Perjantai-illassa

0

Lattialla latauksessa seisovassa matkakaiuttimessa soi Olavi. Se sattui eilenkin vastaan samasta sinisestä Huaweista, soittolistan 73. kappale. Kysyit kuka soi. Tässä samalla sohvalla, jota nyt valloitan yksin perjantai-illan himmennetyssä valaistuksessa.

Sitten kuuntelimme Toton African. Sen alkuperäisen. Pari tuntia ennen kuin pyöräilit kotiin.

Tämä on ollut hyvä viikko. Monen huonon jälkeen tuntuu aika ihanalle sanoa niin. Jopa pelottavalle, ihan kuin julki kirjoittaminen muuttaisi kurssin.

On ollut hyviä hetkiä ja kiinnostavia keskusteluja. Lempeä syyssää ja energinen olo. Flunssakin on viimein lähtenyt, mutta kauan karheus säilyikin äänessä. Ensi viikolla uskallan jo normaaliin tapaan liikkumaan. Tänä viikonloppuna tyydyn vielä keveään ulkoiluun ja muutenkin rauhalliseen olemiseen. Ohjelmaa on olemattoman vähän. Ensin se harmitti, nyt tuntuu oikeastaan hyvälle. Ehkä tämä on viimein se viikonloppu kun voin tutkia kunnolla uusia kotikulmiani.

Niin, ja tietenkin saan nukkua.

Olen vähän huvittunut pintaan puskeneesta säikkyydestä, joka on päässyt heikentämään unia. Siksi fiilistelen aikaa nukkua.

Syyskodissani on niin paljon enemmän tilaa, niin paljon hiljaisempaa ja yön saavuttua hämärämpää kuin omassani, jonne kantautui kaupunkisiluetin valot, liikenteen turvallinen kohina ja naapureiden satunnainen sanojen vaihto.

Lapsenomainen pimeänpelko onkin ujuttautunut mieleen, ison asunnon tuoma pienuuden tunne. Rasahdus jossain nostaa pintaan kylmän hien, jähmetyn ja kuuntelen hiljaa. Joinain öinä herään säikähtäen ja nousen arkaillen peittojen alta kulkemaan asunnon läpi vain varmistaakseni, että ovi todella on lukossa ja on turvallista nukkua. Tietenkin on. Jos ei täällä niin missä sitten. Sitä paitsi eihän tämä nyt edes niin iso ole, mutta tottumiini verrattuna valtava. Silti järjen vakuuttelut eivät vain joka hetki toimi kuten haluaisin.

Tänä viikonloppuna voin vaikka ottaa tavoitteeksi harjoitella nukkumista uudessa ympäristössä, tuoda tuttuja rutiineja päiviin ja herätä niin rennosti kuin ikinä osaan. Kotiutua kunnolla Tai sitten vain käyn ostamassa pesäpallomailan sänkyni viereen turvaksi, kuten eilen ennen Olavia ehdotit. Yksi vaihtoehto sekin.

Nenäliinoja ja villasukkia

2

Elämä on näyttänyt tympeän yksipuoliselta viime aikoina.

Nenäliinoja. HBO:ta. Peiton alle piiloutumista ja villasukkia. Kuulostaa melkein sydänsuruilta, mutta ei, edelleen sitä flunssaa. Luulin sen jo helpottavan, mutta palasikin voimalla jälkitaudin kera.

Mitäs en suhtautunut riittävällä vakavuudella alussa vaan matkasin toimistolle vaikka olo kyllä ilmoitteli, että nyt ei ehkä pitäisi. Tyhmää tunnollisuutta, kipeänä toimistolla kun ei hyödytä yhtään ketään, pikemminkin päinvastoin. Lääkärillä käynti herätti ja jäin suosiolla kotiin, päätin, että tänä viikonloppuna paranen, sillä en halua siirtyä reseptinenäsumutteita kovempiin lääkkeisiin.

Lepääminen on vaikeaa. Paikoillaan olo ylipäätään. Etenkin niinä hetkinä kun olo tuntuu vähän paremmalta. Silloin tekisi jo mieli lähteä liikkeelle, mutta nyt yritän olla toistamatta samaa virhettä uudelleen. Olen kuunnellut Spotifyn suosikkilistoja yhä uudelleen, siirtynyt sängyltä sohvalle ja sohvalta sängylle. Niin, ja kahlannut läpi HBO Nordicin tarjontaa. Game of Thronesin ja stand uppia. Ja kerrassaan kiehtovan The Handmaid’s Talen, lämmin suositus sille. Nyt meneillään on The Leftovers, josta en vielä tiedä mitä mieltä olen.

Mieluummin toki olisin ulkona kuin ruudun ääressä, ärsyttää kieltäytyä kiinnostavista jutuista, mutta yritän muistuttaa itseäni, että mitä kärsivällisempi olen nyt, sitä nopeammin pääsen liikkeelle. Ja liikkumaan. Parin viikon sairastamisesta keho tuntuu nuutuneelta ja kulahtaneelta, heikolta. En malta odottaa, että pääsee sujauttamaan treenikengät jalkaan. Voi kunpa jo ensi hädin tuskin muistaisin koko syysflunssaa!

 

Tästä alkaa syksy

0

Istun puolihämärässä asunnossa ja katselen nukahtavaa kaupunkimaisemaa. Spotifysta lipuu akustinen The Last Shadows Puppets ja etäältä kuuluu ilotulitusten pauke. Tuntuu hassulle. Ei vain sen takia, että olen potenut tällä viikolla pahempaa flunssaa kuin ties milloin viimeksi. Rintaa polttaa edelleen ja nenäliinoja on turha jättää kauaksi. Enemmän silti siksi, että tässä nyt olen, pyöräyttämässä käyntiin vähän erilaista syksyä.

Viime viikot ovat olleet juoksemista. Huolehtimista. Stressaamista. Kesäloma meni ihan eri tavoin kuin olin suunnitellut. Eihän se tuntunut edes lomalle.

Muuttoon mahtui säätöä lähes sietämättömän paljon. Puolitoista viikkoa seilasin matkalaukun kanssa, kaksi viikkoa vietin saamatta oikeastaan lainkaan pakoa muista ihmisistä. Näin omaa hengähdystilaa runsaasti kaipaavalle se oli omanlaisensa tsemppauksen hetki, mutta asiaa helpotti tieto siitä, että kyseessä on vain välivaihe.

Kuten on tämäkin. Koti, joka ei ole oikeastaan minun kotini vaan ystävien, mutta tämän syksyn se on paikkani, kotini, ennen kuin putkiremontti joskus marraskuussa valmistuu. Toivottavasti mahdollisimman ajallaan. Nyt edessä avautuu uudet maisemat, seinät ja korttelit.

Ilotulitus huipentuu ja tilan täyttää himmeästi kaiuttimista kaikuva kitara. Nyt on aikaa hengähtää, tilaa hieman asettua.

Äiti voi hyvin, lopulta, kaiken koetun jälkeen. Muutosta suoriuduttiin. Flunssa täytyy vielä selättää. Töissä tuli vuosi täyteen. Blogi täytyy päivittää ihan pian, kohta 10 vuotta tätäkin. Hurjaa.

Niin, ja sitten se yksi. Kohta kaksi vuotta sitäkin kummaa kuviota, mutta viime ajoissa on ollut jotain erilaista. Uutta lempeyttä kosketuksessa ja rentoutta kohtaamisissa. Turvallisuutta ja pysyvyyttä. Ymmärrän, että se voi muuttua ja jäädä vain välähdykseksi, mutta juuri nyt sillä ei ole merkitystä. Sillä on, että on tuollaisia öitä kuin viime yö, jolloin voin hetkeksi kaivautua lämpimään kainaloon ennen kuin arki jatkuu.

Tänään tuntuu, että olen pitkästä aikaa saanut tilaa ajatella. Sen myötä mieli on kääntynyt kesän menetettyjen matkojen ja kokemusten sijaan syksyyn ja uusiin mahdollisuuksiin. Mitä kaikkea voin ammentaa uusista kotikulmistani. Miten joulun alla pääsen sisustamaan kauniisti remontoitua kotiani. Päivän lomassa eksyin laiskasti googlaamaan sisustusinspiraatiota, siitä tuli pieni kytevä innostus ja odotus. Tiedän, mitä haluan luoda ja tuoda uudistettuun kotiini.

Niin, ja onhan säästössä vielä vähän lomaa. Onneksi. Kaiken ilkeän yskimisen keskellä mietin mihin ihanaan käyttäisinkään sen. Huomasin klikkaavani ihan vain kokeilemaan lentohakuja ja tarkastelemaan hintoja. En vienyt asiaa sitä pidemmälle, mutta siitä jo tuli hyvä mieli. Tieto siitä, että voin lähteä ja aion lähteä, tänä syksynä, jonnekin.

Maistelin lausetta, jonka kirjoitin erääseen Messenger-ruutuun alkuviikosta, ”Mennyttä ei voi muuttaa, niinpä hyvä teko itseä kohtaan on hyväksyä se ja keskittää energia sen sijaan siihen, mihin kaikkeen voi nyt ja tästä eteenpäin vaikuttaa”. Kesä oli ja meni, mutta tulee uusia. Nyt tässä edessä on minikokoinen seikkailu, jota voin muovata käsissäni. Toivon vain, että nyt edes vähän aikaa olisi seesteistä ja hyvää aikaa, jotta ehtisin ladata voimiani ja palastella kaikkea tapahtunutta rauhassa.