Valloittava Frenzy

Voisinpa sanoa, että olen jo pakannut, mutta se olisi liioittelua. Olen sentään aloittanut, mutta tuudittaudun vielä loputtoman ajan illuusioon. Sitähän on, ainakin koko yö. Sen sijaan siis, että valkkaisin sukkiksia tai kokoaisin kasaan kylppärikosmetiikkaa, olen istunut illan koneen ääressä ja lipittänyt teetä. Mutta ainahan sitä on matkaan päästy ja jotain vaatettakin ollut mukana päälle pistettäväksi, … Lue lisää

Fashionstore Pop up

On jo päivänselvää, ettei pakkaaminen nappaa huomenna heti aamusta starttaavaa Wienin reissua varten, sillä tänäänkin olen eksynyt tekemään ihan kaikkea muuta; viikkaamaan neuletakkeja, kuvaamaan kynsilakkaa ja käyttänyt aikaa keskustassa enemmän kuin olisi tarvinnut. Nyt viimeisimpänä matkalaukun avaamisen sijaan innostuin kahlaamaan läpi kuvasatoa viime perjantailta, jolloin vietin itsekseni kivaa kaupunkipäivää. Aamulla kävin showroomilla kurkkimassa kevätuutuuksia ja … Lue lisää