Valkoinen neulemekko

Niinä päivinä kun lähden liikkeelle t-paidassa, onkin yllättävän viileää ja kun taas pukeudun lämpimään neulepaitaan (kuten tänään), onkin yllättävän kuuma. Vielä siis on vähän hakusessa säänmukainen pukeutuminen, mutta eiköhän se tästä! Parasta on silti, että on bleiserikelit ja paljailla säärilläkin alkaa hiljalleen tarkenemaan. Ehkä osin siksi, että vaatekaapissa tuntuu olevan huutava pula kesävaatteista, olen tyytynyt monena … Lue lisää

Mokkanahkatakissa

Elämme pukeutumisen kannalta haastavia aikoja. Ei oikein tiedä ollaanko keväässä vai kesässä. Kesältähän jo näyttää ja tuntuu, mutta mieli ei oikein vielä osaa heittäytyä sandaaleihin ja kesämekkoihin, vaikka tavallaan haluaisikin. Toisaalta sääret huutavat talven valkoisuutta ja ne sandaalit on edelleen varastossa talvisäilössä. Niinpä olen pukeutunut vähän liiankin paksusti, tai siltä se on ainakin tuntunut kun … Lue lisää

Boot cut-lahkeet ja bleiseri

Boot cut -lahkeet. En todella muista milloin olisin viimeksi sellaisia käyttänyt. Yläasteella ehkä? Eli aika kauan sitten. Kaikki viime vuodet olen pukeutunut vähintään suoriin lahkeisiin, mieluiten kapeneviin. Jos siis olen käyttänyt lahkeita, kuten tiedätte, yleensä suosin hameita. Kun olin aiemmin keväällä tutustumassa Katri Niskasen valikoimaan satuin bongaamaan nämä housut Katrin jalasta ja noh, ne näyttivät … Lue lisää