Vaikka matkalta paluusta ei ole tullut kuluneeksi edes kahta viikkoa, on arki imaissut niin mukaansa, että se tuntuu kaukaisemmalta kuin onkaan. Mutta aina kun pysähdyn sitä ajattelemaan tai ehdin kahlaamaan matkakuvia pala kerrallaan läpi, hiipii mieleen sekä ihana lämmön tunne että kaipuu. Niin kiva matka, ja niin paljon hyviä muistoja!

Oikeastaan kaikki loksahti reissun kanssa erinomaisesti paikoilleen, paitsi tänä iltana olen käyttänyt aikaa karhutakseni takaisin auton vuokrauksen takuumaksua, joka ei ilmoitetun ajan puitteissa ole palautunut tililleni. Onneksi kyseessä Sixt, suuri kansainvälinen firma, joten eiköhän tuo hoidu, vaikkakin harmillista säätöä.

Mutta niihin nappiin menneisiin juttuihin. On muodostunut melko vakiintuneeksi tavaksi, että reissuvalmisteluissa lentojen sekä hotellin varaus on vastuullani ja mies taas järjestelee pääsyliput, autonvuokraukset, lyhyempien matkojen reitit ja sen sellaista. Se sopii hyvin molemmille. Itse pidän lentovaihtoehtoehtojen kahlaamisesta ja hotellien valitsemisesta. Muiden käytännön asioiden kanssa kaikki menikin paremmin kuin hyvin. Oikeastaan jokainen reissun hotelli ylitti odotukset ja osoittautui monella tapaa hyväksi valinnaksi.

Tällä reissulla majoitukset pääsääntöisesti kustansivat 65-70 euroa yöltä, mikä sopi molempien budjettiin. Sillä summalla sai kivaa ja siistiä keskeisiltä sijainneilta sekä riittävillä aamiaisilla. Näin sesonkikautenakin sekä Ukrainan että Moldovan hotellihinnat olivat todella kohtuulliset.

Koska olemme varsin aktiivisia matkailijoita ja tapaamme viettää melko vähän aikaa hotellissa, tuntuu tarpeettomalta maksaa majoittumisesta paljoa, mutta perusmukavuuksia kuitenkin arvostaa. Olen elämäni aikana yöpynyt monenlaisissa paikoissa, mutt anäin aikauisena kuitenkin kaipaa tiettyjen perusasioiden toimivuutta sekä yksityisyyttä.

Matkaan mahtui pari poikkeustakin perushotellien rinnalle, majoittuminen moldovalaisella viinitilalla (josta oma postauksensa myöhemmin) sekä maan ainoassa designhotellissa. Viinitilan majoitus tosin oli yöhinnaltaan linjassa muidenkin reissun majoitusten kanssa, mutta Berd´s Design Hotellissa yöhinta tuona aikana oli hieman päälle sadan euron tietämillä.

Koska päätimme parin täyden Kiova-päivän jälkeen ottaa ensimmäisen päivän Chisinaussa rennommin, tuntui majoitukseen panostaminen juuri tuona ajankohtana hyvältä idealta. Ja jos jossain, niin juuri Moldovassa se kannattaa, sillä hotellihinnat ovat pääsääntöisesti niin matalia, että siellä pienemmälläkin budjetilla reissaava saa rahoilleen hyvin vastinetta. Toki Chisinaun hotellikanta ei ole kovin modernia tai vaihtoehtoja valtavasti. Yllätyin silti positiivisesti tarjonnasta, huomioiden kuitenkin sen, että Moldova on Euroopan vähiten vierailtu maa.

Berd’s Design Hotel oli kansainväliselläkin mittapuulla erinomainen, sellainen, josta melkein missä tahansa muussa Euroopan pääkaupungissa saisi maksaa huomattavasti enemmän. Pienen hintaeron takia upgreidasin huoneemme ja lopulta löysimme itsemme valtavankokoisesta kulmahotellihuoneesta. Paljon pienempikin olisi riittänyt, mutta välillä on kiva nauttia hetken ylellisyydestä. Berd’s on myös mainittu Moldovan ainoana designhotellina, joten jos kaipaa modernia laatua, on se juuri oikea paikka viivähtää!

Erinomainen aamiainen ja ihana spa

Harmillisesti en ottanut tyylikkäästä huoneesta ja sen ihanan upottavasta leveästä sängystä kuvia, mutta niitä löytyy hotellin omilta sivuilta.

Eniten kehuja ansaitsee kuitenkin hotellin aamiainen, joka nousee kärkikymmenikköön kaikista nauttimistani hotelliaamiaisista. Todella runsas ja laadukas noutopöytä. Niiden lisäksi myös aamiaislista, josta voi tilata oheen maksutta lämpimiä aamuannoksia herkullisesta hedelmäisestä puurosta pannareihin, leipiin ja munakkaisiin. Bonuksena tuorepuristetut erilaiset terveysmehut aloe veralla, porkkanalla, sellerillä ja sen sellaisella maustettuna, sekä herkulliset chiavanukkaat. Jos tällainen brunssi olisi tarjolla lähellä kotia, kävisin varmasti.

Etua tietenkin siitä, että aamiaisravintola (kuten koko hotellikin) oli miellyttävän rauhallinen. Myös lounastimme samaisessa italialaisessa Mezzo-ravintolassa, joka on avoinna myös muille kuin hotellin vieraille. Hinnat olivat meidän mittapuulla edulliset (pasta-annos noin 7 euroa), mutta epäilemättä paikallisille hintava paikka.

Lisäksi hotellin kellarikerroksesta löytyi tunnelmallinen spa-alue, sekin huonehintaan kuuluva. Hoidoista toki olisi joutunut maksaa erikseen, mutta pari saunaa, suolakivihuone, poreallas ja kylmäallas riittivät meille oikein hyvin. Miellyttävän tunnelmalliseksi materiaaleilla ja valoilla tehty spa sai viihtymään pidempäänkin ja pukuhuoneista löytyi niin elektronisesti lukittavat kaapit kuin kaikki tarpeellinen tohveleista pyyhkeisiin.

Autoilevalle Berd’s Design hotellin sijainti on mainio, mutta muuten juuri sijainti jää hotellin ainoaksi miinukseksi. Toki kävelymatka keskustaa halkoalle pääkadulle on melko lyhyt, kymmenisen minuuttia, mutta hotellia ympäröivät korttelit eivät ole sitä kauneinta Chisinauta. Niiden perusteella ensilmäys kaupunkiin on tarpeettomankin rähjäinen.

Kun reissun lopussa otimme huoneen toisella puolella keskustaa sijaitsevasta hotellista, näyttäytyi kaupunkikin ihan erilaisena, eloisana ja jopa idyllisenä. Komilfo Hotel on keskihintainen (yöhinta tuona ajankohta oli n.65€) uusi hotelli, alle kymmenen minuutin kävelymatkan päässä kaupungin sydämestä. Se on siisti ja kivasti laitettu, joskaan ei niin hieno kuin Berd’s. Komilfosta oli kuitenkin kiva lähteä illalla syömään ulos ja muutenkin helpompi lähteä tutkimaan keskustan kotoisia katuja kuin Berd’sistä.

Olenkin iloinen, että saimme tilaisuuden yöpyä Chisinaussa kahdesti (molemmilla kerroilla kaksi yötä), mikä mahdollisti kaupungin tarkkailun vähän eri suunnista. Molemmista hotelleista täytyy vielä sanoa se, etteivät nettisivujen kuvat antaneet oikeutta, molemmat näyttivät livenä huomattavasti kivemmilta – harvemmin niin päin!

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.