Pitkä trenssi

Kirjoitin näiden asukuvien oheen postauksen jo eilen, mutta ajatuksissani jatkoin välilehdelle auki jäänyttä luonnosta enkä tullut huomanneeksi, etten enää ollut kirjautuneena sisään. Ja kas, kun painoin tallenna, kaikki katosi. Tuntui mahdottomalta enää yrittää uudelleen, joten päätin nukkua yön yli (ja tehdä yhden täyden työpäivän), ennen kuin jaksoin aloittaa alusta. Tosin enhän muista yhtään enää, mitä … Lue lisää

Kukkamekko ja keltainen sadetakki

Kun perjantaina pääsin kotiin neljän tietämillä, nukahdin. Ylös pakotti ainoastaan nopea kauppareissu ja sitten jatkoin torkahtelua kunnes lopulta nukahdin kunnolla. Nyt lauantaiaamuna pitkien yöunien jälkeen olo alkaa olla uudesti syntynyt, mikä merkitys hyvillä yöunilla onkaan! Tämäkin viikko on mennyt työjuttuja hoitaessa, eikä työviikko suinkaan ole vielä paketissa. On poikettava mm. Hulluilla Päivillä nappaamassa somematskua, käsiteltävä … Lue lisää

Marraskuun matka lämpöön

Puut kellastuvat ja aamulla ulos lähtiessä ei tiedä onko välikausitakki tarpeeksi vai pitäisikö olla jo vielä enemmän. Kaikki ympärillä valmistautuvat talvikauteen. Itse sen sijaan kaivan kaapista kesämekkoja ja vain valikoiden siirrän niitä varastoon. Testailen sandaaleja ja PR-toimiston hyllyltä valitsen matkaan aurinkovoiteita. Olen unohtanut kokonaan hakea varastosta syyskenkälaatikon ja paksummat asusteet, kuten lämpöiset huivit ja käsineet. … Lue lisää