Loma Sallassa

Loma Lapissa oli siintänyt omissa lomahaaveissani jo pitkään, mutta tähän asti aina ulkomaille lähtö on ollut se ensisijainen reissukuumeen purkutapa. Syitä on oikeastaan ollut kaksi, ensimmäinen on ollut kustannukset, olen mieltänyt kotimaassa matkailun hintavaksi ja toinen on ollut pyrkimys nähdä nimenomaan uusia maita. Nyt se tuntuu vähän hölmöltä, sillä Lappi todella on ainutlaatuinen elämys ja … Lue lisää

Huskysafari

Yleensä hoidamme miehen kanssa reissusuunnitelmat yhdessä, mutta koska Sallan reissu oli synttäriyllätys miehelle, tarkoitti se sitä, että sain kihistä yksikseni matkan odotuksen aikaansaamaa intoa sekä suunnitella viikon ohjelmaa meidän molempien puolesta. Toki lomaohjelmassa oli mukavasti tilaa paikan päällä keksitylle tekemiselle ja ihan vain olemiselle, mutta muutamat tärkeimmät jutut olin varmistanut toteutuviksi jo hyvissä ajoin. Yksi … Lue lisää

Ekaa kertaa (aikuisiällä) suksilla

Vaikken järin lämpene talviurheilulajeille olisi viime reissulla ollut synti jättää kokeilematta suksia, etenkin kun lomamökkimme* sijaitsi ihan laskettelurinteiden vieressä. Siinäkin mielessä siis sytyin Sallalle, rinteet ja hiihtoladut olivat yksi tekeminen muiden joukossa, muttei suinkaan se ainoa. Niinpä vietimme yhden päivän rinteessä ja muina puuhailimme kaikkea muuta. Myönnettävä kyllä on, että pieni laskettelukärpänen pääsi puraisemaan, mikä … Lue lisää