Viikonloppu Kölnissä

2

Viikonloppu Kölnissä teki todella hyvää. Palasin raukeana ja onnellisena, vaikka myönnettävä on, että arki on sen jälkeen palauttanut jalat taas tukevasti maahan. Se ei muuta sitä, että tuo huhtikuun alun viikonloppu oli ihana.

Aika meni nopeasti, mutta näin ja ennen kaikkea koin paljon. Nautin jopa toistuvasta tahattomasta eksymisestäni ja jatkuvasti väärään suuntaan lähtemisestä. Jokin Kölnin kaduissa oli, että kartallinen hahmottamiseni oli tavallistakin hitaampaa. Mutta aina löysin minne piti ja kiertoreitit mahdollistivat uusille kokemuksille.

Rakastuin Rudolfplatzin alueeseen, jossa viivyin pisimpään. Miten erilainen ensivaikutelma Kölniin olisikaan tullut, jos olisin jäänyt vain turistejakin pursuavaan ytimeen?

Matkan viimeisenä päivänä lähdin liikkeelle aikaisin. Kävelin puolityhjiä katuja, joille aamuaurinko lipui varovasti. Yhteen kadunkulmaan kantautui etäinen jazz, toisessa katua lakaiseva harja osui tasaiseen tahtiin asvalttiin muistuttaen keväästä, kolmannessa kahvila availi oviaan ja vasta leivotun leivän tuoksu kantautui nenään. Kevät tuntui.

Lähestulkoon näin eteeni aamun kirkkaudessa, mutta onnistuin välttelemään sunnuntaiaamun lähes tyhjinä kiitäviä ratikoita. Sisälläni liikahti. Juuri tuo tunne on se, jota ihan liian harvoin tavoitan kotona, mutta joka jollain tapaa tuntuu kaikkein eniten kodilta. Sitä tunnetta kaipaan ja noina hetkinä olen läsnä, pysähdyksissä, juuri siinä ihan kokonaan, kaikki aistit avoinna.

Kahdessa päivässä Kölniin sai kauniin kosketuksen vaikka liikuinkin kiireettä ja muutin suuntia lennossa. Silti monta kulmaa ja korttelia jäi vielä kokematta. Mutta sitähän se on aina, viikonlopussa parhaimmillaan tavoittaa uuden kaupungin sykkeen, mutta se on silti vain pintaraapaisu. Vaikkakin koin pääseväni heti kiinni siihen, mitä Köln on ja miten siellä haluan aikani käyttää. Kaupungin tunnelma avautui nopeasti.

Kiersin keskustan korttelit ja nautin kauniista rantaviivasta, tuomiokirkollekin eksyin puolivahingossa useamman kerran sukeltaen myös sen suunnattoman upeisiin sisuksiin, mutta kaikkein eniten fiilistelin Ehrenstraßen lähikortteleita ja ihastuin myös alueen putiikkitarjontaan. Kölnissä tuntuu olevan myös erinomainen ravintolatarjonta, joten hyvää ruokaa ei tarvitse kauaa etsiä. Tsekkaa esimerkiksi herkullinen hampurilaisravintola Freddy Schilling.


Ratikoilla pääsisi erinomaisesti liikkumaan, mutta itse tutkin kaupunkia jalan. Etäisyydet ovat kuitenkin kohtuulliset ja kävellen näkee aina eniten.

Mieleen jäivät erityiseti kuvauksellisen Kölnin rautatieasema ja huikea tuomiokirkko, tietenkin, ihastuttavat museokaupat ja kiinnostavan oloiset museot, lukuisat tunnelmalliset kirjakaupat sekä putiikit, joissa jollain tapaa kohtasi Berliini ja Köpis. Reinin varresta nautin jollain tapaa jopa enemmän harmaana päivänä, sen ollessa rauhallinen ja utuinen. Sunnuntain kevätauringossa se kylpi esiintyviä taiteilijoita, turisteja ja vapaapäiväänsä viettäviä. Istuin toki nurmikolle hetkeksi nauttimaan auringosta ja mietin millaista olisi jäädä piknikille juuri siihen eikä tietää, että parin tunnin päästä on noustava junaan ja suunnattava kotiin, arkeen.

Junassa nojasin auringon lämmittämään ikkunalasiin ja mietin kesää, sitä tunnetta joka oli hapuillut sisälläni menneet päivät. Mietin minne lähtisin. Road trip tai  junareissu jonnekin? Kesäaamuja vähemmän suosituissa kohteissa ja matkanteon nautintoa. Jotain yllättävää, hullua? En tiedä. Sisällä lipuu kaipaus. Kaipaus kokea ja samalla myös jakaa. Katsotaan mitä kesä tuo tullessaan, sehän on jo kohta. Sitä ennen kuitenkin arkea.

Köln – Freddy Schilling

0

Köln on pullollaan viehättäviä ravintoloita. Teki sitten mieli makeaa tai suolaista kivaa paikkaa ei tarvitse kauaa etsiä. Oman reissuni aikana pääasiassa valitsin ruokapaikat fiiliksen mukaan tai tyydyin take away -herkkuihin, mutta poikkeus oli Freddy Schilling -Die Hamburger Manufaktur -ravintola, saksalainen burgeripioneeri. Kuultuani vuolaat kehut Freddyn hampurilaisista, oli pakko suunnata paikanpäälle testaamaan, siitäkin huolimatta, että monetkaan kehutut hampurilaispaikat eivät näin kasvissyöjän näkökulmasta yllä ylistyksen tasolle. Freddy Schillingin kanssa oli toisin.

Jokaisen listalla olevan hampurilaisen sai myös kokonaan kasvisversiona, mikä jo itsessään on aika ihanaa! Eikä iloa vähentänyt se, että vegepihvi oli ihan täydellinen; täyteläinen, maukas ja herkullinen. Kaukana kuivasta ja tylsästä. Kuten koko hampurilainen muutenkin, kooltaan tosin valtava, mutta poikkeuksellisen maistuva! Lisäksi kaikki hampurilaiset saa myös gluteenittomina ja vegaanisiakin vaihtoehtoja on.

Ravintolan tunnelma on hauska. Jouduin suuntaamaan paikalle tiukasti karttaa seuraten, sen verran sivussa pääväyliltä se oli, mutta tavallisen asuinkadun varrella aukeaa pikkuinen terassi ja avoimena sisään astumaan kutsumaan ovet – ja jo alkuillasta täpötäysi tila.

Suurin osa asiakaskunnasta tuntui olevan nuoria aikuisia ja tunnelma oli rennon rouhea. Henkilökunta oli supermukavaa ja kävi useampaan kertaan jututtamassa yksinmatkalaista, tarjoillen kiitettävästi vaihtoehtoja sekä vinkkejä jo tilausta tehdessä. Lähtiessä ovella nojaili puukori, josta sai napata omenan matkaan.



Freddy Schilling löytyy Kölnistä kahdesta osoitteesta, itse vierailin osoitteessa Kyffhäuserstrasse 34. Ravintola on päivittäin auki, mutta ei ota vastaan pöytävarauksia. Liikkuvuus vaikutti kuitenkin olevan hyvä, joten vaikka ravintola oman vierailun aikana oli koko ajan täysi, myös pöytiä vapautui hyvin. Hampurilaisia saa myös mukaan ja ilman lisukkeita. Vaikka ranskalaiset herkullisia olivatkin, niin jos olisin tajunnut hampurilaisen todellisen koon, en olisi niitä suotta tilannut, suurin osa kun jäi kylläisyyden takia syömättä.

Köln Hauptbahnhof

4

Pidän rautatieasemista, niissä on omanlaisensa taika.

Rakastan tunnetta, kun päivä ei ole vielä lähestulkoon alkanut ja hiipii hiljaiselle asemalle odottamaan aamun ensimmäistä junaa. Kun muu maailma nukkuu, rautatieasemalla joku on jo aloittanut päivän. Pienillä, hiljaisilla ja rähjäisillä asemilla on oma tunnelmansa. Pysähtyneisyys, johon junan saapuminen ja lähteminen tuo liikkeen, muistutuksen muista maailmoista.

Tai sitten ne suuret ja vilkkaat, kuten Rooman tai Pariisin. Kuulutukset kaikuvat, ihmiset kiihdyttävät askeleitaan, tekstit tauluilla vaihtuvat. Kioskeissa tuoksuu croissantit ja pahviset kahvimukit nousevat torneina valmiina lähtemään suuntiinsa. Sitä samaa energiaa oli Kölnin päärautatieasemalla, jopa keskellä sunnuntaipäivää. Toisaalta, ei kai ihmekään Saksan viidenneksi vilkkaimmalle asemalle.


Toisin kuin Saksassa olisi saattanut odottaa, laiturin tekstit näyttivät muita aikoja ja kohteita kuin minne siihen pysähtynyt juna oli menossa. Ilman hihasta nykäistyä henkilökuntaa tuskin olisin edes noussut oikeaan junaan.

Ehkä olisin vain jäänyt ihmettelemään, miten kaarevaan muotoon kootut jykevät ja ajan patinoimat rautapalkit sekä sirot ikkunaruudut loivat juuri sellaista muotoa, jonka kuvitelmissaan rautatieasemille antaa. Julkisivultaan melko vaatimaton asema on helmi sisältä.



Jos kävelee raiteita sivuten Kölnistä Düsseldorfin suuntaan tavoittaa nopeasti Reinin ylittävän sillan. Junat saapuvat ja lähtevät yhtenään sitä myöten, jokainen ohittaen loputtoman rivin rautakaiteeseen kiinnitettyjä lemmenlukkoja.

Annoin käden lipua varovaisesti värikästä lukkorivistöä myöten. Pysähdyin lukemaan kaiverruksia ja mietin symboliikkaa.

Siinä ne seisoivat, lukittuina paikkaansa kuin varmistuksena pysyvästä rakkaudesta, samalla kun maailma tapahtuu niiden ympärillä – junat kiitävät uusiin kohteisiin, kahlaavat maailmaa, mutta palaavat aina jossain vaiheessa. En tiedä, tympeää kyynisyyttäni ehkä, mutta näen junien liikkeessä suurempaa symboliikkaa rakkaudelle kuin paikoilleen pakotetuissa lukoissa. Vapauden.

Tai ehkä jotkin asiat eivät vain ole tarkoitettu puhki ajateltaviksi vaan nautittaviksi, ja sitä Kölnin juna-asema ja rakkauslukkomeri tarjoavat. Kontrastia, estetiikkaa ja lukuisia tarinoita.

Düsseldorfin lentokentältä pääsee helposti junalla suoraan Kölniin. Junat kulkevat päiväaikaan parinkymmenen minuutin välein ja nopealla yhteydellä matka-aika on vajaa 40 minuuttia, hintaa suuntaansa reilu kymppi.