Kesäpäivän toimistoasu

Sää on heittäytynyt ihan väärään suuntaan ja nyt nuokun hämärässä sängyllä ja kuuntelen etäältä kantautuvaa orastavaa ukkosta. Vaikka kello ei ole edes vielä kahdeksaa, epäilen, etten enää tänä iltana pääse tästä ylös. Nukuin nimittäin viimeyönäkin olemattomasti. Joko valvon ja pyörittelen kaikkia muutokseen liittyviä asioita mielessäni tai sitten nukun levottomasti ja näen toinen toistaan kummallisempia unia. … Lue lisää

Haalean sinisen sävyissä

Mietin tänä aamuna sitä, miten hassua on, ettei maanantaiaamuna lähdekään töihin, tänään kun on yksi lomapäivistäni. Heti sen jälkeen havahduin siihen, että itse asiassa jäljellä on kaksi maanantaita, joista niistäkin toinen on viimeinen päiväni palkkatyössä. Tämä ei tarkoita sitä, että olisin jo jäämässä pois (vaikka sekin on jo jännittävän lähellä), vaan sitä, että olen nivonut … Lue lisää

Klassinen raitamekko

Koko alkuviikon olen ollut liikkeellä aamusta iltaan, niinpä tänä perjantaisena lomapäivänä olen oleillut rauhassa kotona vaikka ulkona näyttää olevan mitä täydellisin kesäsää. Mutta kotiaika on tehnyt hyvää, kuten vaikka siinä mielessä, että sain (niin pitkästä aikaa, että ihan hävettää) pestyä keittiön tasot ja kylppärin sekä raivattua yhden rojua kerryttäneen laatikon. Eihän se toki ole varsinaisesti … Lue lisää