Kuukauden kulutetut 10/2017

Tässä olisi jälleen loistava hetki päivitellä kuukausien kulumisvauhtia, mutta ehkä jätän sen tällä kertaa ja hyppään suoraan kosmetiikkaan! Viime kuu oli hyvän kosmetiikan kuu, mutta tässä kuussa olen joutunut säätämään vähän enemmän niitä oikeita etsiessä, mutta siitä lisää vasta ensi kuun puolella. Nyt yhteenvedossa lokakuussa loppuun puristetut tuotteet! 1 Schwarzkopf Color Expert OmegaPlex Conditioner* oli ihanan selvittävä hoitoaine. … Lue lisää

Kuukauden kulutetut 09/2017

Tuntui siltä kuin olisin tehnyt edellisen yhteenvedon ihan vasta juuri ja ehdin jo mielessäni päivitellä ajan kulun vauhtia. Sitten muistin, että käytännössä katsoenhan teinkin elokuun yhteenvedon vain vähän aikaa sitten, sen kokoaminen kun venähti lähes kuun loppuun. Tämän kanssa ei sentään mennyt yhtä pitkälle, vaikka harmauden myötä energiatasot ovatkin huidelleet ihan pohjilla ja kiireettömämmät asia … Lue lisää

Monikäyttöiset vapaa-ajan vaatteet

Yhteistyössä Raiskin kanssa. Yksi tärkeistä pukeutumiseen liittyvistä päätöksistäni on ollut hankkia vain monikäyttöisiä vaatteita. Käytännössä usein se on tarkoittanut yksinkertaisia ja pääsääntöisesti yksivärisiä vaatteita sekä asusteita. Sellaisenaan siis melko neutraaleja, mutta kääntöpuolena sitäkin monipuolisemmilla yhdistelymahdollisuuksilla varustettuja ja erityisen aikaa kestäviä. Monikäyttöisyys kiinnostaa erityisesti myös kotimaisen ulkoilu- ja vapaa-ajanvaatteisiin erikoistuneen Raiskinkin kohdalla. Vaatteet ovat ajattomia ja hyvällä tavalla helppoja, … Lue lisää