Kesäreissulla sydämeni jäi Lyoniin. Odotin kaupunkia ehkä eniten koko matkasta, enkä joutunut pettymään. Usein korkeilla odotuksilla on tapana johtaa lässähtäneeseen lopputulokseen, mutta ei nyt. Lyon tuntui heti jotenkin ihan minun tyyliseltäni, omalta ja tutulta, vaikken kaupungissa ole aiemmin käynytkään. Se sijaitsee kahden joen, Rhônen ja Saônen liittymäkohdassa, Pohjois- ja Etelä-Ranskan taitteessa. Kaupungissa tuntuukin hauskasti yhdistyvän etelä ja pohjoinen, tyyli ja henki poimii parhaita paloja molemmista, sekoitellen niistä kauniin ja persoonallisen kokonaisuuden.

Joet tuovat kaupunkiin särmää, kuten vesi aina. Unescon maailmanperintökohteeksi listattu vanha kaupunki kohoaa jyrkästi korkealle ja kapeat kadut puikkelehtivat murretunväristen talojen lomassa. Huipulla on mielettömillä näkymillä siunattu Basilica Notre Dame de Fourvière, vuonna 1896 valmistunut basilika, joka on ehdottomasti kaiken kapuamisen arvoinen. Aivan liki sijaitsee roomalaisen amfiteatterin rauniot ja Eiffel-tornia muistuttava Tour métallique de Fourvière, 86 metrinen terästorni.

Itsellä ensimmäinen mieleen tuleva sana Lyonista on kulinarismi, kaupungilta odottikin kaiken muun ohella herkkuja ja herkuttelua. Ajatuksena oli poiketa Michelin-tähditetyssä ravintolassa vanhan kaupungin tunnelmassa, mutta epäonneksemme satuimme olemaan kaupungissa maanantaina, jolloin joka ikinen vanhan kaupungin tähditetty ravintola tuntui olevan kiinni. Onneksi kaupunki on pullollaan ravintoloita ja kahviloita, joten kiva illallispaikka löytyi viehättävästä ulkoilmaravintolasta vanhan kaupungin sydämestä. Myönnettävä silti on, että hivenen jäi huono tuurimme kaivelemaan.

Siinä missä kaupunki on pullollaan ruokapaikkoja, ei se jätä myöskään shoppailijaa kylmäksi. Pitkä ostoskatu halkoo kaupunkia molempien jokien välissä tarjoten houkutuksia lompakolle ja iloa silmälle. Jo mainittujen nähtävyyksien ohella olin merkannut karttaan myös Lyonin kansallisoopperan, jonka mielenkiintoista arkkitehtuuria halusin päästä todistamaan omin silmin.

Vajaat pari päivää kaupungissa kului aivan liian nopeasti, Lyoniin olisi mielellään jäänyt pidemmäksi aikaa. Jos nyt suunnittelisin reissua uudelleen, varaisin automaattisesti tähän metropolialueeltaan Ranskan toisiksi suurimpaan kaupunkiin tutustumiseen ainakin kaksi yötä. Ei siis jäänyt epäselväksi, että Lyoniin on vielä palattava, ehkäpä pidennetyksi viikonlopuksi? Hassua on, että pidin Lyonista ehkä kaikkein eniten kaikista matkalla nähdyistä kohteista, mutta siitä on kaikkein vähiten kuvia. Kamera pysyi suurimman osan ajasta laukussa, mutta sentään jokunen kuva tuli eritoten vanhasta kaupungista napattua. Ehkäpä kaupungin tunnelma oli liian vangitseva halutakseni käyttää aikaa katsellen sitä linssin läpi. ;)

Katso myös nämä

14 comments

Vastaa

Hei, tämä menee vähän ohi aiheen, mutta en tiennyt missä tätä kysyisin, joten kirjoitan sen uusimpaan postaukseesi. Onko Pääkaupunkiseudulla kirpputoreja missä käyt tai olisiko sinulla ylipäätään vinkkejä mistä tällaisia aarreaittoja voisi löytää?

Vastaa

Ei haittaa, saa kommentoida aiheesta ja ohi aiheen, kaikki viestit otetaan ilolla vastaan :)

Itse vannon Vallilan kirppiksen Valtterin nimeen, sieltä teen löytöjä liki aina, mutta paikalla on ehdottomasti oltava ajoissa. Jos olen viikonloppuna Valtterilla aamuyhdeksältä, koen olevani myöhään liikkeellä, parhaat löydöt kun melkein tekee ensimmäisen vajaan puolen tunnin aikana. Itse tähtäänkin aina puoli yhdeksäksi, mikä on taas hirvittävän aikaisin viikonloppuna, joten siksi siellä ei tule käytyä läheskään niin usein kuin tahtoisi!

Muuten sitten poikkean pienillä kirppareilla mitä sattuukaan vastaan, mutta niistä tehtävät löydöt ovat satunnaisia. Joskus kun asuin Mäkelänkadulla, vierailin siinä kadun loppupäässä olevilla parilla kirpiksellä suhteellisen usein, väli tuli tehtyä jotian kivoja vintage -henkisiä löytöjä, mutta usein lähti myös tyhjn käsin. Entisessä kodissani Töölössä asuessa poikkesin usein Runeberginkadun kupeessa sijaitsevassa Samaria -kirppiksellä, mutta sama juttu sen suhteen, usein ei tule tehtyä löytöjä, mutta joskus lykästää :) En siis näkisi noita välttämättä kohteina, joiden vuoksi kannattaa nähdä vaivaa, mutta jos sattuu olemaan kulmilla, aina kannattaa poiketa, koskaan ei tiedä mitä tulee vastaan! Mutta Valtteri sen sijaan on ehdottomasti käymisen arvoinen :)

Vastaa

Mä sitten tykkään näistä matkapostauksistasi! Vähän erilaisia kohteita, ihania kuvia = kamala matkakuume!!!

Vastaa

Hih, ei näiden vanhojen matkakuvien selaaminen helpota yhtään omaakaan matkakuumetta ;) Tosi kiva kuulla, että tykkäät! :)

Vastaa

Hih, samaa mieltä kuin Marjukka! Rakastan näitä matkapostauksiasi! Matkakuume nousee hälyyttäviin lukemiin!;)
Pakko sanoa vielä, että mielettömän upeita kuvia!:)

Vastaa

Oi, ihana kuulla, että tykkäät! Helppo ottaa hyviä kuvia kun kohde on näinkin upea ;) Ei tämä vanhojen kuvien selailu kyllä liioin omaankaan matkakuumetta helpota, etenkään kun ulkona on harmaata ja sateista! Ei siis muuta kuin talvilomareissua suunnittelemaan :)

Vastaa

Näyttää upealta! =) Komppaan muita, matkaakuumehan tässä kohoaa!

Vastaa

Lyon on kyllä upea, suosittelen lämpimästi!! :)

Vastaa

Ihania kuvia! Tuolla olisi myös kiva käydä – itse olin hetki sitten Antibesissa ja Cannesissa, jota veivät myös sydämeni.

Vastaa

Kiitoksia! Suosittelen lämpimästi :) Cannes on myöskin upea, ja erityisesti Antibesiin olen todella tykästynyt, se on upea! Noh, oikeastaan koko Cote d’Azur on ihastuttava :)

Vastaa

Kirpputoreista olisin minäkin kysellyt, mutta Susanna ehti ensin. :) Tosin nyt, kun tulen joulukuussa Helsinkiin, niin tietenkin juuri silloin ja sinä hetkenä on Valtteri lopetettu! o_O Olit toki maininnut myös muista kirppareista, mutta Valtteri oli niistä ainoa, jota pidät käymisen arvoisena.

Haluaisinkin kysyä, että minne kirppareille minun kannattaa suunnistaa Helsingissä Valtterin ollessa poissa laskuista? Onko siis tuo yllä mainitsemasi lista voimassa, vai lisäisitkö jonkun kirpputorin siihen? Alkaa pienoinen epätoivo iskeä. Minä kun luulin pääseväni tutkimaan Valtteria. =/

Vastaa

Tuo Valtterin lähtemine makasiineilta oli kyllä niin surku, harmittaa ihan älyttömästi! Luin jostain, että etsivät kuumeisesti uusia tiloja, että pääsisivät palauttamaan kirpparin käyntiin jossain muualla jo mahdollisesti ensi keväänä. Toivottavasti löytyy, tuo kun on muuten valtava menetys!

Sittenhän tuolla Helsingin Jäähallissa on kirppis viikonloppuisin, siitä olen kuullut, mutten ole siellä vielä itse ehtinyt piipahtamaan. Vissiin nyt täytyy, kun Valtteri katoaa pois laskuista, ja voi olla, että se kasvattaa suosiotaan muutenkin tässä talven aikana kun Valtteri ei ole kilpailemassa asiakaskunnasta. Sittenhän on toki Hietsun kirppis, mutta pääasiassa vain kesäaikaan, ettei siten lämmitä kirppiksennälkäistä näin talvella. :)

Vastaa

Voi kiitos sinulle kovasti vastauksesta! Mistä arvasitkaan, että juuri viikonloppu on matkamme ajankohta..? :) Täytyy kyllä ehdottomasti käyä kurkkimassa tuota Jäähallin kirppistä. :) Hyvää viikonloppua!

Leave a Reply to Korundi Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.