Aivan Jordanian eteläkärjessä sijaitseva Aqaba on maan ainoa kosketus mereen. Lyhyt rantaviiva on osattu käyttää hyväksi ja aluetta on hiljakseltaan kehitetty vastaamaan matkailijoiden tarpeita. Aqaba onkin siitä mielenkiintoinen lomakohde, että se vetää puoleensa sekä rantalomailusta kiinnostuneita että lähialueen kulttuurihistoriallisista kohteista elämyksensä ammentavia, ja niissä rittääkin nähtävää, onhan alue ollut asuttuna jo noin 4000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Kirkas Punainen meri houkuttelee sukellusharrastajia siinä missä snorklaajiakin. Koralliriutat ulottuvat liki rantoja, ja jo yleiseltä rannalta pääsee helposti tavoittamaan korallimaailman. Lahdella seilaa myös lasipohjaisia veneitä, jotka tarjoavat näkymiä veden alle kastumatta. Sukellus- ja snorklausretket mahdollistavat vedenalaiset kokemukset hieman syvemmissä vesissä, sekä tarjoavat myös mahdollisuuden ihailla rantaviivaa mereltä käsin, siinä missä mikä tahansa veneretkikin.

Aqabassa on reilut 100 000 asukasta, ja turisteille sitä suositellaan keväisin ja syksyisin, jolloin lämpötilat ovat parhaimmillaan, kesällä kun lämpötilat kipuavat tukaliksi ja keskitalvella jopa Jordaniassa on viileää. Välikausina myös sademäärät ovat pienimmät, vaikka pienet ne ovat talvikuukausinakin. Maa on naapurimaihin verrattuna hyvin rauhallinen ja jopa moderni, koulutusta ja tasa-arvoa pyritään edistämään maan sisällä monenlaisin hankkein.

Aqabassa turisteihin on totuttu ja suhtautuminen on lämmintä ja sallivaa. Pukeutumisessa kannattaa kuitenkin kunnioittaa paikallista kulttuuria ja maan pääuskontoa, Islamia, ja siten pitää olkapäät ja polvet peitettyinä. Vaaleat turistit saavat paljon huomiota, mutta se on ystävällistä ja eikä iholle käyvää, siten tämä on erittäin turvallinen matkakohde yksinäiselle naismatkustajallekin. Vaikka Aqabassa tavoitellaankin lisää turistivirtoja, on se siinä vielä viehättävä matkakohde, ettei se pyöri turismin ehdoilla. Vanhan kaupungin ovat valloittaneet pienet kojut, mauste- ja sekatavarakaupat sekä ravintolat.

Keskustan kortteleista on helppo löytää mieleinen ravintola ja nauttia paikallista ruokaa paikallisten seassa. Illan tullen vesipiiput höyryävät yhdessä jos toisessakin ravintolassa ja terassit vetävät seurueita iltaa istumaan. Alkoholia ei ravintoloissa tarjota, hotellien ravintoloita lukuun ottamatta, mutta ristiriitaista kyllä, joka puolella on hyvin varustettuja alkoholikauppoja.

Taksimatkan päässä keskustasta on ostoskeskus, mutta sinne ei maksa vaivan lähteä, sillä tarjolla on vaatteita lähinnä paikalliseen makuun, kopiotuotteita sekä halpahallitavaraa. Perjantaisin vanhan osan hiekkakentälle ilmestyy kuin tyhjästä tori, jossa paikalliset myyvät käsitöitä ja leivonnaisia, sinne kannattaakin suunnata jo pelkän tunnelmankin takia, vaikkei ostokset itsessään houkuttaisi. Paperilyhdyt pimeään taivasta vasten taikovat tunnelmaa ja pienet kojut kutsuvat hypistelemään kotikutoista valikoimaa.

Mikäli ostokset kiinnostavat, kannattaa tehdä päiväretki Israelin puolelle Eilatiin. Rajalle pääsee taksilla 10 minuutissa ja saman verran vie toisella puolen matka keskustaan. Kaupungit sijaitsevat liki ja Eilatin valot näkyvätkin hämärtyvässä horisontissa lahden toisella rannalla. Rajamuodollisuudet sujuvat turisteilla mutkattomasti, ja kokonaishintaa rajamaksuista kertyy alle 40 euroa. Paljon reissaavien kannattaa varmistaa pääsy jatkossakin kaikkialle pyytämällä Israelin leima passin sijaan erillisille paperille. Modernista Eilatista löytyy useita tuttuja ketjuliikkeitä sekä paikallisia putiikkeja, mutta hintataso on korkea.

Jordanian maisema on karua ja hiekkaista, eikä Aqabakaan varsinaisesti esteetikon silmää hivele, sen hohto tulee pienistä yksityiskohdista ja kaikesta siitä, mitä sijaitsee lähietäisyydellä. Matka ei ole kokonainen ilman upeaa auringonlaskua Wadi Rumin autiomaassa, tutkimusmatkaa kalliokaupunki Petraan tai retkeä Punaiselle merelle. Aktiivisempi tekee myös matkan Kuolleelle merelle tai vaikka ostaa valmisretken Jerusalemiin.

Aqaba itsessään on parissa päivässä koluttu, eikä varsinaisesti pidä sisällään nähtävyyksiä. Kaupungin maamerkki, valtava Jordanian lippu liehuu tuulessa kaupungin linnoituksen kupeessa, mutta lippua ja linnaa lukuun ottamatta kävelykierros läpi kaupungin tarjoaa enemmänkin näkymiä toisenlaiseen tapaan elää ja olla, pieniin yksityiskohtiin ja kaupungin omaan tunnelmaan merkittävien rakennusten, museoiden ja patsaiden sijaan. Kaupungissa pääsee hyvin liikkumaan kävellen, mutta taksejakin on paljon tarjolla. Jopa pidemmät matkat taittuvat hyvin taksilla, mutta aina kannattaa muistaa sopia hinta etukäteen.

Osa turisteista majoittuu etäämpänä, hotellikeskittymässä Tala Bayssa, joka on korkeatasoinen turistikohde pienen ajomatkan päässä Aqabasta. Tala Bayssa on pieniä kauppoja sekä yhdeksi alueen nähtävyyksistä mainittu satama-alue. Erityisesti rentoutumista ja rantalomailua tavoitteleville Tala Bay saattaa olla hyvä vaihtoehto majoittua, mutta elämää ja liikkuvuutta tavoitteleva viihtyy paremmin pienessä mutta erityisin pimeällä eloon heräävässä Aqaban keskustassa. Matkoja Aqabaan ja Tala Bayhin tarjoaa esimerkiksi Apollomatkat.

Katso myös nämä

11 comments

Vastaa

>Voi miten kauniita kuvia! En ole koskaan ajatellut Jordaniaa tai ylipäätään Lähi-idän kohteita mutta olisihan niissä kiva pistäytyä vähän ilmapiiriä haistelemassa (: Uusi kohde on harkinnassa heti kun olen selvinnyt hengissä syksyn Nepalin-matkasta :DPS. Sun matkapostaukset on ihania kuvineen ja minisummaryineen, lisää näitä!

Vastaa

>Upeita kuvia! :)

Vastaa

>Kuvasi ovat huikeita! Ovatko nämäkin kaikki itse ottamiasi? Joskus voisit kertoa näissä matkakertomuksissa myös paikoista, joissa sinä itse olet käynyt ja mitkä sinun mielestä olivat kohteen plussia ja miinuksia.

Vastaa

>Onpas siinä eksoottisen näkönen kohde. Ois kyllä ihan mielenkiintoista päästä käymään tuolla. Koko paikka ihan erilainen, ku Suomi.

Vastaa

>ihana blogi ! liityn lukijaksi, käys kattoo meiän blogi :) http://ilonajuliafashion.blogspot.com/

Vastaa

>Kaunis kiitos, ihana kuulla, että tykkäät! Oi, Nepalin-reissu kuullostaa huikealta, yksi niistä kohteista, joissa itsekin haluaisin käydä. OIkein hyvää matkaa sitten kun sen aika koittaa :)

Vastaa

>Kiitoksia :)

Vastaa

>Oi, kaunis kiitos <3 Omia nuo kaikki ovat kyllä! Kiitos toiveesta, tuo plussat ja miinukset erityisesti on hyvä idea! Täytyykin pitää mielessä :)

Vastaa

>Suosittelen lämpimästi :) Kohde on upea ja tosiaan, hyvin erillainen kuin Suomi!

Vastaa

>Oi, kiitoksia! Tervetuloa mukaan :)

Ilahduta kommentilla!

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.