Katsaus hiusten kasvatusprojektiin

Näin kevään korvilla taitaa olla hyvä aika kurkata, mitä hiusten kasvatusprojektilleni kuuluu. Tajusin tänään, että klipsipidennysten käytöstä luopumisesta on kulunut aikalailla tasan vuosi ja sinettipidennysten jättämisestä historiaan taas on noin kaksi ja puoli vuotta. Pitkä projekti, mutta valtavasti motivoi se, että kausi kaudelta olen yhä tyytyväisempi hiuksiini Havahduin ihan vähän aikaa sitten siihen, että hiukset … Lue lisää

♥ Kukkaenergiaa ♥

Vaikka sää ei ole tuntunut muuttuneen viime päivinä, olen silti näkevinäni auringon pilkahtelua siellä täällä ja huomaavinani kevään merkkejä kaupungissa. Hetkittäin tuntuu jo niin keväiseltä, ettei meinaa uskoa – leuto ilma ja vähäinen lumimäärä tekee ihmeitä! Eilen tuijottelin taivasta ratikkapysäkkillä seistessäni ja mietin näkyykö sieltä tasaisen tylsän värityksen lomasta sinistä, vai kuvittelenko vain. Viimeiset kaksi … Lue lisää

Living Proof saapui Suomeen

Oletteko kuulleet Living Proof –hiustuotesarjasta? En minäkään ollut ennen eilistä, jolloin sarja rantautui näyttävästi Suomeen. Piipahdin lanseeraustilaisuudessa ja lähdin paikalta pää pyörällä. Innostuksen sai heräämään se, että on kiva saada uusi tyylikäs tuotesarja markkinoillemme, sekä se, että kokonaisuus kuulosti niin hyvältä, että tuotteita on ihan pakko päästä pian testaamaan. Living Proof on siis vuonna 2004 … Lue lisää