Ohjelmantäytteisen päivän jälkeen kotiin päästyä oli ihan pakko vain maata pari tuntia sohvalla tekemättä mitään. Ajattelin, etten edes jaksaisi konetta avata, mutta näköjään illan edetessä vireystasokin alkaa menemään ihan väärään suuntaan ja keksin yhtäkkiä monta asiaa, jotka olisikin kiva tehdä juuri nyt. Niinpä nappasin iltapalaksi mansikoita ja pysähdyin muistelemaan mainiota päivää Home at Lastin hurmaavan Tarun luona.

BESO helsinki 10

Suuntasimme Shoe Loverin Anskun kanssa aamupäivällä Tarun kauniiseen koriin päiväkahville, enkä tiedä mitä tapahtui (loistava seura ehkä?), mutta aika lensi ihan käsittämätöntä vauhtia! Höpötettiin, juotiin kahvia, höpötettiin vähän lisää ja uppouduttiin ihmettelemään Tarun korupajaa. Siinä istuskellessa Taru loihti meille matkaan korumerkkinsä BESO Helsingin kauniit rannekorut ja oli kyllä niin hauska huomata, miten ihan minun näköiseni korusta tuli vaikkein oikein mitään selkokielisiä toiveita osannut esiittää, kunhan mumisin jotain monikäyttöisyydestä ja pehmeistä sävyistä. Ja voi, siitähän tuli hempeä ja särmä, raikas ja monikäyttöinen. Yhdellä sanalla ihana. Kiitos Taru! Kaiken kruunaa tietenkin tunnearvo, jonka koru tietenkin automaattisesti ansaitsi! Sattuipa vielä uusi rannekoru sopimaan lositavasti päivän kynsilakan kanssa, tai mikäpä ei mätsäisi Chanelin ajattomaan Frenzyyn. Uusi koru ranteessa kiidin aloittamaan viikonlopun kuohuvalla Rööperin Rouvan Saaran kanssa, joten varsinainen ystäväpäivä kyseessä! Ihania ihmisiä, ihanaa aikaa, onpa onnekas olo.

BESO helsinki 2

  Seuraa blogiani Facebookissa, Instagramissa, Blogilistalla ja Bloglovin’ssa.

Katso myös nämä

4 comments

Vastaa

Kauniin korun kyllä sait – ihanan hempeä :)

Vastaa

Eikö olekin söpö! Ja ihan mun tyylinen :)

Vastaa

Voi ihanat postaukset olitte tehneet molemmat Anskun kanssa! <3 Ja oli kyllä ihan hurjan kiva päivä ja miten nopsaan aika hurahti taas räpättäessä. :D Ansku jo lupautui viesteilemään facessa seuraavan tapaamisen ajankohdasta, huippua. :)

Vastaa

Oi, kiitos sulle! Ihan huippupäivä, joka pitää kyllä pian ottaa uusiksi :) Jään siis odottamaan fb-viestiä ;) Ihanaa viikonloppua!

Leave a Reply to laura Cancel Reply

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.