Joulukuun eka

Se olisi sitten joulukuun ensimmäinen, voitteko kuvitella? Vuosi on mennyt huimaa vauhtia, eikä oikein mitenkään sisäistä sitä, että ollaan jo joulukuussa, eikä nämä vielä varsin syksyiset säätkään asian ymmärtämistä auta. Ymmärsi tai ei, joulukuu saapui ja niin aukesi myös joulukalenterin eka luukku. Meillä on tänä vuonna herkullinen Neuhausin kalenteri, josta voidaan sitten riidellä aamuisin, että … Lue lisää

Laukkukuumeilua

Poden hillitöntä laukkukuumetta, joka on oikeastaan hyvin kestotila. Vaikka omistankin kenkiä huomattavasti enemmän kuin  laukkuja, vaihtaisin asian milloin vain päinvastoin. Väärästä heikkoudesta viestivä jakauma ehkä tulee siitä, että kenkiä on jatkuvasti tarjolla huippuhyvin alennuksin, joten niitä tulee herkästi ostettua heräteostoksina kun kivat sattuvat hyvin aleprosentein vastaan, mutta ne laukut, joilla kaappini mielelläni täyttäisin, eivät ole … Lue lisää

Pikkujoulujen pikkumekot

Tänään olisi ollut työpaikan pikkujoulut, kuten varmaan niin monella muullakin, mutta niiden sijaan valitsin koti-illan. Oikeastaan, olisihan se ollut varsin mukavaa mennä, juhlavuosikin ja kaikkea, eli epäilemättä mainiot pippalot. Mutta ne olisivat olleet kaukana, Vaasassa, ja niinpä mukavuudenhalu voitti ja totesin, etten jaksa vaihtaa kaupunkia yhden illan takia. Valitsin siis kotisohvan, tylsä minä. Myönnettävä kyllä … Lue lisää