Poikkesin muutama viikko sitten Fashionstorella valkkaamassa itselleni blogin kautta laukun ja siten laukkukuumeeni sai hetkeksi lääkettä, kunnes mieleen palasi lähenevä matka ja kesäkassin huutava pula. Luulin laukkuvalinnan olevan helppo homma, mutta mitä vielä. Kun astelin Liu Jon showroomiin ja näin notkuvat laukkuhyllyt tajusin, ettei valinnasta selvittäisi nopeasti. Etukäteen olin tehnyt päätöksen, että haluan nahkaisen laukun, Liu Jolta kun löytyy molempia, sekä aitonahkaisia että keinonahkaisia. Tutkiessani laukkuvalikoimaa kuitenkin hämäännyin, luulin olevani hyvä erottamaan keinonahan aidosta, mutta Liu Jon laukuissa en todella osannut monessa sanoa kumpi on kumpaa.

Niinpä jouduin kyselemään apuja, jotta sain haarukoitua nahkaiset, vaikka totesinkin jo paikan päällä, että jos keinonahka näyttää ja tuntuu näin hyvin nahalta ei sillä loppujen lopuksi niin väliä ole. Noh, piiiitkän harkinnan jälkeen päädyin kuitenkin nahkaiseen ja pikkuhiljaa vaihtoehdot karsiutui sellaisin perustein, kuin että löytyykö kaapista jo vastaavan värinen tai kuinka monikäyttöinen kyseinen laukku omaan karderobiin peilaten on. Lopulta lähdin liikkeestä kauniin viininpunaisen kanssa, jossa on mustat yksityiskohdat ja muutama kultaniitti. Ei liikaa mitään, mutta silti sopivasti särmää! Tykkään muutenkin Liu Jon tyylistä, sekä vaatteissa että asusteissa. Guess on usein vähän liian blingbling omaan makuuni (Guess by Marciano -mallisto sen sijaan kyllä viehättää), Liu Jo taas on linjaltaan klassisempi, mutta silti pienillä hauskoilla jujuilla höystetty.

liu jo laukku 1liu jo laukku 26liu jo laukku 10liu jo laukku 12liu jo laukku 23Mekko: Mango / Bleiseri: Mango / Kengät: Bagatt / Laukku: Liu Jo, saatu blogin kautta

Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Moikka, ihana asu! Tyttömäiset mekot/hameet sopii sulle erinomaisesti. Olen vähän kade, sillä tykkäisin tuollasesta tyylistä, mutta ei vaan näytä hyvältä mun päällä.

Mistä tuo huivi on? Näyttää ihanalta!

Vastaa

Heippa! Oi kiitos ihanasta kommentistasi :) Kiva kuulla, että sopii, ne totta tosiaan on myös sellaisia missä viihdyn itse hyvin ja joissa on rento olla!

Hih, mulla jäikin tuo huivi mainitsemasta tuosta, sillä en kuolemaksenikaan muista mistä se on :) Laput on revitty jo aikapäiviä sitten irti ja huivikin on jo vuosia vanha. Luulen, että on ostettu jostain reissusta, mutta yhtä hyvin saattaa olla jostain meidän ketjuliikkeestä! ;)

Ihanaa päivän jatkoa!

Vastaa

Mielettömän ihana laukku!! ♥

Mulla on kans nyt jonkin aikaa ollut käytössä Liu Jon keinonahkainen laukku ja laukku ei materiaaliltaan juuri aitonahkaisesta eroa! Ihan huippulaadukasta materiaalia. :)

Vastaa

Oi kiitos!! Olin kyllä ihan hämmästynyt siitä, miten aidolta keinonahka tuntui! Vaikka kuinka vääntelin ja kääntelin sitä, en vain olisi osannut sanoa keinomatskuksi, joten voin todella kuvitella, että tuntuu hyvältä ja laadukkaalta myös käytössä! :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.