Petrooli pörröneule

Yrittäjyyden parhaita puolia on kiistatta se, että kun aamulla nousi ilman aikaista herätystä sängystä ja katsoi ikkunasta viistona maisemaa halkovaa loskasadetta ja tuskallista harmautta, saattoi sytyttää pari kynttilää pöydälle ja kömpiä takaisin sänkyyn. Koska aamurutiineihin ei tarvitse käyttää aikaa, pystyy töihin halutessaan tarttumaan heti, niinpä parin aamupäivän tunnin aikana ehdin käsitellä asiakkaalle muutamaa päivää aiemmin … Lue lisää

Juhlaillan asu ja ajatuksia

Olipa kiva ilta eilen ystävän nelikymppisillä, ja monella tapaa tärkeä. Tunnen suurta kiitollisuutta siitä, miten hyviksi ystäviksi olemme kasvaneet yli viiden vuoden seurustelun päätyttyä joskus yhdeksän vuotta sitten. Tai olimmehan toki ystäviä jo suhteessa ollessa. Oikeastaan pahinta silloin eropäätöstä miettiessä oli ajatus toisen menettämisestä kokonaan. Ylipäätään ajattelen, että olisi sääli menettää ihminen, jonka kanssa on … Lue lisää

Oranssinruskea takki ja raitapaita

Istun sängyllä hiukset suihkun jäljiltä märkinä juomassa kahvia ja olisi niin houkuttelevaa vain kaivautua syvemmälle. Tämä viikko on ollut varsin tapahtumarikas, ja välillä tuntuu, että mitä enemmän tapahtuu, sitä vaikeampaa on aloittaa postausta. Sellaisen kun voisi kirjoittaa niin monesta yksittäisestä aiheesta. Kuten vaikka alkuviikon Tallinnan reissusta (se on kyllä tulossa), asunnon etsinnästä, yrittäjyyteen liittyvistä asioista … Lue lisää