Hylätty neule ja kevättakki

Nyt jokainen talvitakki on kätketty varastoon ja tilalla on kevät. Tuntui ihanalta kääntää kalenterista huhtikuun lehti, mutta samalla huimasi, juurihan uuden kalenterin seinälle ripustin. Elättelen toivetta, että kevään pahin kiirepiikki olisi ylitetty, mutta olen erehtynyt ennenkin, joten ei parane vielä uskoa. Silti, valo tekee hopustakin siedettävämpää. Samalla kun olen siivonnut kotia kevätkuntoon (ikkunat on muuten … Lue lisää

Burgundinpunainen ja haalea roosa

Maisemanvaihdos teki hyvää. Vaikka se olikin lyhyt, ja kotona odottaa edelleen ihan samat tiskivuoret, vaatekasat ja työasiat, niin sain silti annettua itselleni enemmän muuta ajateltavaa kuin jos olisin ollut ihan vain kotona. Hyvä, että lähdin. Toki oli myös kiva palata kotiin. Etenkin kun iltaseitsemän jälkeen kävelin bussimatkan jäljiltä kotikortteleita ja maisemaa valloitti vielä lempeä ilta-aurinko … Lue lisää

Valkoinen neulemekko

Niinä päivinä kun lähden liikkeelle t-paidassa, onkin yllättävän viileää ja kun taas pukeudun lämpimään neulepaitaan (kuten tänään), onkin yllättävän kuuma. Vielä siis on vähän hakusessa säänmukainen pukeutuminen, mutta eiköhän se tästä! Parasta on silti, että on bleiserikelit ja paljailla säärilläkin alkaa hiljalleen tarkenemaan. Ehkä osin siksi, että vaatekaapissa tuntuu olevan huutava pula kesävaatteista, olen tyytynyt monena … Lue lisää