Vaaleat tuulen mukana tanssivat höyrypatsaat näkyvät jo kauas, autotie halkoo kuumaista maisemaa ja huomaan harmaanruskean kivisen maaston alkavan hehkua kullankeltaista. Aivan autotien vieressä, Mývatnin alueella Pohjois-Islannissa aukeaa Leirhnjúkurin taianomaiset laavapellot. Rikinhaju tavoittaa nenän kun astun autosta ulos, mutta maisema vangitsee epätodellisella kuvioinnillaan ja kauniilla väripaletillaan. Hiekkainen maasto on herännyt eloon ja kun astelen varovaisesti hiekkakentälle huomaan joka puolella virtaavan, kuplivan, poreilevan ja maan puskevan kohti taivasta höyrypatsaita.

krafla-lava-fields-2krafla-lava-fields-01krafla-lava-fields-3

Leirhnjúkurin sijaitsee tulivuori Kraflan länsipuolella ja se muodostuu siitä eri aikoina purkautuneesta laavasta, joka kuvioi maisemasta maagisen näyn. Krafla purkautui viimeksi 80-luvulla ja alue on siitäkin mielenkiintoinen, että tulivuoren päällä ja sen alueella pääsee kulkemaan merkityillä reiteillä. Laavakenttään ovat kerrostuneet eri aikoina purkautunutta magmaa, joista tummin on kaikkein nuorinta. Kävelen hiekalla ja harpon sulien laavavanojen ohi varon askeleitani, sillä tulikuuma laava voisi hyvinkin sulattaa kengänpohjat. Suurimmat laavalammet ovat kiehtovia näkyjä, jotka kuplivat ja höyryävät, vaikuttaen olevan jatkuvassa liikkeessä.

Tuulen kääntyessä voimakkaan rikintuoksuinen höyrypatsas saattaa hetkessä muuttaa maiseman harmaaksi kunnes astuu höyrymassan sisältä ja alkukesän auringonpaiste tavoittaa taas. Näky on eittämättä alueen kiehtovimpia!

krafla-lava-fields-7krafla-lava-fields-03krafla-lava-fields-4krafla-lava-fields-11

Paikassa on dramatiikka ja rosoisuutta, ja se todellakin on niitä paikkoja, jotka on itse nähtävä ja koettava. Kaikessa upeudessaan onkin hassua, että kohde on varsin vähäturistinen. Alueelta lähtee myös pidempiä patikointireittejä ja vaikka olisi olut niin mukava jatkaa tutustumaan syvemmälle kuin toiselta planeetalta olevaan maisemaan on meidän jatkettava matkaa, ehtiäksemme Husavikistä lähtevälle valassafarille, joka tarjoaa alle sadan kilometrin päässä tyystin toisenlaisia näkymiä kuin mitä Kraflan laavan kuvioimat maisemat.

Auto käynnistyy ja jatkaa molempiin suuntiin avarana aukeavaa maisemaa, jossa sulava lumi, eri hiekan värit ja eksoottiset kuviot sulavat lempeänsiniseen taivaaseen täynnä kepeitä pilvenhattaroita. Päivä on kaunis, kuten Islantikin.

krafla-lava-fields-19krafla-lava-fields-21krafla-lava-fieldsmyvatn-iceland-1myvatn-iceland-2krafla-lava-fields-12

Info

Krafla on kaldera, eli romahtanut tulivuori, josta on syntynyt halkaisijaltaan 10 kilometrin mittainen alaspäin kupera muodostelma ja purkausalue on yhteensä 90 kilometriä pitkä. Krafla on tiettävästi purkautunut 29 kertaa ja on edelleen erittäin aktiivinen. Kraflan kupeessa sijaitsee voimalaitos, joka käyttää hyväkseen tulivuoren geotermistä lämpöä.

Kraflan laavakentät sijaitsevat tien 863 varrella Pohjois-Islannissa, 115 kilometriä Akureyristä. Alueella vierailu on maksutonta.

Katso myös nämä

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.