Azerbaidžan – lounas Bakun pilvenpiirtäjässä

Kaspianmeren äärellä sijaitseva Azerbaidžanin pääkaupunki Baku kurottelee kohti pilviä. Moderneita ja huippukorkeita rakennuksia vaikuttaa ilmestyneen kaupunkikuvaan ihan lyhyen ajan sisään ja siellä täällä nostokurjet jatkavat työtä uusien lasirakennusten kasaamisessa. Bakusta voi nähdä monta kaupunkia ja ehkä se onkin hakenut vaikutteita sieltä täältä. Pilvenpiirtäjät ja sinisenä hohtava rantaviiva vievät sen selvästi hengessä lähelle Dubaita, olematta kuitenkaan … Lue lisää

Punainen mekko ja korilaukku

Reissuvaatekertojen kanssa osui pääasiassa täysin nappiin. Olin varautunut lämpimään ja sitä oli vastassa muutamia pieniä sadekuuroja lukuun ottamatta. Lähtökohtaisesti en siis kantanut mukanani turhaa, eikä myöskään tullut painetta hankkia täydennystä tai haikailla kotiin jätettyjen vaatteiden perään. Ainoa virheeni oli täysin amatöörimoka, otin tärkeimmiksi jalkineikseni sisäänajamattomat kengät. Perustelin valintaa itselle sillä, että olen käyttänyt tismalleen samaa … Lue lisää

Tbilisi – illallinen viiniköynnösten katveessa

Ensimmäisessä illassa Tbilisin toukokuisessa yössä oli taikaa. Edellisyönä olin saapunut tuohon pitkään haaveilemaani kaupunkiin. Innostus poreili vielä tuoreena kehossa ja kierreltyäni päivän vanhaa Tbilisiä ja kavuttuani kaapelivaunulla ylös Narikalan linnoitukselle olin entistä vakuuttuneempi, etten ollut odottanut suotta. Ensimmäisessä illassa oli vielä aluillaan olevan matkan lumoa, mutta samalla odotusten täyttymistä. Lisäksi se oli synttäri-iltani, tavallaan. Oikeastihan täytin … Lue lisää