpä harrastus olisi paikallaan herättää henkiin uudelleen. Jonkinlainen pidempi kurssi voisi tehdä hyvää muistuttamaan tekniikoista ja inspiroimaan uuteen.

Salainen haaveeni muuten on, että olisi ihana joskus omistaa oma työhuone, jonka täyttää kaikella inspiraatiota ruokkivalla, kuten vaikka öljyväreillä. Sellainen paikka, joka on puhtaasti luomiselle omistettu. Sitten joskus..

naantali maalaus 3kristiina turtonen 6 naantali maalaus insta

Kristiinan valoisa galleria ja sen takan sijaitseva pursuileva työtila olivat pullollaan inspiraatiota. Täydellinen ateljée täydellisine yksityiskohtineen. Mutta ehkä silti suurimman vaikutuksen teki taiteilija itse, tai jos sopii nostaa jalustalle sivuhenkilö, niin taiteilijan miesystävän kaunis ihailu puolisoaan kohtaan tuntui syvällä. Kunnioitus toista kohtaan on aina kaunista katsottavaa.

Taide kumpuaa avoimuudesta, ja Kristiinan avoimuus ihastutti. Niin itsekin maailman haluaisin nähdä, vastoinkäymisten väistämättömyytenä, ei niiden pakona vaan niistä kertyvien kokemusten ylistyksenä. Mahdollisuutena löytää inspiraatio ja kauneutta asioista, jotka ensin onnistuvat lyömään hetkeksi maahan. Ei ihmekään, että taide on suosittu terapiamuoto. Sitä osa Kristiinankin asiakkaista hakee.

Saattaisin itsekin olla taideterapian tarpeessa – ehkä siksi hankin museokortinkin, heh.

kristiina turtonen gallery 9kristiina turtonen gallery 4kristiina turtonen gallery 5 insta

Maalaushetkeen olisi voinut uppoutua pidemmäksikin aikaa, vaikka en edes tarkalleen tiedä kauanko siihen meni, liian vähän kuitenkin. Sen verran uppoutunut olin, etten edes huomannut Veeraa räpsimässä kuvia ihan vieressä.

Vaikka tarkoitus oli työstää värejä lastalla, löysin itseni upottamasta sormia akryyliväreihin ja liu’uttumasta niitä kankaaseen. Siitä edelleen kynsinauhoihin painautuneet värimuistot. Muistona tietenkin myös oma työ, joka nyt makaa levitettynä keittiönpöydällä odottamassa jatkosijoituspaikkaansa. Mikä se sitten ikinä onkaan.

Jos se (tai oikeastaan tarina työn takana) sai itse taiteilijankin valuttamaan muutaman kyyneleen, ehkä nopealle maalaukselle voisi keksiä jotain käyttöä tai vaikka jatkaa työstöä, aika kun vain loppui nyt kesken.

kristiina turtonen gallery 10kristiina turtonen gallery 7

Kristiina Turtonen käyttää töissään kiehtovasti useita eri materiaaleja ja tekniikoita. Itse inspiroiduin ehkä eniten öljyväritöistä ja lyijykynäpiirustuksista, johtuen puhtaasti omista mieltymyksistä. Mutta oivaltavia olivat muutkin, raamatun sivuista koottu mekko, lääkärilaskuilla päällystetty tuoli tai lasimosaiikkinen leninki.

Nyt galleriassa esillä olevien töiden teemana on rakkaus, eli luvassa kaunista katseltavaa!

kristiina turtonen gallery 12

Naantali-inspistä löytyy instasta #MySideOfNaantali / Reissun tarjosi Naantalin matkailu

Katso myös nämä

12 comments

Vastaa

<3 !

Vastaa

<3

Vastaa

Kuva kuva? :)

Vastaa

Haha, nyt jää kyllä kuvat laittamatta, sen verran keskeneräiseksi työ jäi :D Snapchatissa tosin vilahti, mutta sekin on ehtinyt jo sieltä poistua ;)

Vastaa

Tää ateljé näyttää kyllä just siltä, miksi sen teidän puheiden perusteella mielikuvissa ajattelinkin – ihanan inspiroiva! Sovit hyvin miljööseen, joten pientä sneak peekiä täällä edelleen odotellaan ;) Oli ihanaa nähdä! <3

Vastaa

Oi, oli kyllä ihan superihana nähdä! <3

Tuo paikka oli kyllä niin herkullinen! Näistä kuvista jäikin uupumaan kuvat itse gallerian puolelta, mutta se vilahtaa sitten tulevassa postauksessa :) Haha, tuon työn vilauttelua kyllä vähän arastelen ;) Ehkä tarvii hioa se ensin loppuun ja sitten!

Vastaa

Hienoja maalauksia.
Minä harrastin maalausta myös nuorempana mutta sitten se vaan jäi.. Tykkäsin maalata eläimiä ja maisemia matkakohteista. Sitten kuvaus tuli tilalle

Vastaa

Mulla on ihan sama juttu, nuorena tuli maalattua ja piirrettyä paljon, mutta sitten se vain hiljalleen jäi – netti ja blogi taisi myös osaltaan haukata sitä aikaa, mitä ennen käytti muuhun taiteiluun :) Mutta maalausta olisi kyllä ihana herätellä taas henkiin, niin terapeuttiselta se nyt tuntui!

Vastaa

Mitä ikinä elämässäsi onkaan juuri nyt, sen huomaa täällä kirjoituksissakin…oot avannut itsestäsi täysin yllättäen pehmeän utuista puoltasi, hempeilevää, mietiskelevää, rentoa,tässä hetkessä. Se on kiva! Hyvää kesää!

Vastaa

Voi kiitos, olipas kauniisti sanottu <3 Kuin myös, ihanaa kesää sinullekin!!

Vastaa

Ihania ja inspiroivia kuvia ! Harrastin itsekin maalausta tai siis oikeastaan olen opiskellutkin alaa, mutta valokuvaus on vienyt kaiken ajan. Voi olla, että joskus palaan pensselien ääreen :)

Suloista sunnuntaita !

Vastaa

Oi, onpas mielenkiintoista!! Niin totta, mulla netti, blogi ja valokuvaus ovat syrjäyttäneet muita taidemuotoja, kuten vaikka just maalausta tai luovaa kirjoittamista. Mutta ehkä sitten joskus ;)

Ihanaa uutta viikkoa!

Leave a Reply to KatjaV Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.