Kaksivärinen talvitakki

Tuntuu, etten oikein onnistu karistamaan valon puutteen aiheuttamaa syväväsymystä kehosta mitenkään, mutta kuullun perusteella sama ongelma tuntuu vaivaavan useita. Eilen nukuin kymmeneen aamupäivällä, sitten joskus puolenpäivän aikaan torkahdin vielä, samoin kuin myöhään iltapäivällä. Siitä huolimatta uni tuli illalla hyvissä ajoin ja nukuin ongelmitta tänään aamukahdeksaan. Tuolla samalla syklillä voisin varmaan hyvin jatkaa pimeän kauden yli, … Lue lisää

Voglian klassinen mekko ja ajatonta muotia läheltä

Kaupallisessa yhteistyössä Voglian kanssa. Hämeen sydämestä ponnistanut, yli kolmekymppinen, nimetty kansainvälisyyttä silmällä pitäen, ensiaskelissa eteläeurooppalainen henki. Voisimme hyvin puhua minusta, mutta tällä kertaa enemmän kanssani lähes saman ikäisestä kotimaisesta vaateyrityksestä, Vogliasta. Voglia syntyi vuonna 1983 Hämeenlinnassa, minä vuotta myöhemmin ihan lähellä, Tampereella. Sen nimestä voi aistia 80-luvun kansainvälistymisen, samoin kun omastani. Vanhempani päätyivät Anna-Mariaan, jotta … Lue lisää

Ajaton musta arkimekko

Tämä asu verrattuna edelliseen taitaa olla loistoesimerkki sään vaikutuksesta pukeutumiseen, enkä nyt tarkoita sitä ilmeisintä, eli vaatekerroksia vaan värisävyjä. Kummasti kotiin palattua päällä on ollut mustaa, mustaa ja jossain välissä ehkä jotain niinkin radikaalia väriä kuin tummanpunaista tai harmaata. Muistinvaraisesti laskettu tällä viikolla oli ihan varmasti ainakin neljänä päivänä päällä kokomusta mekko. Mutta sitä sääkin … Lue lisää