Toivottavasti kaikilla oli rauhallisen mukava Itsenäisyyspäivä! Itse katsoin vuosien tauon jälkeen itsenäisyyspäivän vastaanottoa ja linnanjuhlien pukukimaraa. Se sopi mainitosti, vaikka en ollutkaan alun perin ajatellut tänäkään vuonna istuvani tv:n ääressä. Juhlien ympäristöteeman ja tietenkin Suomen itsenäisyyspäiväjuhlan myötä on luontevaa pysähtyä puhumaan kotimaisesta muodista, ja nyt aivan erityisesti brändistä, jonka löysin ihan vasta muutama viikko sitten.

Toisaalta, onhan Vejits ylipäätään vielä tuore, ensimmäisen syysmallistonsa he lanseerasivat New Yorkin muotiviikoilla vuonna 2016 ja seuraavana keväänä malliston Pariisissa. Itse löysin Vejitsin IVALO-verkkokaupasta* ja mitä enemmän merkin vaatteita silmäilin, sitä enemmän ihastuin. Hauska sattuma on, että Vejitsin myymälä sijaitsee ihan työmatkani varrella, eli olen siitä monesti kulkenut ohi, silmäillyt näyteikkunaa ja jatkanut kiireessä matkaa, mutten koskaan poikennut sisään. Paitsi lopulta muutama viikko sitten, ja se vierailu nosti Vejitsin nopeasti omissa silmissä yhdeksi kiinnostavimmista kotimaisista brändeistä.

Oikeastaan nopeasti katsottuna en olisi ajatellut merkin olevan Helsingistä lähtöisin, sillä se näyttää hyvin kansainväliselle. Olen toisinaan turhautunut siihen, että niin monet kotimaiset vaatemerkit tekevät melko suoralinjaisia vaatteita ja käyttävät paljon trikoota, kun itse pidän tyköistuvista ja naisellisista vaatteista. Ostaisin mielelläni enemmän kotimaisia vaatteita, mutten omaan tyylisilmään istuvia brändejä löytyy vielä harmillisen vähän. Asusteissa onneksi löytyy jo useita kiinnostavia kotimaisia merkkejä.

Kuten tiedätte, olen erittäin mekko- ja hameihminen ja juuri niitä Vejitsin valikoimasta löytyy runsaasti. Visuaalinen ilme on sekä sopivalla tavalla chic että ihanan elegantti, eli viehättää vahvasti omaa silmääni.

Vaatteet ovat superlaadukkaita ja niissä hyödynnetään luonnomateriaaleja. Lisäksi kiinnitin huomiota käytettävyyteen. Hameissa on mukavasti mittaa ja mekkojen vetoketju ulottuu takana juuri siihen korkeuteen, jossa sen saa helposti itse vedettyä kiinni ja pidon viimeistelee simppeli nappi niskassa (ei siis tarpeetonta kiemurtelua saadakseen koko vetoketjun kiinni). Hameiden ja mekkojen linjat katkeavat juuri siihen imartelevimpaan kohtaan ja näyttävät vyötärön. Niissä on siis naisellisuutta ja siroutta, ollen kuitenkin erittäin käyttövaatteita.

Kokonaisuuden viimeistelee pienet hauskat yksityiskohdat, kuten brodeeraukset, napit tai esimerkiksi tämän mekon perhoskaistaleet rinnuksessa. Kaikki Vejitsin printit on heidän itsensä suunnittelemia ja painattamia, eli siten uniikkeja. Ilahduin myös siitä, miten sopivalla tavalla kokeilevia eri kausien mallistot on keskenään. Tässä kukkakuvioisessa mekossa on pientä retrohenkeä, kun vanhemmista mallistoista löytyy niin rouheaa mustaa siinä missä pehmeitä sävyjä ja romantiikkaa. Se saa odottamaan, mitä uudet mallistot tuovat tullessaan.

Tapasin myymälässä vieraillessani Vejitsin toisen suunnittelijan, Olli Turusen, mikä vahvisti tunnetta siitä, että toivon brändille todella menestystä. Takana on aitoa paloa ja mieletön työpanos, mutta toisaalta, ilman niiden kahden liittoa epäilemättä olisikin hankalaa saada jalansijaa suoraan kansainvälisille markkinoille tähtäävänä uutena tulokkaana.

Mielestäni kuitenkin kaikki yksityiskohdat näkyvät vaatteiden hintalapussa perusteltavalla tavalla. Vaatteet ovat luonnollisesti ketjumerkkejä hintavampia, mutta kuitenkin itseni kaltaisen työssäkäyvän tavoitettavissa ajattomina hankintoina. Hinnat ovat siis yksityiskohtiin, pieniin eriin ja materiaaleihin nähden mielestäni onnistuttu pitämään yllättävänkin kohtuullisina.

Jos on Kallion Fleminginkadulla liikkeellä, kannattaa poiketa Vejitsin putiikkiin (yhteisputiikki parin muun kotimaisen merkin kanssa)!

Mekko: VEJITS Floral Print Dress* / Laukku: Roomasta / Nilkkurit: Esprit / Kaulakoru: & Other Stories

*Mekko on saatu blogin myötä IVALOn kautta (myynnissä heidän verkkokaupassaan), mutta postaus kirjoitettu halusta tuoda juuri Vejitsiä esiin.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.