Pakkaspäivän asu

Torstaita murmelit! Talvi on sitten saapunut. Enkä voi kieltää, hetken on kaunista. Ja kummasti monen kuukauden jälkeen kaipaa taas pimennysverhoja. Samoin olen kaivannut nastakenkiä ja lämpimiä sukkia. Olen kyllä sellaisia omistanut useita, mutta jostain syystä olen myös äärimmäisen taitava kadottamaan niitä. Niinpä elän jatkuvasti tilanteessa, jossa olen vaarassa viivästyä lähdöstä sen takia, etten vain löydä … Lue lisää

Pieni punainen laukku

Huomaa, että arki alkoi heti täydellä teholla, sillä viime päivät ovat taas kääntyneet arkihopun puoleen. Ja lyhyt viikko tuntuu näin lauantaina neljän aikaan, vasta aamusuihkusta tulleena, kuin takana olisi ihan normaali täysi työviikko. Mutta eiköhän keho ja mieli taas totu. Tammikuu on yleensä itselle se kaikkein hankalin kuu ja valon tarve on huima. Kesä tuntuu … Lue lisää

Paras raitapaita

Parasta on se, että blogiaiheesta toiseen voi hypätä tuosta noin vain. Mutta niinhän sen on elämässäkin. Yhtenä yönä tuntuu kantavan koko maailmaa harteillaan, seuraavana aamuna pitää maailman tärkeimpänä asiana kunnon kokoista aamukahvia. Siksi välillä kummastelenkin, kuinka helposti moni tuntuu erehtyvän ajattelemaan, että lakatut kynnet ovat pois suurista aiheista tai vaatteiden kuvaaminen maailman kerrosten tarkastelusta. Päiviin, … Lue lisää