Vekkihame ja pitsitoppi

Istun parhaillaan Stockan katutason Espresso Housessa ja kauhon tätä kirjoittaessani suuhuni lounaan korvikkeena tuorepuuroa. Olen aamupäivän ollut liikkeellä työjutuissa niin Tapiolassa kuin täällä Helsingin keskustassakin ja nyt on sellainen näppärä kolmen vartin lovi. Eli juuri hyvä aika uppoutua hetkeksi blogiin, vaikka jatkuvasti ohi vilisevä ihmisvirta ja kaiuttimista turhan kovalla jumputtava musiikki taistelevatkin huomiosta. Mutta kohta … Lue lisää

Mekko kuin tropiikki

Tänä viikonloppuna viimein päätin päästää kesästä irti. Hain ullakolta pari pahvilaatikkoa, johon toiseen pakkasin sandaalit ja toiseen hellemekot, niiden aika on nyt virallisesti ohi vaikka tekeekin vähän kipeää myöntää se. Blogin asukuvissa tosin vielä hetken saattaa kesätunnelma vilahtaa, mutta arjessa on ollut jo pakko mennä eteenpäin. Toinen selkeä syksyä viestivä asia pukeutumisessa on sukkahousut. Olen … Lue lisää

Midimittainen printtimekko

Olen viettänyt viime päivinä paljon aikaa kotona koneen ääressä, joten tuli suurena yllätyksenä, kuinka ilmat ovatkaan hetkessä viilenneet. Lähdin ulos tässä kuvien midimekossa, kuten joinain aiempinakin päivinä, mutta kylmä iski iholle ja muutti sen kananlihalle. Tänään luulin oppineeni, ja lähdin liikkeelle pitkähihaisessa midimittaisessa neulemekossa, sillä lopputuloksella, että kaupungilla kiitäessäni hikoilin ja yritin kiskoa mekon hihoja … Lue lisää