Bambukuvioinen mekko

Heti muuton jälkeen ja kuun taittuessa säät siirtyivät syksyyn ja viikko on ollut yhtä sadetta tai vähintään sen ennettä. Samalla olen harmitellut, että pitikin unohtaa syysvaatelaatikot ihan varaston perimmäiseen ja alimmaiseen nurkkaan. Olenkin vähän välitilassa, kesä on pakattu pois, muttei ole kunnolla lämmintäkään niissä parissa matkalaukussa, jotka pakkasin miehen luokse väliajaksi ennen lopullista muuttoa uuteen. … Lue lisää

Boheemi lempimekko

Viime päivät ovat olleet yhtä remonttia ja muuttoa. Kun muutaman päivän juokseminen tänään lopulta kulminoitui vanhan asunnon siivousurakan päättymiseen ja avainten luovutuksiin, huomaisin nukahtavani läppäri sylissä miehen luokse lopulta alkuillasta päästyäni. Keho ja mieli on ihan puhki. Tavallaan huojentavaa, että yksi iso asia on nyt pois päiväjärjestyksestä, mutta juuri tällä hetkellä vain tekisi mieli nukkua. … Lue lisää

Pantterihameessa

Tässä viikonlopussa on ollut oma erityinen sävynsä. Olen maalannut uuden asunnon lattioita ja organisoinut tulevaa viikkoa, ja siinä samalla useaan otteeseen huomannut pysähtyväni miettimään sitä, että neljän ja puolen vuoden asuminen tässä päättyy ja uusi välilehti kääntyy. Olo on ollut vähän nostalginen. Tiedän, että on aika muutokselle ja odotan uutta jo innolla, mutta silti mieli … Lue lisää