Autolla Islannin ympäri

Islanti on jäänyt pysyvästi mieleeni ja pystyttänyt sinne ehtymättömän lähteen, josta voi ammentaa arjen keskellä loputtomasti kauniita muistoja, syvää rauhallisuutta ja uniikkia tunnelmaa. Sydämeni siis jäi Islantiin, enkä malta odottaa, että joku päivä tiet vievät maahan takaisin. Niin monta kohdetta jäi yhdellä reissulla näkemättä, ja erityisen houkuttelava idea olisi yhdistää matka Islantiin esimerkiksi vierailuun Grönlannissa! … Lue lisää

Euroopan puuttuvat maat

Maailmassa riittää vielä vaikka kuinka valloittamattomia maita, mutta havahduin edellisellä reissulla siihen, että Eurooppa alkaa olemaan jo varsin hyvin koluttu. Siis totta kai Euroopassa riittää nähtävää vielä vaikka kuinka, tietenkin, missäpä ei, mutta nähtyjen maiden kannalta. Eurooppa on itsellä ollut pääasiallinen matkailualue puhtaasti rahallisista syistä, Euroopan sisällä on päässyt suht pienillä budjeteilla reissaamaan ja näkemään … Lue lisää

Malta – kaupunkihotelli kauniilla kattoterassilla

Varatessamme matkaa Maltalle pähkäilimme mistä tiivisti toisiinsa limittyneistä kaupungeista, Vallettasta, Sliemasta vai St. Julian’sista varaisimme majoituksen. Vertailimme hotelleja pitkään ja emme vain tuntuneet osaavan tehdä päätöstä sen suhteen, mikä olisi juuri meille se oikea sijainti. Tommi olisi ollut valmis varaamaan perinteisen laadukkaan hotellin isolla uima-allasalueella St. Julian’sin tai Slieman kärjestä kun taas itse ihastelin historiallista … Lue lisää