7 x paluun parhaat

Ensimmäisen kotona vietetyn yön jälkeen alkaa mukavasti muistua mieleen niitä kotiin paluuseen liittyviä hyviäkin elementtejä. Aamukahvi. Toki Ukrainassa ja Moldovassakin sai kahvia, mutta kautta linjan vain pieniä kuppeja. Jopa hotellin aamiaisella kahvi täytyi erikseen tilata, ja eteen tuotiin vaatimattoman kokoinen kahviannos. Sellainen Etelä-Eurooppalainen muutaman kulauksen kupillinen. Ei riitä itselle. Tänä aamun keitin kokonaisen pannullisen ja … Lue lisää

Vinkkejä Pohjois-Viroon?

On ihana huomata, kuinka olo kohenee päivä päivältä. Toki paranemisprosessi on aaltoliikettä, toisena hetkenä tuntuu virkeältä ja hyvältä, toisena kipuaalto muistuttaa kärsivällisyyden tärkeydestä. Paranemisen huomaa erityisesti virkeydessä (ja tietenkin myös jatkuvasti vähentyvänä kipulääkkeiden tarpeena), enää ei nukuta koko ajan ja tekisi mieli jo tehdä kaikkea, mutta keho ei ole vielä ihan samassa tilassa. Pienemmät arvet … Lue lisää

Vuoden takaa tähän päivään

Vaikka asioita on tapahtunut vähän ja olen ollut enemmän poissa kuin mukana, niin mielessä tuntuu täydeltä. Hetkittäin ajatukset käy ylikierroksilla ja alitajunta työstää kaikkea käynnissä olevaa. Olen alkanut näkemään painajaisia leikkauksesta ja säikkynyt mieleni tuottamia skenaarioita, vaikka oikeastaan pelättävää ei mitä tahansa tavallista operaatiota enempää olekaan. Harminut olen sitä, etten ole Sidewaysissa, vaikka se kuului … Lue lisää