Kirsikkakuvioinen mekko

Viime aikoina on tapahtunut vähän töiden ulkopuolisessa elämässä ja menneet viikot ovat tuntuneet yhdeltä pitkältä parantumisen ja täysipainoiseen arkeen paluun odottamiselta. Tämä on nyt neljäs viikko, mutta ei viimeinen. Jos kaikki menee kuten on suunniteltu, ensi viikko on se viimeinen. Jos tähän laskee vielä reissuviikon mukaan, siitä niin sanotusta tavallisesta arjesta on reilu kuukausi. Myönnän, … Lue lisää

Punainen kietaisuhame

Eilen Tukholmassa oli mieletön helle ja kaupunki tuntui keskellä arkipäivääkin sykkivän ihanaa kesäfiilistä ja elämää. Melkein tuntui kuin olisi ollut kauempanakin kuin oli, ilmakin muka tuntui ihan erilaiselle. On hyvä, että selätin pitkän päivän, mutta se on kostautunut tänään. Myönnän, ettei tainnut olla kovin järkevää lähteä reissuun puolikuntoisena ja tänä aamuna olo olikin sitten sen … Lue lisää

Kesäinen paitamekko

Ajattelin, etten jaksaisi tänään enää avata blogia, mutta koska huomenna olen koko päivän Tukholmassa työmatkalla, venähtäisi aika taas seuraavaan sopivaan loveen. Tukholma ei välttämättä ole paras idea huomioiden, että olen ollut viikonlopun melko kipeänä ja tänään viettänyt illan päivystyksessä, mutta jonkinlainen ylitunnollisuus puskee pintaan ja päätin vain kasata itseni ja hoitaa jo aikaa sitten sovitut … Lue lisää