Yhteistyössä Turkish Airlinesin kanssa.
Kaukasian alue ja aivan erityisesti Georgia ovat liikkuneet omissa matkahaaveissa jo pitkään, mutta silti alue on tavallaan tuntunut kaukaiselta. Konkretiaa haave alkoi saada vasta viime talvena kun eksyin katselemaan lentoyhteyksiä Georgian pääkaupunkiin Tbilisiin. Yhteyksiä tutkiessa havahduin siihen, että oikeastaan alueelle matkaaminen ei ole yhtään hankalaa eikä edes kallista. Sen ymmärrettyä haave hyppäsi kertaheitolla realistiseksi kohteeksi ihan lähitulevaisuuteen.
Oikeastaan Georgia oli vaihtoehto jo tammikuiselle reissulle, sille ensimmäiselle yhteiselle ulkomaanreissullemme, jos Tallinnaa ei laske mukaan. Lennot liikkuivat samoissa hinnoissa kuin matkat Keski-Eurooppaan, mutta kohde houkutteli enemmän, joten mietimme sitä yhtenä vaihtoehtona tuolloiselle matkalle. Näin jälkeenpäin ajatellen on todella hyvä, että jätimme Georgian, Armenian ja Azerbaidžanin kevääseen ja menimme suosiolla Tsekkeihin. Ensinnäkin aika olisi ollut ihan liian lyhyt ja toiseksi, Kaukasian alue tuskin olisi ollut yhtä valloittava keskitalvella kuin toukokuun vehreydessä.
Lento Turkish Airlinesilla
Vertailin lentoja talven aikana useaan otteeseen (lentojen ja karttojen tarkastelu on toisinaan itselle myös ajanvietettä ja tapa rentoutua), ja sen pohjalta huomasin, että Turkish Airlines tarjosi matkasuunnitelmaamme nähden sopivimmat yhteydet järkeävään hintaan.
Lentoyhteyksiä oli päivittäin ja vaihtoajat olivat loistavat. Lensimme Tbilisiin Istanbulin kautta, vaihtoaika molempiin suuntiin Atatürkin lentokentällä oli puolitoista tuntia. Näin ollen kokonaismatka-ajat pysyivät kohtuullisina (lento Istanbuliin n.3,5 tuntia ja lento Istanbulista Tbilisiin n.2 tuntia). Etukäteen mietin myös yhtenä vaihtoehtona stopoveria Istanbulissa, joka olisi varsin näppärää ujuttaa tämänkaltaiseen reissuun, mutta koska matka-aika oli rajallinen ja Istanbul oli jo ennestään tuttu kohde (ihana kaupunki muuten!), niin päätimme jatkaa matkaa suoraan pääkohteeseen.
Koska odotin matkaa kovasti, mietin lentoyhtiövalinnassa yhteyksien sekä hinnan lisäksi myös luotettavuutta. Viime vuonna viime hetkellä peruuntunut kevätmatka ja sen takunneet hyvitykset ovat sittemmin saaneet kiinnittämään huomiota myös lentoyhtiön yleiseen luotettavuuteen. Turkish Airlines on sijoittunut korkealle lentoyhtiövertailussa, joten tuntui luontevalta suosia sellaista yhtiötä, etenkin kun kyseessä on tiukkaan aikataulutettu matka ja muutenkin odotettu kohde, johon ei kaipaa yhtään ylimääräistä säätöä tai stressitekijää.
Kaikki neljä lentoamme menivät nappiin ja muutenkin reitit vaihtoineen hujahtivat ohi hetkessä. Aikataulut pitivät täsmallisesti, matkatavarat liikkuivat jouheasti (näillä lennoilla muuten ruumatavara sai painaa peräti 30 kiloa) ja vaihdot sujuivat mutkattomasti.
Niiden lisäksi lentomukavuus ja kaiken oleellisen kuuluminen peruslippujen hintaan oli harvinaista herkkua, nykypäivänä kun alkaa olla tottunut siihen, että lennonaikaiset palvelut katoava tai muuttuvat lisähinnoitelluiksi ominaisuuksiksi. Lisäksi jouduin olemaan yhteydessä asiakaspalveluun ennakkoon ja vastausviesti Facebookin kautta kysellessä tuli noin tunnissa, eli iso plussa siitäkin, tavoitettavuudesta.
Vege- ja vegaaniruokaa lennolla
Niille enemmän matkaileville tuttavilleni, joille etukäteen mainitsin lentävämme Turkish Airlinesilla, oli reaktio sama: ”eikös niillä ole hyvät palvelut ja lennoilla ruokaa?”. Kyllä, juuri näin!
Tämä konkretisoitui jo ennen matkaa, jolloin kävimme nettisivuilla muuttamassa erikoisruokavaliot tietoihimme. Ensinnäkin erikoisruokavaihtoehtoja oli valtava määrä, joten vaikea kuvitella, ettei sopivaa vaihtoehtoa löytyisi. Valittavissa oli eri vegevaihtoehtoja, maidottomia, gluteenittomia ja monia muita tarkemmin määriteltyjä ruokavalioita.
Lisäksi molempien lämpimät ruoat osoittautuivat todella maukkaiksi, sekä miehen vegaaniateria että omat kasvisannokseni. Juomat ja lämmin sämpylä kuuluivat kokonaisuuteen, ja ilokseni huomasin, että myös economyluokassa on käytössä metalliset ruokailuvälineet sekä uudelleenkäytettävät lautaset – pienet asiat lisäsivät kummasti lentokoneruokailun miellyttävyyttä!
Tbilisistä palatessa koneessa yllätti myös sellaiset asiat kuin tuoreet kukat lentokoneen sisäänkäynnin luona tai käsivoide ja tuoksu poikkeuksellisen tilavassa lentokoneen wc:ssä (ensimmäinen kerta koskaan, kun olen businessluokan ulkopuolella vastaavaan törmännyt).
Muutenkin kattava elokuva ja ohjelmatarjonta ilahdutti. Näiden neljän lennon pohjalta voin siis lämpimästi suositella! On helppo sanoa, että mukavimmat lennot todella pitkään aikaan. Turkish Airlinesin lentojen hinnat ovat ylipäätään kohtuulliset ja vastine rahoille erinomainen. Vaikka postaus onkin osa yhteistyötä, niin reittien aikaiset palvelut olivat silti tismalleen sama kuin muillakin samassa luokassa matkustavilla.
Monipuolinen kohdevalikoima
Hintataso Georgiassa (lähialueineen) on edullinen ja Turkish Airlinesilla menopaluulennot Tbilisiin kustantavat noin 270 euroa (tyypillisin hinta niinä aikoina kun itse seurasin hintakehitystä), niinpä kohde ei enää tunnu kovin kaukaiselta, kalliilta tai hankalalta. Oikeastaan ihmettelen, ettei useampi suuntaa juuri sinne, Tbilisi on nimittäin upea kaupunki ja Georgia muutenkin monipuolinen kohde. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin mielelläni vieraillut myös viinialueilla ja käynyt Mustanmeren äärellä sijaitsevassa Batumissa. Pidennetty viikonloppu matkoinen periaatteessa riittäisi pelkästään Tbilisiin tutustumiseen, mutta tietty aina parempi jos aikaa on enemmän. Kevään lisäksi voisin kuvitella, että loppukesä tai alkusyksy olisi täydellistä matkustusaikaa säiden puolesta.
Lentokoneessa unohdun kerta toisensa jälkeen tutkimaan lentoyhtiöiden asiakaslehtien viimeisiltä sivuilta löytyviä reittikarttoja. Pidän kaupunkien ja maiden sijoittamisesta kartoille ja erilaisien yhteyksien suunnittelusta. Siinä ei siis ole mitään poikkeuksellista, että näilläkin meno-paluulennoilla syvennyin reittikarttojen maailmaan.
Se, mikä yllätti, oli Turkish Airlinesin monipuolinen kohdetarjonta. On myönnettävä, etten todella ollut hahmottanut kuinka laaja yhtiön reittitarjonta on!
Yhtiö lentää Istanbulista yli 110 maahan, ja reitit kattavat hyvin Yhdysvaltojen itärannikkoa sekä Aasiaa, esimerkiksi yhteydet Kaukasiaan ja Keski-Aasiaan ovat loistot. Hihkuinkin jo lennolla, että voitaisiinko seuraavaksi tehdä yhdistelmäreissu Istanbulin kautta lentäen Kirgisiaan ja Kazakstaniin mahdolliseen naapurimaineen.
Näin reilu viikko matkan jälkeen matkakuume on edelleen polttava. Jostain syystä matkakaipuu tuntuu aina olevan korkeimmillaan heti reissun jälkeen. Hetken aikaa on sellainen olo, että voisi myydä koko pienen omaisuutensa ihan vain siitä ilosta, että pääsisi pian uudelleen reissuun.
Nyt Turkish Airlinesin matkakartta seisoo avonaisena keittiönpöydälläni ja matkalaukkua en ole vielä saanut kannettua varastoon. Sen sijaan olen eksynyt useita kertoja tutkimaan maailmankarttoja, laskenut kesälomarahoja ja miettinyt, minne voisi lähteä. Jonnekin, ehdottomasti, pari kohdetta onkin jo aktiivisessa harkinnassa. Saa nähdä, mikä lähihaavekohteista alkaa ensimmäisenä konkretisoitua ja minne saan seuran mukaani, se kun olisi aivan erityisen ihanaa!
Kaukasian kohteita suosittelen todella lämpimästi. Matkajuttuja tulossa vielä lisää kunhan saan kuvavuorta purettua ja muutenkin mieleen talletettuja kokemuksia sanoin avattua.
3 comments
Merja
Onhan se hyvä, että Turkissa on toimiva lentoyhtiö.
Mikään muu Turkissa ei tällä hetkellä toimikaan.
Anna-Maria
Ehkä juuri sen mielikuvan takia Turkish Airlines halaua panostaa niin paljon sekä palveluihin että niiden markkinointiin, näyttää, että mielikuva ei päde kaikkeen :)
Ode
Turkish airlinesin eduksi voi laskea myös varausmahdollisuuden. Lennot voi jättää 24 tunniksi varaukseen ja maksaa sitten. Helpottaa kummasti, jos hyvien lentojen löytyessä vielä ihan kaikki palaset eivät ole kohdallaan.
Itse olen kokenut Tbilidin ja ( ja Bakun) reissun ongelmaksi lentojen aikataulut. Vaikka vaihtoajat ovat lyhyet, en ole onnistunut löytämään lentoja jotka eivät olisi perillä joko todella myöhään illalla tai todella aikaisin aamulla. Aikuisten kanssa nuo menisi, mutta perheen pienimmän kanssa mieluusti vältän pikkutuntien lennot.