Hyvää Joulua!!

Hyvää Joulua ihanat! Nauttikaahan aatosta, hyvästä ruoasta ja seurasta – levätkää, rentoutukaa ja hymyilkää paljon. Olette tärkeitä!  

Kun kyyhkyset katosivat

Viime aikoina olo on ollut kovin poissaoleva, ehkä myös odottava. Joulu lähenee huimaa vauhtia, samoin matka, mutta sitä ei vain meinaa sisäistää. Jotenkin tuntuu, että on paljon asioita ja ajatuksia vaiheessa, ja siinä kaiken keskellä vain yrittää luovia päivä kerrallaan pitääkseen arjen langat käsissään. Sen kaiken keskellä eilinen teatteri-ilta teki hyvää. Vaikka väsymys painoikin ennen, … Lue lisää

Itsenäisyyspäivän ilta

Itsenäisyyspäivän ilta oli yksinkertaisesti niin mainio, että siitä toipumiseen on mennyt koko päivä. Mitä nyt olen ehtinyt poikkeamaan Joliessa noutamassa vähän talvi-ihon piristyspakkauksia ja hamstraamassa Stockan herkusta kassillisen herkkuja, mutta muuten, ei toivoakaan, että imurinvarteen olisi jaksanut tarttua tai muuta hyödyllistä tehdä. Mutta eilisilta totta tosiaan oli mitä onnistunein, ja kotiin hipsittiin vasta joskus niin … Lue lisää